Ahkerointia ja hulvattomia hetkiä musikaalin parissa
Marraskuussa ensi-iltansa sai käsikirjoitusta myöten samkelaisten itse tuottama Nokkimisjärjestys-musikaali. Lähes kaikki opiskelijat ja opettajat pääsivät katsomaan musikaalia ja näin ollen tietävät sen käsitelleen esimerkiksi ammattien eriarvoisuutta ja vanhemman vaikutusvaltaa muun muassa komedian keinoin. Kuten monissa muissakin produktioissa, lavalla esitysten aikana tapahtui kuitenkin vain pieni osa kaikesta. Kulissien takana tapahtui vaikka mitä – ja juuri niistä tapahtumista tämä juttu kertoo.
Kevät 2025 – kummallinen käsikirjoitusprosessi ja ”Topias ei vastaa”
Musikaalin tekeminen aloitettiin käsikirjoituskurssilla noin kahdentoista opiskelijan voimin viidennessä periodissa keväällä 2025. Kurssin alussa opettaja oli poissa. Opiskelijoiden tehtävänannon laatijaa ei ole tiedossa, mutta joka tapauksessa ohje oli varsin kummallinen. Tehtäväksi annettiin kirjoittaa pienryhmissä biisintekokurssilla tehtyjen biisien pohjalta vapaavalintaisia kohtauksia, joita yhdistelemällä seuraavaksi kasattaisiin musikaalin juoni. Melkoisesta hämmennyksestä huolimatta ohjetta noudatettiin, kunnes kaksi viikkoa ennen päättöviikkoa paineet purkautuivat ja päätettiin juonen pikauudistuksesta. Monien kohtausten rakennetta muutettiin ja jopa joidenkin hahmojen henkilöllisyys meni uusiksi. Monikohan ulkopuolinen osaisi arvata, että Jaana-äiti oli alun perin mies, poikien isä?
Uudistuksista johtuen oli arvattavissa, että käsikirjoituksen valmistumisen kanssa tulisi melkoinen kiire. Prosessi venyi lopulta lisäajan lisäajalle ja kesäloma lähestyi vauhdilla. Viimeinen koulupäivä oli lauantaina 31.5., mutta osan käsikirjoittajista osalta loma alkoi vasta sunnuntain 1.6. ja maanantain 2.6. välisenä yönä kello 1.35. Ja vain tietäjät tietävät, mihin perustuu käsikirjoitusajan legendaarisin lausahdus: Topias ei vastaa.
Alkusyksystä lokakuuhun – tutustumisleikkejä, oman roolihahmon jännitystä ja ahkeraa työskentelyä
Musikaalin tekoa jatkettiin heti kesäloman päätyttyä. Nyt mukana oli jo nelisenkymmentä opiskelijaa sekä tehotiimi HJHJ, eli opettajat Helmiina, Jannina ja Hanna sekä lavastusekspertti Jaani. Kaikki eivät todellakaan tunteneet toisiaan ennestään, mistä johtuen ensimmäisellä musikaalitunnilla ohjelmassa oli tutustumisleikkejä ulkona. Käsikirjoitukseen tutustumisen, muutaman kerran harjoittelun ja laulatusten jälkeen koittikin sitten jo päivä, jolloin opettajat paljastivat hahmojen esittäjät. Varsinkin isoja rooleja näytteleville tuo päivä oli tietynlainen käännekohta: tuon päivän jälkeen alkoivat tehokas vuorosanojen pänttääminen ja ahkera harjoittelu.
Hahmojen julkistuksen jälkeen alkoi myös biisien tekeminen, sillä jokainen biisi oli tehtävä itse. Suurimman osan biisintekijöistä rooli lavalla oli melko pieni eikä vaatinut paljoa opettelemista, mutta muutamia poikkeuksiakin löytyi. Lempin roolissa loistaneen Hannan mielestä näyttelemisen ja biisinteon yhdistäminen ei kuitenkaan tuntunut rankalta, vaikka ne veivät paljon aikaa myös vapaa-ajalla. “Se oli sen arvoista”, hän hehkuttaa. Joidenkin oli luettava ylioppilaskokeisiinkin. ”Se hankaloitti tietysti, kun ei pystynyt keskittymään 100 prossaa, mutta oli silti mukava päästä mukaan tekemään musikaalia ja biisejä”, kommentoi Ronja R., toinen ryhmän kahdesta Ronjasta. ”Oli kiva nähdä, kuinka musikaali yhdisti ihmisiä!”
Toiseen periodiin tultaessa tahti sen kuin kiihtyi: musikaalikurssia oli kolmen sijasta viisi oppituntia viikossa. Viikkoa ennen ensi-iltaa järjestettiin ylimääräinen harjoitus koulupäivän jälkeen, ja perjantain ensi-iltaa edeltävinä päivinä koululla oltiin jopa seitsemään asti illalla. Ensi-iltaa edeltävinä öinä kehotettiin nukkumaan hyvin, joten läksyille ei paljoa aikaa jäänyt. Pienoinen uupumus yritti varmasti hiipiä yhden jos toisenkin kehoon ja mieleen, mutta kukapa siitä olisi valittanut, kun suuri päivä oli aivan nurkan takana. Aamusta iltaan ja päivästä päivään tunnelma pysyi katossa!
Ensi-ilta – kääk, kaak, ja sitten keilaamaan
Perjantaina muutaman tunnin koulussa kärvistelyn ja kenraaliharjoituksen jälkeen koitti viimein odotettu hetki: ensi-ilta! Muutamaa päivää ennen esitystä vuorosanoissa oli vielä takelleltu, mutta nyt nekin osattiin, ja kaikki oli valmista. Syksy on tunnetusti tautien aikaa, mutta onneksi kaikki olivat tarpeeksi terveitä esiintyäkseen. Jännitys esiintyjien keskuudessa oli miltei käsin kosketeltavissa. Jotkut valmistautuivat rauhassa yksinään, jotkut eivät pysyneet millään paikoillaan ja pyörivät ympäriinsä, jotkut vain juttelivat toisilleen. Pikkuhiljaa yleisöä alkoi virrata paikalle ja jännittynyt supina täytti sekä katsomon että takahuoneen. Sitten sammuivat valot. Oli aika luoda viimeiset ilon- ja kauhunsekaiset katseet kavereihin. Ja sitten – kot kot!
Ensi-ilta sujui loistavasti. Yleisö hekotti monessa kohdassa, ja tästä johtuen myös esiintyjät viihtyivät lavalla hyvin. Esityksen päätyttyä tunnelma oli odotetusti taivaissa. Esiintyjien saatua ruusut ja läheisten onniteltua heitä hieman yli puolet kurssilaisista lähti jatkamaan iltaa Kaupin keilahallille. Opettajia ei näille jatkoille kutsuttu. Kaikki sujui tietenkin mallikkaasti, joskin muutamat saattoivat olla seuraavana aamuna herätessään aavistuksen väsyneitä.
Loput kahdeksan esitystä – toistoa ja pinkkejä pöksyjä
Seuraavalla viikolla esityksiä oli kahdeksan – maanantaina ja tiistaina kolme ja keskiviikkona kaksi. Jostain syystä yleisö oli aktiivisen taustanauraja Janninan hekotusta lukuun ottamatta selkeästi ensi-iltaa passiivisempi. Valitukset jätettiin kuitenkin takahuoneeseen, ja lavalla kaikki pistivät parastaan. Saman tunnin ja vartin setin tykittäminen läpi monia kertoja päivässä useita päiviä peräkkäin oli tietysti rankkaa, mutta hyvässä seurassa tunnelma pysyi korkealla. Jos tunnelma tauoilla olisi kohonnut vähänkään korkeammaksi, karaoke olisi varmaan kuulunut aulaan asti!
Viimeisen esityksen kunniaksi isojen roolien esittäjät päättivät, että jotakin oli tehtävä eri tavalla. Yleisö ei välttämättä tajunnut, että käsikirjoitukseen ei kuulunut hauskoja aurinkolaseja, erilaista kirosanaa tai kengän jalasta potkaisemista. Toisen näyttelijän kantaminen ja taulun maalaaminen harjalla saattoivat jo herättää hieman huomiota joissakin katselijoissa. Sen sijaan pinkit pöksyt, keijukaissiivet, aurinkolasit, hellehattu ja huivi sekä huulipuna lisättyinä yhden ja saman roolihahmon asuun olivat muutoksia, jotka melko varmasti älyttiin poikkeuksiksi: monet näyttelijät nimittäin repesivät nauramaan hahmon nähdessään. Esityksestä tulikin huomattavasti hulvattomampi kuin edeltäjistään.
Mitä tehtiin viimeisen esityksen jälkeen? Auditorio oli tietysti siivottava, mutta lisäksi kaikki halukkaat saivat osallistua vartin mittaiseen hahmot vaihtoon -sessioon, jossa esitys vedettiin pikakelauksena läpi uusilla, arvotuilla rooleilla. Ne, jotka eivät halunneet osallistua, yrittivät samalla nyhtää niittejä irti lavasteista. Toisten raatamisesta johtuvaa lievää omantunnon kolkuttelua lukuun ottamatta hahmonvaihtajilla oli ratkiriemukasta. Auditorion siivoamisen jälkeen osa porukasta päätti lähteä viettämään musikaalin hautajaisia Vaakon Nakille. Syyn paikanvalintaan saattavat musikaalia tarkimmin seuranneet hoksata!
Puvustus, lavastus ja tapahtumatuotanto – ahkerointia kulissien takana ja Samken aulassa
Näyttelijöiden ja soittajien lisäksi musikaalituotannossa toimi monia muitakin, kuten puvustajia ja lavastajia. Näissä hommissa toimivat muun muassa samkelaiset Iisakki, Kaisa ja Juuli. “Aloitimme projektin suunnittelemalla paperille hahmojen ulkoasut”, kertoo Iisakki. Tämän jälkeen ryhdyttiin tutkimaan, mistä vaatteet voitaisiin hankkia. Puvustajat etsivät erilaisia vaihtoehtoja ja vertailivat niitä keskenään. Pukujen valitsemisen jälkeen siirryttiin lavastusosuuteen. Lavastajat olivat keksineet hyödyntää lavasteina koulun kalusteita, ja seuraavaksi niihin oli nidottava kiinni kankaita, jotta niitä ei tunnistettaisi. Kaisa kertoo, että lisäksi oli maalattava kylttejä ja muita lavastuksessa tarvittavia elementtejä. Juuli mainitsee myös auditorion matotuksen. “Työ oli monipuolista ja vaati tarkkuutta”, hän lisää.
Puvustuksen ja lavastuksen lisäksi musikaalin taustalla toimi tapahtumatuotannon väkeä. Tähän tiimiin kuului muun muassa samkelainen Taneli. “Tapahtumatuotannon kurssilla toteutimme musikaalin markkinointia, valmistelimme tarjoiltavia ja teimme paljon muita käytännön järjestelyitä, jotta yleisö löysi musikaalimme äärelle ja pääsi nauttimaan siitä mutkattomasti”, Taneli kertoo. “Kömmellyksiltä vältyttiin ja kurssista jäi itselle erityisen hienoja muistoja ystävien kanssa tehdystä työstä!” Osa puvustuksessa ja lavastuksessa toimineista teki myös tapahtumatuotannon hommia, esimerkiksi musikaalikahviossa. Kaisan ja Juulin lisäksi yksi heistä oli samkelainen Anni. “Joka ilta järjestimme kahvion auki ja asiakkaita kävi mukavasti, joten saimme toiminnasta myös jonkin verran voittoa”, Anni paljastaa.
Ahkerointia ja hulvattomia hetkiä yhdessä uusien ja vanhojen ystävien kanssa – muun muassa näillä sanoilla musikaalin tekoa voisi hyvin kuvailla. Kurssin aikana moni sai uusia kavereita ja lisäksi yhdessä tekeminen auttoi lujittamaan ystävyyttä tuttujen kavereiden kanssa. Musikaalin tekemisestä selkeästi pidettiin: yli puolet musikaalikurssilaisten yhteisen Nokimisjärjestö-ryhmän jäsenistä on sitä mieltä, että musikaalikurssi on ollut yksi lukioajan parhaista kokemuksista!
