Avengers: Endgame, toisin sanoin tunteiden vuoristorata 

Marvelin elokuvauniversumin Infinity-saagan päätösosaa on odotettu vähintään Infinity war -elokuvan lopusta asti. Jotkut jo aiemminkin. Pitkän odotuksen jälkeen toiveet ja epäilykset olivat suuria ja elokuvalta odotettiin todella paljon. Minä ainakin odotin. Ja onnekseni elokuva ei pettänyt.  

Itkua ja naurua. Vihaa ja rakkautta. Perhettä ja ystäviä. Tässä elokuvassa oli sitä kaikkea. Yhdessä kohtauksessa melkein jokainen vuorosana on hauska ja seuraavassa kahden ensimmäisen vuorosanan jälkeen kyyneleet valuvat jo poskilla. Joissain kohdissa tuntui siltä kuin vihaisi elokuvan tekijöitä ja seuraavassa he eivät voisi olla ihanampia.  

Kokonaisuudessaan elokuva kertoo ihmisistä, ihmissuhteista ja yhteistyöstä. Siinä käsitellään perheen ja ystävien tärkeyttä sekä sovinnon tekoa tärkeinä hetkinä. Elokuvassa käydään läpi kompromisseja, saavutuksia ja epäonnistumisia tai menetyksiä. 

Elokuvan käsikirjoitus oli hyvä ja vaikka elokuvassa on niin paljon hahmoja, se ei tuntunut sekavalta. Asiat selitettiin hyvin ja tarinaan sopivalla tavalla. Hahmot olivat suurimmalta osalta jakautuneet pienemmiksi ryhmiksi eri paikkoihin, kuten Infinity war -elokuvassakin oli tehty. Mielestäni se on todella toimiva ratkaisu, koska hahmoja tosiaan on niin monta.  

Hahmojen luonteenpiirteet tuotiin esille hyvin. Hahmojen toimintaa oli käsikirjoitettu uskottavasti ja se kuvasti heidän tunteitaan ja motiivejaan hyvin. Erityisesti muutaman hahmon väliset keskustelut olivat useissa kohtauksissa hyvänä koominen osa.  

Elokuva kesti kokonaiset kolme tuntia ja kaksi minuuttia. Se hirvitti aluksi. Pelotti olisiko se pitkästyttävä tai muuten tuntuisiko liian pitkältä. Kun elokuva sitten loppui, huomasin että se tuntui lyhyemmältä kuin monet puolentoista tunnin mittaiset elokuvat. Missään kohtaa ei tuntunut siltä, että joku kohtaus olisi turha.  

Nea Toijala