Värikkäät karvamadot houkuttelevat kävijöitä Kiasmaan

Tänään, maaliskuun ensimmäisenä perjantaina, Kiasmaan on ilmainen sisäänpääsy. Hiihtolomaviikon takia ihmiset ovat löytäneet paikalle sankoin joukoin. Puolisen tuntia aukeamisen jälkeen aula on täynnä niin perheitä kuin kaveriporukoitakin. Rattaat aiheuttavat tungosta narikan edustalle, mutta siitä huolimatta kaikilla on hyvä mieli.Kiasman ylimmässä kerroksessa on nähtävillä suuren suosion Instagramissa saavuttanut Nervescape VIII. Shoplifterin eli Hrafnhildur Arnardóttirin värikäs installaatio on tänäänkin houkutellut paikalle monia taiteen ystäviä. Näyttelyn tarkoituksena on taiteilijan mukaan rauhoittaa ja rentouttaa katsojaa.

Materiaalina “karvamatojen” tekemisessä on käytetty hiuksia, sekä oikeita että keinotekoisia. Teokset on ripustettu roikkumaan sävyittäin sisäänkäynnistä katsoen kylmistä lämpimiin. Suurin osa ihmisistä on hakeutunut lämpimän väristen pörröjen luo. Keltaiset, punaiset ja valkoiset ryppäät luovat instagrammaajille täydellisen ympäristön. Heitä on tänään paikalla muutamia. Kahden henkilön porukoissa liikkuvat somettajat eivät viihdy näyttelyssä yhtä kauan kuin esimerkiksi innokkaat lapsiperheet.

Kaikki näyttävät iloisilta, kun halailevat katosta roikkuvia pehmeitä ja pörröisiä karvamatoja. Kiasman seinällä on kyltti, jossa kerrotaan, että teosta saa halailla, kuten halailisi pehmeää mammuttia. Jotkut lapset kuitenkin juoksevat teosta päin ja sen läpi, samalla irrottaen hiuksia teoksesta.

Kaksi tuntia on kulunut näyttelyssä nopeasti. Kiersin installaation monta kertaa ihaillen, joka kerta löytäen jonkin uuden värin tai kauniin yksityiskohdan. Vaikka vietin näyttelyssä pitkän ajan, en olisi halunnut lähteä pois. Se todellakin teki tehtävänsä ja rentoutti kaikesta stressistä ainakin hetkeksi. 

Liinu Nieminen