Kalaprojekti

Kuvituskuva 01, Kalaprojekti. Kuva akvaariosta.

Piirtoväännin

Lisättyä todellisuutta lapsille

Kaikki artikkelit

Syyskuu 2022.

Syyskuussa ryhmässämme alkoi kalaprojekti. Kävimme metsässä tekemässä onget, ongimme niillä, leikimme, oli draamaa Sateenkaarikalasta, teimme runoja, tunnekasvatusta ja monenlaista kala-askartelua. Tässä olimme jo aiemmin piirtäneet ja askarrelleet akvaarion mereksi. Nyt oli aika Piirtovääntimen avulla lisätä mereen kaikenlaisia mereneläviä. Edelliskerrasta oppineena ajattelin, että helpoin on tehdä piirtäminen suosiolla pöydän ääressä. Meillä oli siihen hetkeen kuitenkin vain pyöreät pöydät, joten emme saaneet tabletteja optimaalisesti riittävän lähelle akvaariota. Lapsia se ei haitannut, he piirtelevät Piirtovääntimellä mielellään. Ja kuten aina, lasten piirrokset yllättävät ihanuudellaan.

Lapset ovat iältään 3-5 vuotiaita. He osaavat käyttää sovellusta hyvin omatoimisesti, mutta aikuisen apua tarvittiin monesti siihen, että lapsi painoi itsensä sieltä ulos. Varsinkin he, joista oli erityisen hienoa värittää koko ruutua ja mielellään montaa sormea käyttäen 😊.

Tässä hetkessä harmaita hiuksia aiheutti se, että en ollut valmistellut hetkeä riittävän hyvin. Tabletteja olikin liian vähän, Piirtoväännin sovellusta en ollut ladannut valmiiksi kaikkiin tabletteihin ja pöytiä piti järjestellä. Joten lapset joutuivat vähän odottelemaan, mutta siitäkin selvittiin. Tässä hetkessä ajattelin sovelluksen olevan hyvä hienomotoriikan harjoittelun kannalta, mutta myös taiteellisen ilmaisun kannalta. Sovelluksella piirrettäessä kukaan ei hermostunut siihen, että on vaikeaa tai en osaa tai jaksa pitää kynää. Oli motivoivaa ja helppoa piirtää, tuoda näkyväksi oma ajatus. Piirtovääntimellä voi pyyhkiä pois edellisen viivan. Joten jos joku menee pilalle, ei pyyhkiminen aiheuta pettymystä, kuten värikynien kanssa, kun se ei kunnolla lähdekään.