Lukio loppuu – No mitäs sitten? 

Lukion lähestyessä loppuaan, alkaa abeilla häämöttämään seuraava elämänvaihe. En edes muista, kuinka usein minulta on kysytty: ”No mitäs sitten?” viitaten lukiosta valmistumisen jälkeiseen elämään. No mitäs sitten? Yliopistoon, ammattikorkeaan, töihin, ulkomaille opiskelemaan, aupairiksi vai minne. Itseäni lukion lopun häämöttäessä jopa enemmän stressaa kouluarjen loppumisen jälkeinen elämä, mitä itse kirjoitukset. Lukiossa on selvät sävelet: ilmoittaudut kirjoituksiin, luet syksyn tai kevään kirjoja lävitse ja sitten kirjoitussalissa teet parhaasi. Ei siinä ole mitään sen ihmeellisempää. Sen sijaan kuin puhutaan lukion jälkeisestä elämästä, kaikki päätösvalta on sinulla: minne ja mitä menet opiskelemaan, miten vietät mahdollisen välivuotesi tai mitä ikinä sitten keksitkään. Tässä sinua ei välttämättä kukaan enää kädestä pitäen ohjasta, se on pelottavaa.

Vaikka lukiolaisilta tunnetusti kysytään jatko-opinto suunnitelmia, se että tietää mitä haluaa mennä opiskelemaan, ei itsessään riitä. Vaikka tiedän mitä haluan opiskella, ei se ole kuitenkaan ihan niin yksinkertaista. Välivuoden pitäminen ei välttämättä ole ”valinta” tai merkki siitä, että ei tiedä mitä haluaa opiskella. Todellisuudessa se on monille estämätön pakote. Kouluihin on vaikea päästä sisään, ja vaikka tulisi opiskeltua pääsykokeisiin vuoden ympäri, voi silti käydä niin huono tuuri, että kouluun pääsy lykkääntyy taas toisella vuodella. Tiedän monia, jotka haluaisivat päästä jo opiskelemaan haaveammattiaan, mutta eivät yksinkertaisesti pääse opiskelemaan, joten tällöin yhteiskunta käytännössä pakottaa pitämään välivuoden.

Lukion alussa tulee ajateltua, että lukion jälkeen menen sitten opiskelemaan sinne, ja sitten elämä vaan pyörii eteenpäin kuin juna. Todellisuudessa kaikki ei sujukaan niin selkeästi. Lukion loppua kohden olen kuullut monien sanovan, että tässä kohtaa alkaa kyseenalaistamaan kaikkea sitä, mitä on halunnut olla ja mitä on halunnut tavoitella. Unelmat alkavat tuntua kaukaisemmilta kuin koskaan, vaikka käytännössä ne ovat vain lähempänä. Kaikki ne asiat, mitkä tuntuivat kolme vuotta sitten itsestäänselvyyksiltä, tuntuu nyt mahdottomuuksilta. Tämä johtuu siitä, että silmien eteen isketään realiteetit ja kriteerit, mitä vaaditaan minnekin. Kaikki alkaa tuntua kuormittavalle ja kauhistuttavalle, mikään ei tunnu enää selkeältä tai järkevältä.

Entistä enemmän pelkoa myös lisää se, että tutut kaverit hajaantuvat eri paikkakunnille tai jopa eri maihin. Kaikki se tuttu ja turvallinen alkaa pikkuhiljaa hajota. Olen kuullut monien sanovan, että tuntuu kuin kaikki ympärillä olisi menemässä jonnekin ja tekemässä jotakin jännittävää, kun itse vain jumittaa paikallaan. Tämä välivuoden mukana tullut paikalla pysyminen, voi lisätä masentuneisuutta ja syrjäytymistä entistä enemmän. Jokaiselle on tärkeää kuulua johonkin yhteisöön ja kokea, että omalla elämällään on merkitystä. Mitä jos ei pääse opiskelemaan ja mahdollisella työpaikallakaan ei ole tiivistä yhteisöä? Suomessa pohditaan, kuinka nuoret aikuiset masentuvat ja syrjäytyvät, mutta eikö meidän yhteiskuntamme melkein jopa pakota siihen? Verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin tai Iso-Britanniaan, Suomessa on vaikea päästä korkeakouluihin opiskelemaan. Suomessa välivuoden pito on useimmiten välttämätöntä, kuin taas Yhdysvalloissa se on enemmän henkilökohtainen valinta.

Välivuosikaan ei toki ole aina se huono vaihtoehto. Olen kuullut monien toteavan, että välivuoden pitäminen on auttanut paremmin heitä ymmärtämään itseään ja sitä, mitä haluaa itse elämältä. Töissä käyminen koulun sijasta voi auttaa ymmärtämään, että se haave ammatti ei ole olekaan se oikea vaihtoehto. Monille välivuoden aikana tapahtuu mielenmuutos, jossa aletaan aivan kuin uudelleen arvioimaan unelmien ja tavoitteiden merkitystä. Joillekin tämä voi olla hyvä asia, monet haluavatkin pitää vapaasta tahdosta välivuoden, toisille tämä taas voi olla petollista. Tiedän, että itse en pitäisi ”pakollisesta” välivuodesta. Toki välivuoden aikana voi matkustella, mennä aupairiksi tai hankkia muuta elämän kokemusta. Jos kuitenkin välivuosi ajaa epäilemään itseään enemmän ja enemmän, tulevaisuuden unelmista alkaa pikkuhiljaa muodostua niitä menneisyyden haaveita.

teksti: Oona Koivula

kuva: Flickr