Kielirikasteinen kesäkerho 2016 – makupaloja kielistä toiminnallisesti
Tampereen kaupungin kielirikasteinen kesäkerho starttasi ihan ensimmäistä kertaa tänään 6.6.2016. Mukana kolmen viikon aikana on noin 80 tulevaa esikoululaista ja 1.-2. luokkalaista. Toiminta on jaettu suuren osallistujamäärän vuoksi kahteen paikkaan; Aaltosenkadun päiväkotiin ja Tammelan koululle. Kieliaktiviteeteista vastaavat myös kevään kielisuihkuissa mukana olleet Tampereen yliopiston kieltenopiskelijat. Mukana on myös kaksi lastentarhanopettajaa, lastenhoitajia ja kerhoavustajia.
Kolmen viikon aikana saadaan makupaloja englannin, ranskan, saksan ja espanjan kielistä rennosti ja toiminnallisesti; mm. leikkien, laulaen, tanssien, piirtäen, näytellen ja liikkuen. Kieliin ja kulttuuriin tutustutaan myös liikunta-aktiviteettien kautta; mukana on petankkia, flamencoa, amerikkalaista jalkapalloa, tennistä ja eurooppalaista jalkapalloa – ja kaiken kruunaa ko. lajien kesäolympialaiset 22.6. Kaupin pesäpallokentällä.
Kesäkerhon materiaaleja on tulossa ladattavaksi sivustolle yhteiseen käyttöön. Tunnelmia kielirikasteisesta kesäkerhosta voi seurata myös Facebook-ryhmämme sivulla: Kieliä kehiin! Kielirikasteisuutta tamperelaisittain.