Kielillä puhumisesta on muuksikin kuin iltasaduksi 

Lukion aloitettuani sain loistavan mahdollisuuden: ystävystyä saksalaisen, koko vuoden koulussamme opiskelevan vaihto-opiskelijan kanssa. Olin tietysti innoissani ja tahdoin heti kysellä häneltä kaikenlaista. Asiaan liittyi kuitenkin pienoinen ongelma: oli kommunikoitava englanniksi. Muistin kyllä oikein mallikkaasti tänä vuonna opetellut ski-doo suitit ja curriculumit, mutta ihan tavalliset kolmannen luokan fraasit olivat päässeet unohtumaan. Olinkin näin ollen ensimmäisen kerran jutellessamme lievässä paniikissa, ja muistaakseni ensimmäinen repliikkini vaihto-opiskelijalle meni jotakuinkin näin: “Hi! I’m bad at English, but my friend is good so he – eiku – she can be a tulkki.” 

Sittemmin kehitin ongelmaani ratkaisun. Joka ilta unta odotellessani olen höpöttänyt pehmolelulleni englanniksi päivästäni: “Hello (again)! This day was nice (again),” and so on. But… I think this is a bit boring way to practise English. Englannin suhteen voin toki syyttää vain itseäni: mitäs en ole jaksanut hillua somessa, pelikonsolilla tai telkkarin äärellä, joista englantia suorastaan pomppaa naaman eteen. Mutta entä ne muut kielet, joita haluaisi oppia? Somesisältöä lienee melko hankala löytää en español, enkä ole kuullut kenestäkään, joka pelaisi videopelejä på svenska. 

Vad kan vi göra åt problemet?  

Kuvitellaan tilanne, jossa kieltenopettaja saapuu luokkaan. Kello on jo 8.32 (tai ainakin joku Samken kelloista näyttää niin), ja opettajan olisi pikkuhiljaa saatava ryhmä lopettamaan jutustelu tunnin aloitusta varten. Tyypillisesti opettaja tällaisessa tilanteessa rykäisee kuuluvasti, taputtaa käsiään tai ehkä kertoo jonkun vitsin. Tai sitten hän vain aloittaa tunnin suoraan (eikä tässäkään siis mitään väärää ole, lukiossahan täällä ollaan eikä esikoulussa). Haluan kuitenkin esittää vielä yhden vaihtoehdon: Entä jos puhetta jatkettaisiinkin, mutta suomen sijaan opiskeltavalla kielellä? 

Ahora estás pensando: ¿Por qué? (Eli siis pohdiskelet, miksi ihmeessä ehdotan tällaista.) Näen useita hyötyjä siinä, miksi opiskelijoita kannattaisi useammin puhututtaa omavalintaisista aiheista: Ensinnäkin, englannin kaltaisissa vuosia opiskelluissa kielissä omavalintaisesta aiheesta keskusteleminen auttaa kertaamaan juuri niitä asioita, joita omassa arjessaan eniten tarvitsee. Sen sijaan kielissä, joita on opiskeltu vähemmän aikaa, se pakottaa kaivamaan aivojen sopukoista vastikään opittuja uusia fraaseja, jotta voisi sysätä edes pienen keskustelun käyntiin. Samalla saattaa myös tulla etsityksi uusia, käyttökelpoisia ilmauksia. Lisäksi, mitä enemmän kieleen saa suutuntumaa, sitä helpompaa sen käyttäminen arkielämän tilanteissa on.  

Vuonna 2010 julkaistusta unohduskäyrästä voidaan huomata, että viikon kuluttua asian opiskelusta muistamme siitä enää keskimäärin neljäsosan. Vuosien kuluttua tilanne ei liene ainakaan yhtään sen parempi. Sen sijaan, jos itselle tärkeää sanastoa tulee kerrattua omassa puheessa tasaisin väliajoin, se ei pääse unohtumaan niin helposti. Ei liene myöskään uutta tietoa, että puhetehtävät parantavat ryhmätyötaitoja – varsinkin, jos pakkaa välillä sekoitetaan työpareja ja ryhmäkokoja vaihtamalla. Ja mikä estää opettajaa kiertelemästä luokassa, keskustelemasta mukana ja kuuntelemasta, kun mahdollista edistystä tapahtuu? Tuntia ei tarvitsisi kuluttaa paljoa: kolmessakin minuutissa ehtii käydä läpi yllättävän monta ajatusta. 

Pehmolelulle voi toki puhua muillakin kielillä kuin englanniksi, mikäs siinä: “Heute hatte ich Spaß” (tänään minulla oli hauskaa), ja niin edelleen. Nukahtamisen odotteluun voin suositella tätä lämpimästi: itse ainakin urvahdan muutamassa minuutissa, viimeistään vaihdettuani englannista johonkin toiseen kieleen. Yleisesti ottaen kieliä ei kuitenkaan ole tarkoitettu unen päästä kiinni saamiseen, vaan toisten kanssa kommunikoimiseen. 

After becoming friends with the exchange student, I have noticed something: Speaking languages is not only words and sentences that we usually learn in the school language lessons. It’s more: When you speak with someone who has a different mother tongue than yours, you can learn something about a different culture and at best something about your own language identity. But it requires one thing: 

 You should be brave and open your mouth.