Ohdakkeinen on perfektionistin tie
15 minuuttia lukiotaipaleen ensimmäisen loman alkuun… Sanatesti on ohi, enää tarvitsee vain kuunnella kirjan kappale. Väsyttää, silmät painuvat kiinni. Onneksi pian pääsee lepäämään. Oppikirjan teksti matelee eteenpäin jonkun kirjantekijän lukemana. Aiheena on koulu läpi historian. Ihan viimeisenä, juuri ennen loman alkua, kirja esittää oman arvauksensa 2100-luvun koulusta. Tällaisella hetkellä se jopa hätkähdyttää: kirjantekijöiden veikkauksena todellakin on koulu, jossa tärkeää on muun muassa terveydestä ja kunnosta huolehtiminen sekä rentoutuminen. Optimismin aika ei onneksi ole ohi. Kiitos, Elements, tästä saatiinkin mielenkiintoista pohdittavaa syyslomalle!
Tällaisena kovan luokan suorittajana voin melko helposti todeta, että koulunkäynti kattaa mammutinosan elämästäni. Tai kaunistelematta: koulunkäynti on elämäni. Suurimman osan kohdalla tämä on toivottavasti vielä kaukana, mutta luulenpa, että aika harvan mielestä opiskelu lukiossa on mukavaa. Koulutöitä ja niihin liittyvää stressiä on tutkitusti paljon. Yle on tutkinut asiaa laajemmin, myös työtä tekevien kannalta. Sen teettämän kyselyn mukaan noin 35 prosenttia vastanneista on kokenut ahdistusta opiskelussa tai työelämässä vastaan tulleisiin vaatimuksiin liittyen. Tämä on vastauksista kolmanneksi suurin kohta. Tällaisella ahdistuksella lienee siis jonkin verran vaikutusta kansalaisten työkykyyn ja mielenterveyteen.
Paineiden alla eläessä vaarana on uupuminen. Tavallaan tällaisen uupumuksen voidaan sanoa olevan itse aiheutettua. Jokaisella on valta päättää, kuinka paljon opiskelee tai tekee töitä. Eihän kukaan pakota yötä myöten pänttäämään. Mutta toisaalta… Ehkäpä yhteiskuntamme hieman kannustaa meitä suorittamaan. Mitä perusteellisemmin opiskelemme, sen paremmin osaamme ja näin ollen pääsemme arvostetumpaan asemaan tulevaisuudessa. Ja niin siinä vain käy, että pikkuhiljaa aletaan jo puhua perfektionismista eli täydellisyyden tavoittelusta.
Nuorilla perfektionismi ja opiskelu-uupumus ovat kasvussa. Osalla ne näkyvät jo yläkoulussa. Lukiossa ja vielä ylemmillä koulutusasteilla tehtävät lisääntyvät entisestään, eikä perfektionistin arki näin ollen ainakaan helpotu. Onneksi yhteiskunta ei ole ainoa taho, joka tätä voi hillitä. Alkuun voi päästä ihan itsekin, muun muassa alempaa löytyvien vinkkien avulla. Koulussa on myös paljon aikuisia, joiden tehtävänä on auttaa.
Valoisasta tulevaisuudesta ja 2100-luvun paremmasta koulusta unelmoidessa kannattaa muistaa, että muutokset ovat mahdollisia jo nyt. Pitää vain jaksaa uskoa niihin ja tehdä töitä tavoitteidensa eteen. Hyvinvointivaltion hyvinvointiin perustuvaa opetussuunnitelmaa odotellessa jokaisen olisikin tärkeää muistaa panostaa omaan hyvinvointiinsa opiskelun ohella. Sillä: mitä hyötyä aivojemme massiivisesta tietokapasiteetista on, jos olemme niin uupuneita, että meillä ei ole enää voimia hyödyntää osaamistamme?
——————————————————————————————————————
Tietoa perfektionismista
– Täydellisyyteen pyrkivä asenne
– Kaikenlainen perfektionismi ei ole haitallista. Kunnianhimoiset tavoitteet ovat sinänsä ihan hyvä asia, kunhan niitä ei vie liian pitkälle.
– Rakentavasta perfektionismista on kyse silloin, kun kohtuullinen kunnianhimo, tavoitteet ja normit kannustavat hyviin suorituksiin ja toimivat näin ollen omana voimavarana.
– Neuroottisesta perfektionismista on kyse silloin, kun kunnianhimo, tavoitteet ja normit ovat ylettömän korkealla ja täydellisyyden tavoittelu on näin ollen pakkomielteistä. Neuroottinen perfektionismi on haitallista ja kuluttaa voimavaroja.
– Usein perfektionismista puhuttaessa kyseessä on nimenomaan neuroottinen perfektionismi.
Lue lisää: https://www.nyyti.fi/opiskelijoille/opi-elamantaitoa/uupumus-2/perfektionismi-uuvuttaa/
Oletko sinäkin perfektionisti? Onko pakkomielteinen täydellisyyden tavoittelu leipälajisi? Toivottavasti seuraavista vinkeistä on hyötyä:
1. Tee itsellesi tavoitelista! Aloita ihan pienistä asioista ja kasvata vaikeustasoa pikkuhiljaa. Kirjaa ylös myös ne tavoitteet, joissa olet jo onnistunut ja muista iloita kaikenkokoisista onnistumisista!
2. Kerro ongelmastasi jollekulle luotettavalle henkilölle. Ehkäpä voisit myös suunnitella hänen kanssaan etappeja kohti rennompaa elämää.
3. Älä hermostu, vaikka et heti onnistuisikaan. Perfektionismi voi itää syvällä, jolloin myös siitä eroon pääseminen vie aikaa.