Järjestötoimintaa ja pahaa ruokaa Sloveniassa

Aloitin seikkailuni Euroopan nuorisoparlamentissa syksyllä 2017. Ensimmäinen istuntoni oli Jyväskylän alueellinen istunto ja seuraava oli Turun kansallinen istunto. Vaikka tutustuinkin uusiin mahtaviin ihmisiin ympäri Suomea ja Eurooppaa, en ollut varma riittäisikö aikani enää toisiin istuntoihin. Sain ensiksi kutsun Saksan kansalliseen istuntoon. Jouduin kuitenkin ajanpuutteen takia kieltäytymään, mutta kevätaamuna kutsun tultua Slovenian samankaltaiseen istuntoon, tiesin etten voisi enää vastustaa kiusausta.

17.8.2018

Bussi Tampereelta Helsinkiin – Vantaan lentokentälle lähti Tampereelta neljältä aamuyöstä. Tiesin, että lentokentällä odottivat kaksi suomalaista tyttöä, jotka olin nähnyt vain muutamasta kuvasta. Kentällä tytöt tavatessani tuntui kuin olisimme tunteneet jo vuosia. Olimme kaikki nälkäisiä ja väsyneitä, mutta jännityksen takia emme saaneet lentokentällä mitään alas.

Meidän piti vaihtaa Sveitsissä lentokonetta todella pieneen Slovenian omaan koneeseen. En ole ikinä lentänyt niin matalalla kuin kyseisellä koneella. Olin täysin häkeltynyt maisemista ja vuoriston kauneudesta. Näimme täysin selvästi vuorien päällä olevat kylät ja niissä sijaitsevat rakennukset.

Laskeuduttuamme Slovenian pienelle kentälle hyppäsimme taksiin. Yövyimme yliopiston asuntolassa ja sinne päästyämme tapasimme heti muutaman romanialaisen. Yhdessä tutkimme kaupunkia ja tutustuimme toisiimme. En osannut varautua siihen, että Sloveniassa olisi lämmin. En ollut pakannut yhtäkään shortsiparia tai lyhythihaista, sillä Suomessa meillä oli jo pitkien housujen lisäksi takit päällä.

Asuntolalta meillä oli noin parinkymmenen minuutin mittainen kävelymatka Ljubljanan keskustaan. Kaupunki oli kaunis. Se ei ollut verrattavissa mihinkään muuhun missä olin käynyt, mutta romanialaisten mukaan se muistutti huomattavan paljon suurkaupunkeja Romaniassa.

18.8.2018

En ole ihan varma mihin aikaan heräsimme, mutta aikaisemmin kuin normaalina arkiaamuna. 10:20 muut delegaatit, istuntoon osallistujat, saapuivat asuntolalle ja me muut, jotka olimme saapuneet jo aikaisemmin, odotimme tunteja. Ne tunnit käytimme Romanian omiin kansallistansseihin ja toistemme kulttuureihin tutustuessa. Tietysti näytimme Antti Tuiskua ja muita legendaarisia suomalaisia artisteja. Ulkona meitä odotti omat komiteamme, joiden kanssa lähdimme kauniiseen slovenialaiseen puistoon. Matkalla pääsin kertomaan suomalaisesta koulutusjärjestelmästä, joka häkellytti seurassani tullutta serbialaista. Komiteassani oli ihmisiä monista taustoista ja kulttuureista: Irlanti, Suomi, Serbia, Slovenia, Bosnia, Iso-Britannia, Italia ja Saksa. Oli odotettavissa, että kulttuuriemme erot tulisivat aiheuttamaan haasteita, mutta haasteita tulikin paljon enemmän niitä kuin osasimme edes olettaa. Ryhmäytiminen komiteamme kanssa meni loistavasti siihen asti, kunnes ensimmäinen yhteenotto tapahtui. Serbialainen kuvaili silmät sidottuna pahvin palaa ’’saksalaisena oluttuoppina’’. Ryhmämme saksalainen suuttui ja lähti kesken kaiken pois. Se tuntui oudolta, sillä en edes ollut ymmärtänyt, että siitä voisi loukkaantua.

Suomessa olemme tottuneet päivällisen olevan lämmin ruoka leivän kanssa, mutta taas Sloveniassa saimme päivälliseksi vaalean leivän täynnä salaattia. Salaatti piti noukkia pahvilaatikon pohjalta, sillä leivät olivat menneet rikki matkalla puistoon.
Illalla avausseremonian hienojen puheiden jälkeen kello oli jo lähellä yhtätoista illalla ja ainoa ruokamme oli ollut leivät salaatilla. Iltapalana saimmekin ruuaksi muiden maiden tuomia kansallisruokia, jotka olivat joko karkkia tai juustoa. Kukaan ei ollut kertonut, että maamme ’’purtavan’’ piti olla oikeaa ruokaa, jolla piti ruokkia lähes 150 nälkäistä delegaattia ja tapahtuman järjestäjää. Ainoa maa oikean ruuan kanssa oli Romania. Ruoka kuitenkin katosi ennen kuin olimme osanneet edes huomata sen mahdollisuutta.

Huonosti syödyn pitkän päivän jälkeen lähdimme huoneisiimme suomalaisten kanssa. Toisille yö ei kuitenkaan loppunut ruokailuun. Samassa kerroksessa majoittuneet romanialaiset juhlivat koko yön ja järjestäjät alakerrassa vielä pidempään.

19.8.2018

Herätyksen piti olla 7:00, mutta jokin meni pieleen. Koko asuntolan vallanneet juhlat olivat jatkuneet kuuteen aamuyöstä, joten emme oikeastaan yllättyneet. Olimme vähän pettyneitä, ettemme lähteneet mukaan juhliin, sillä olimme kuitenkin valvoneet lähes yhtä pitkään kuin äänet olivat kantautuneet huoneeseemme. Heräilimme yhdeksältä ja lähdimme aamupalalle, jota ei löytynyt. Joku sanoi sen olevan jo suljettu ja joku toinen taas ei ollut löytänyt sitä ollenkaan. Onneksemme meillä oli ruokakauppa asuntolan vieressä, jostain kerkesimme hakea jotain haukattavaa.

Meillä oli edessä pitkä päivä. Aiheemme oli raskas ja paljon kiistelty eikä kukaan meistä ollut varautunut siihen, miten vaikea aihe meillä oikeasti oli. Kahvitaukoja meillä oli puolentoista tunnin välein ja kun Suomessa olisimme saaneet kahvin lisäksi leipää tai välipalakeksejä, Sloveniassa saimme sipsiä, mitä oli jäänyt muiden maiden ruuista. Maassa maan tavalla, mutta huoli syntyi siinä kohtaa, kun päivällistä ei näkynyt, vaikka kello oli jo muutaman tunnin myöhässä aikataulusta. Ruuan tultua saimme kuivaa riisiä herneillä ja tsatsikia muovibokseista. Tapahtuman teema oli Go green.

Illalla tutustuimme muiden komiteoiden aiheiden ongelmiin ja ratkaisuihin. Pääsimme myös esittelemään omaa aihettamme ja olin varma, että onnistuimme mainiosti, kunnes kuulin kommenttia muilta komiteoilta. Emme olleet vieläkään päässet sopuun ongelmistamme ja ratkaisuistamme. Jokainen oli sanonut omat mielipiteensä muistelematta yhteisiä linjauksia mitä olimme sopineet ryhmänä.

20.8.2018

Kolmas päivä alkoi omituisissa tunnelmissa. Aamupalapöydässä oli vaaleaa leipää ja suklaalevitettä. Ei ihan sitä mitä Suomessa oltiin totuttu syömään. Mitä muutakaan siinä tilanteessa voi tehdä kuin suunnata ruokakauppaan ostamaan oman aamupalan. Sellaisen, mistä tulimme oikeasti täyteen.

Korjasimme kuumeisesti ongelmiamme ja keskustelimme yhteisistä linjauksista aiheemme suhteen, ettei enää samanlaisia ongelmia tulisi kuin edeltävänä iltana. Ongelmia kuitenkin tuli yhden meistä kiihtyessä siitä, ettemme hyväksyneet hänen ehdotustaan. Kyseinen tyttö lähti pois revittyään muistiinpanot naamamme edessä. Olimme kaikki niin hämmentyneitä, ettemme edes tienneet miten meidän olisi pitänyt reagoida. Joten tuloksena oli, että tuijotimme hänen peräänsä ja jatkoimme tekemisiämme. Ymmärsimme kaikki, että väsytti ja ärsytti, joten annoimme asian olla.

Teimme valehtelematta lähes 10 tuntia lakkaamatta töitä. Sen jälkeen lähdimme viereiseen meksikolaiseen syömään porukalla. Ruoka oli siedettävää, mutta ainakin se täytti enemmän kuin muiden päivien kuivat leivät yhteensä. Ruuan jälkeen koko porukka suuntasi keskustaan, jossa tapasimme muut komiteat. Jotenkin eksyin toisen suomalaisen kanssa muusta porukasta, mutta onneksemme tapasimme muutaman interreilaajan Tanskasta ja Isosta-Britanniasta. Istuimme iltaa niin pitkään, kunnes kuulin, että oma komiteani oli huomenna esittelemässä aihettaan, joten oli aika suunnata nukkumaan. Mitä olisi päivä ilman romanialaisia ystäviämme, keihin törmäsimme matkalla asuntolalle.

21.8.2018

Ensimmäinen GA (General Assembly) alkoi hyvissä tunnelmissa. Oma komiteani esitteli aiheensa kolmantena. Olin mukana avoimessa väittelyssä ja pahin pelkoni toteutui. Jäädyin melkein täysin tullessani vuoroni vastata. Ehkä pelastin tilanteen, ehkä en, mutta en voisi silti olla ylpeämpi komiteastani. Jokaisen komitean aiheesta äänestetään pääseekö se läpi vai ei. Äänestys käytännössä vain kertoo pidettiinkö ehdotuksistamme ja osasimmeko perustella mielipiteemme tarpeeksi hyvin. Me emme päässeet, mutta osasimme odottaa sitä.

Istuimme 10 tuntia samassa salissa pienten happihyppelyiden ja patongin voimalla. Olimme kaikki todella väsyneitä lähtiessämme takaisin asuntolalle, mutta onneksemme saimme hampurilaiset mukaamme. Siinä vaiheessa, kun puraisin omaa hampurilaistani, mikä oli haettu kasvispuolelta, huomasin: täällä ollaan sekoitettu liha- ja kasvisruoka keskenään. En ole itse syönyt pitkään aikaan lihaa, enkä edes osannut ajatella sen olevan mahdollista. Tietysti olin paniikissa ja vihainen, mutta se tunne muuttui todella nopeasti pettymykseksi. Kaikista asioista mikä voi mennä pieleen, järjestäjät olivat sotkeneet ruokavalion.

Asuntolalta lähdimme yölliselle kaupunkikierrokselle, joka olisi saattanut olla mielenkiintoinen, jos emme olisi olleet niin väsyneitä. Saimme otettua muutaman kuvan komiteastamme, mutta kaikki karkasivat nopeasti omille teilleen. Itse livahdin jäätelölle serbialaisen tytön kanssa ja hänen poikaystävänsä kanssa, ja se oli paras jäätelö mitä olen elämäni aikana syönyt.

22.8.2018

Yritin päästä yli eilisen tuoman pettymyksen. Odotin jopa pientä anteeksipyyntöä joltakin, sillä tiesin etten ollut ainoa, joka oli saanut ruokavalioonsa sopimatonta ruokaa. Sitä ei kuitenkaan kuulunut. Sali, jossa General Assemblyt pidettiin, tuntui päivän mittaan vain ahtaammalta ja tunkkaisemmalta. Jos rehellisiä ollaan, siellä haisi hiki. Ulkona oli lähes 30 astetta lämmintä ja sisällä vielä kuumempi. Vaikka kaikki meistä kävivät kaksi tai kolme kertaa suihkussa päivittäin, haisimme silti aivan kamalalta.

Päivä meni hitaammin ja hitaammin, mutta siitä selvisi tietämällä, että pian pääsisimme vaihtamaan hikiset vaatteet pois. Sitä ennen kuitenkin meillä oli kaikista mielenkiintoisin aihe viimeisenä. Se koski sitä, että pitäisikö Euroopan unionin laajentua Balkanin alueelle ja miten sitä voitaisiin helpottaa. Serbialaiset eivät halunneet liittyä mukaan EU:hun ja jotenkin keskusteluun saatiin mukaan kansanmurha vuonna 1995. Euroopan Unioniin kuuluvat maat eivät edes halunneet Serbiaa mukaan. Suurin osa osallistujista oli Balkanin mailta ja saatoin tuntea hieman mielihyvää siitä, että aihe aiheutti enemmän pahaa mieltä, kun komiteani aihe.

Asuntolalla meillä ei ollut aikaa, mitä meille luvattiin. Kerkesimme pakkaamaan laukkumme ja vaihtamaan paremmat vaatteet. Meitä tuli hakemaan kaksi haitaribussia ja ahtasimme kyytiin. Kaikki istuivat toistensa päällä ja seisoivat sumpussa.
Loppuseremonia pidettiin Ljubljanan hienoimman hotellin salissa. Meillä oli isot tarjoilut ja koskettavia puheita. Otimme paljon yhteiskuvia ja itkimme. Muutaman päivän aikana olimme tavanneet ihmisiä ympäri maailmaa ja tutustuneet heihin tavalla, jota ei voi edes sanoin kuvailla. Upeinta oli kuitenkin se, että tiesimme, että todennäköisesti tapaamme vielä. Slovenian istunnon viimeisen illan kunniaksi meille oli varattu iso tila, jossa saimme tanssia ja laulaa aamuyöhön asti.

23.8.2018

Kun istuin koneessa matkalla pois Sloveniasta, en voinut muuta tehdä kuin herkistyä kiitollisuudesta. Vaikka olinkin tuntenut viimeisen kuuden päivän aikana nälkää ja pettymystä, päällimmäinen tunne oli silti onni ja kiitollisuus. Loin ystävyyssuhteita ympäri Eurooppaa. Mikkelistä Kreikkaan.

Heidi Tauriainen