Kesä 1981: ensimmäinen kesätyö ja rippikoululeiri

Kesä 1981 oli minulle monella tavalla merkityksellinen. Olin silloin 15-vuotias, menossa ensimmäistä kertaa kesätöihin ja loppukesästä rippileirille. Kun kouluvuosi oli päättynyt, suuntasimme samanikäisen serkkupoikani kanssa pääkaupunkiseudulta Pielisjärven maisemiin Itä-Suomeen kesätöihin vajaaksi kahdeksi kuukaudeksi. Olimme sukulaissuhteilla saaneet työpaikan Nurmeksen Bomba-talolta, joka on perinteiseen karjalaiseen tyyliin rakennettu matkailukeskus Pielisen rannalla. Nykyinen vuonna 1978 avattu talo on kopio alkuperäisestä Suojärven pitäjässä Venäjän puoleisessa Karjalassa sijanneesta Bomban talosta.

Kesätyö Bomballa Lohtander-nimisen talonmiehen apupoikina opetti minulle ja serkulleni Vesalle monia asioita kantapään kautta. Lohtander eli Lokki niin kuin häntä yleisesti kutsuttiin, oli hyvin suorapuheinen, tiukka ja vaativainen sekä kova kiroilemaan. Työt eivät meille aina maistuneet. Jos Lokki sai meidät laiskottelusta tai velttoilusta kiinni, saimme häneltä kovaa kyytiä ja käskyn viipymättä jatkaa hommiamme. Kun pomo käskee, silloin mennään eikä meinata. Lokki usein kiusoitteli meitä ja moneen kertaan sanoikin, että kunnon jätkiä kasvaa vain maaseudulla ja ettei pääkaupunkiseudun kolleista ole mihinkään. Arvatenkin moiset kommentit nakersivat itsetuntoamme ja aiheuttivat meille pahaa mieltä. Hammasta purren jatkoimme hommiamme ja keskenämme mollasimme Lokkia tämän selän takana.  

Enimmäkseen teimme ulko- ja pihatöitä Lokin valvovien silmien alla. Laajojen nurmialueiden leikkaaminen sateessa tuntui meistä rangaistukselta. Kukkapenkkien kitkeminen paahtavassa auringonpaisteessa ei sekään ollut meistä unelmahommaa. Ikävintä oli kuitenkin Bomban päärakennuksen takapihalla sijaitsevan ja kesäkuumalla pahalta haisevan ja kärpäsiä kuhisevan jätehuoneen puhdistaminen ja desinfiointi. Hyviäkin hetkiä työssä oli etenkin silloin, kun saimme olla myymässä turisteille jäätelöä pihakioskilla. Toisinaan pääsimme toimittamaan kesäkahvilaan voileipiä ja leivonnaisia, joita hotellin keittiö oli sinne valmistanut. Silloin saimme tilaisuuden tutustua kahvilassa ja matkamuistomyymälässä töissä oleviin meitä muutaman vuoden vanhempiin naistyöntekijöihin – se oli meistä hurjan jännittävää. 

Luonnetta kovetettiin

Kesätyöjakson ajan asuimme kimppakämpässä Bomba-talon muiden työntekijöiden kanssa. Joukossa oli vuorotyötä tekevää henkilökuntaa, muun muassa vastaanottovirkailija, tarjoilija ja pari keittiötyöntekijää. Majapaikka oli vaatimaton, töihin oli kämpiltä noin vartin kävelymatka, saman verran oli matkaa Nurmeksen keskustaan. Vaikka palkkaa työstämme saimme, koko ajan tuntui, etteivät rahat riittäneet oikein mihinkään. Opimme nopeasti sen, että ihan kaikki tässä maailmassa maksaa WC-paperista alkaen.

Vapaa-ajalla puuhasimme milloin mitäkin ja tutustuimme Nurmeksen kaupunkiin. Kerran kahdestaan veneretkellä ollessamme onnistuimme pudottamaan huonosti kiinnittämämme peräprutkun Pielisjärven syvyyksiin (onneksi veneessä oli airot, joiden avulla pääsimme ulapalta takaisin rantaan). Välillä vaivasi koti-ikävä ja kavereitakin kaipasimme. Toisinaan otti ihan kaikki niin julmetusti päähän, että teki mieli hypätä ensimmäiseen etelään menevään junaan, palata kotiin ja jättää kesätyöt kesken. Niin emme kuitenkaan tehneet, vaan sitkeästi ja sisukkaasti kestimme toinen toistamme tukien kesäisen työrupeaman Bomballa.   

Kohti konfirmaatiota

Bombalta paluun jälkeen koitti rippileiri heinäkuu-elokuun vaihteessa. Osa rippikoululeiriläisistä oli minulle entuudestaan jossain määrin tuttuja, osa ei laisinkaan. Leirin alla oli levoton olo, sillä minua luonnollisesti jännitti, miten kaikki menisi ja miten hyvin tulisimme muiden leiriläisten kanssa juttuun. Leirin muistan mukavana kokemuksena, vaikka siellä oli varsin tiukka kuri ja järjestys. Eniten siellä stressasi jokapäiväinen yhteisasumuksen kuntoon laittaminen. Tupatarkastuksia pidettiin päivittäin ja tupien siisteys pisteytettiin. Meidän poikien tupa ei oikein menestynyt, vaan parhaat tyylipisteet menivät aina tyttöjen huoneille.

Ainakin itselleni parasta antia rippileirillä olivat keskustelut, joita käytiin pappien ja nuoriso-ohjaajien kanssa eri aiheista. Oli avartavaa kuulla, mitä muut nuoret ajattelivat asioista ja miten he elämää katsoivat. Sen sijaan pakollisten kristillisten ’luritusten’ ulkoa opettelu tuntui meistä nuorista rasittavalta. Lopulta kyllä Isä meidän -rukous, uskontunnustus ja muutamat muut jutut opittiin lausumaan sujuvasti ulkoa.

Kun leiri oli ohi ja konfirmaatio edessä, kävin teologi-isäni kanssa tärkeän keskustelun ripille pääsyn merkityksestä. Isäni, joka siis ei ollut rippipappini, korosti minulle tuolloin sitä, että ripille pääsy on seremonia, jossa nuori ottaa askeleen kohti aikuisuutta ja hänestä tulee täysivaltainen kirkon jäsen. Konfirmaatio osoittaa nuoren riittävän hengellisen kypsyyden saavuttamista. Se on ensisijaisesti juhla, jossa perhe ja lähiomaiset tulevat koolle juhlistamaan nuoren uskon vahvistumista.  

Tuossa samaisessa keskustelussa kävimme myös läpi sitä, mitä kesätyö oli minulle opettanut. Totesin isälleni, että vaikka töissä ei koko ajan kivaa tai ihan helppoa ollutkaan, olin oppinut monia asioita, kuten ottamaan vastuuta tekemistäni (ja tekemättä jättämistäni), tutustunut paremmin Itä-Suomeen ja saanut sieltä uusia ystäviä, itsenäistynyt ja kasvanut henkisesti sekä saanut arvokkaan elämääni rikastuttaneen kokemuksen uudessa ympäristössä. Isoin oppi oli varmasti sen oivaltaminen, että viime kädessä kaikki työ on tärkeää ja tarpeellista, eikä mitään työtehtävää saa väheksyä.

Kaikki nuoret kesätöihin kokemusta saamaan

Kun nyt aikuisena katson elämääni taaksepäin, on ohjauksen ja neuvonnan näkökulmasta pakko sanoa, että mahdollisuus kesätöihin kuuluu ehdottomasti kaikille nuorille. Kesätyöpaikan tulisi olla nuoren subjektiivinen oikeus. Samoin kaikkien työnantajien tulisi yhteiskuntavastuun nimissä tarjota oman paikkakuntansa nuorille tilaisuus hankkia kannuksia kesätöissä.

Parhaimmillaan kesätyö on nuorelle kasvattava, opettavainen ja antoisa kokemus. Se on oivallinen tilaisuus tutustua työelämään, ottaa mittaa itsestään ja nähdä, mille alalle ja minkä tyyppisiin tehtäviin ihmisenä mahdollisesti parhaiten soveltuu. Kesätyö on paikka, jossa opitaan pitämään kiinni yhteisistä pelisäännöistä, kehitetään tärkeitä työelämätaitoja ja solmitaan suhteita vastaisen varalle sekä saadaan omakohtaista kokemusta työarkeen kuuluvista asioista.

Ohjauksella voidaan auttaa nuorta sanoittamaan kesätyössä oppimiaan taitoja. Oman osaamisen näkyväksi tekeminen ja konkretisoiminen esimerkeillä auttaa seuraavan työpaikan saamisessa.

FT Mika Launikari on uraohjauksen ja osaamisen kehittämisen asiantuntija Laurea-ammattikorkeakoulussa. Hänellä on pitkä työkokemus elinikäisestä ohjauksesta (politiikka, tutkimus, kehittäminen, koulutus, käytäntö) Suomen valtionhallinnossa ja EU:n palveluksessa.