Patonkia, pastaa vai pannukakkuja? – Parhaat vinkit Helsingin kahviloihin ja ravintoloihin
Kävimme tutustumassa osaan Helsingin kahvila- ja ravintolatarjonnasta. Tässä ovat meidän suosikkimme:
Kahvilat:
Daebak
Suomen ensimmäinen korealaistyylinen kahvila avattiin viime vuonna Helsingin Punavuoreen. Kahvila tunnetaan etenkin visuaalisesti näyttävistä juomista ja leivoksista. Toisaalta tuotteet maistuvat juuri yhtä hyviltä kuin näyttävätkin. Erityisesti kermainen einspänner latte jäi mieleen. Kahvilan sisustus on minimalistinen mutta kotoisa pienillä värikkäillä yksityiskohdilla. Listalta löytyy myös monia sellaisia matcha- ja kahvijuomia, joita ei muualta Helsingistä saa, sekä croissantvohveleita eli croffleja sekä muita makeita ja suolaisia herkkuja. Kahvilan yhteydessä on pieni kauppa, jossa myydään erilaisia korealaisia tuotteita. Syksyn kunniaksi listalle on lisätty muun muassa erilaisia kausijuomia, kuten pumpkin spice matcha.
Matcha Crew
Lapinlahdenkadulta löytyy pieni koppimainen kahvila, joka tarjoilee matchaa monessa eri muodossa. Matcha, eli jauhettu vihreä tee on saavuttanut suosiota ja löytyy nykyään useammankin kahvilan listoilta. Matcha Crew on kuitenkin leivoksia myöten täysin matchaan erikoistunut kahvila. Matcha Crew on viime aikoina laajentanut toimintaansa Helsingistä Prahaan ja Barcelonaan. Kesän suosikkijuomat mansikka- ja mangomatcha ovat olleet erityisen suosittuja, ja ne sopivat hyvin myös matchaan tottumattomallekin asiakkaalle. Matchaa tarjoillaan myös kylmänä ja raikkaana pehmiksenä. Asiantuntevat työntekijät osaavat suositella juomia kaikkiin makuihin.
Round
Round on lyhyessä ajassa valtavan suosion saavuttanut vegaaninen kahvila. Alun perin Round tarjoili vain kuukausittain vaihtuvia donitseja sekä bageleita, mutta kasvun myötä he ovat laajentaneet tarjontaansa myös erilaisiin trendaaviin tuotteisiin, kuten crookieihin (keksin ja kroissantin sekoitus), sekä erimakuisiin täytettyihin ja kuorrutettuihin kroissantteihin. Roundin donitsit hivelevät makuhermoja, eikä ole ihme, että näitä herkkuja pystyy saamaan Helsingistä jo kuudesta eri lokaatiosta. Kesän erikoisuutena kahvila tarjosi Oatlyn vegaanista pehmistä joko donitsin tai kroissantin sisältä.
Flät no 14
Flät no 14 on kuin olohuone keskellä kaupunkia. Ravintola tarjoilee aamupaloja sekä illallisia, toisaalta se toimii myös tunnelmallisena kahvilana. Flätin aamupalalistan pikkuannoksista voi räätälöidä omannäköisensä kombon. Menu on rakennettu niin, että jakaminenkin on helppoa, eikä samaa annosta tarvitse seurueessa tilata useampaan kertaan. Aamuisin tarjolla on esimerkiksi pannukakkuja, leipiä, skagenia ja muuta mielenkiintoista. Eriväriset astiat ja huonekalut sopivat hyvin paikan rentoon tunnelmaan.
Ravintolat:
Bamilami
Sympaattinen food truck tarjoilee kebabin haastajaa Kampintorilla. Rapean ranskanpatongin sisälle kätkeytyy kanaa, possua tai jakkihedelmää, pikkelöityjä vihanneksia sekä herkullista kastiketta tuoreiden yrttien kera. Bánh mì- leivät ovat vietnamilaista katuruokaa, ja maut heittävät Kampintorilta suoraan Hanoin vilkkaille kaduille. Annos on niin maukas, että se vetää hiljaiseksi. Palvelu on myös kehumisen arvoista, lämminhenkiset työntekijät saavat hymyn huulille ja näyttävät nauttivan työstään. Bamilami on tänä vuonna ampaissut suosioon, ja se valittiinkin hiljattain Suomen kolmanneksi parhaaksi lounasravintolaksi.
Goose pastabar
Ystävien perustama lämmintunnelmainen korttelikuppila, joka tarjoilee rakkaudella tehtyä italialaistyylistä ruokaa Eerikinkadulla. Ravintolaan astuminen tuntuu siltä, kuin tulisi kotiin. Sisustus on sekoitus mummolan olohuonetta ja eklektistä bistroa.
Henkilökunta saa jokaiselle asiakkaalle tervetulleen olon käyttäytyessään kuin vanhat tutut. Suosittuun illallispaikkaan kerääntyy joka päivä jono ennen avautumista, mutta ruoka on kaiken odottamisen arvoista. Ruokalista on lyhyt, joka yleensä enteilee hyvää. Goose on tunnetuin herkullisista tuorepastoistaan, jotka ovat todellakin maineensa arvoisia. Annokset ovat runsaita ja täynnä makua. Toki ruoka ei ole autenttisen italialaista, sillä klassikkopastoihin on lisätty omaa luovuutta, mutta ei Goose itseään italialaisena mainostakaan. Kaikin puolin käymisen arvoinen ravintola.