Tietämättömän nuoren elämää 

Olen 19-vuotias nuori, joka käy lukion kolmeen ja puoleen vuoteen ja valmistun joulukuussa 2019. Pidensin lukioaikaani, sillä halusin vielä kirjoittaa yhden uuden aineen ja en todellakaan tiennyt, että mihin olisin hakenut jatko-opiskelemaan. Minulle toi lohtua, että saisin vielä hieman lisäaikaa suunnitella tulevaisuuden siirtojani tutussa ja turvallisessa lukiossa. Minä ja monet muutkin meistä yrittävät välttää välivuotta, koska sehän olisi ensimmäinen kerta ilman koulua ja pitäisi keksiä jotakin sille ajalle. Toisaalta on myös ihmisiä, jotka todellakin haluavat ja tarvitsevat välivuotta.  

En ole koskaan ollut, enkä varmastikaan tule koskaan olemaan kauhean hyvä koulussa. Olen sellainen keskiverto opiskelija, joka voisi saavuttaa hyviä tuloksia vain, jos olisin koko ajan oppikirjat kädessä. Valehtelisin jos väittäisin lukion olleen helppoa ja kivaa aikaa. Totta kai aina voisi opiskella enemmän ja olla motivoituneempi kouluhommia kohtaan. Silti kukaan ei voi tulla luokseni ja sanoa, että olisit voinut edes yrittää. Sappikiveni alkavat kiehumaan, jos joku kehtaa sanoa jollekin toiselle asioita, mistä hänellä ei ole oikeasti tietoa.  

Opiskelu on minullekin hitusen hankalaa, mutta en osaa edes kuvitella heitä, joilla on esimerkiksi lukihäiriö tai elämäntilanne muuten todella hankala. Joillakin voisi olla kovakin halu opiskella enemmän, mutta ei vain yksinkertaisesti ole vaadittavan paljon voimavaroja siihen. Ihmiset ymmärtävät hyvin, että kaikki eivät ole hyviä kaikessa, mutta pitäisi ymmärtää myös arvostaa heitäkin ihmisiä, jotka saavat ylioppilaskirjoituksista niitä huonompia arvosanoja. Joillekin se kirjoituksissa saatu A on erittäin iso saavutus ja vaikka itse ei olisi sitä mieltä, voisi silti olla onnellinen sen toisen puolesta.  

Tästä hyvänä aasinsiltana voisin todeta, että en usko pääseväni mihinkään jatko-opiskelupaikkaan suoraan todistuksellani. Mielestäni on siis hyvä pitää valintakokeet elossa, jotta kaikilla olisi mahdollisuus päästä haluamaansa paikkaan opiskelemaan. On kuulemma yleistä nykyään, että monikaan ei tiedä, mihin oikeasti haluaisi pyrkiä opiskelemaan. Henkilökohtaisesti voin sanoa, että minulla ei ole kuin yksi ala, mikä voisi edes 90% varmuudella kiinnostaa.  

Minulla ei ole pienintäkään aavistusta, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ennen on pystynyt miettimään helposti, että ala-asteen jälkeen yläasteelle ja siitä lukioon. Silloin oli täysin selvät sävelet, mutta kaikki se helppous on mennyttä aikaa. Joskus sitä ajattelee, että olisi hauska päästä ajassa taaksepäin niihin aikoihin, kun elämä oli kavereiden kanssa leikkimistä ja velvollisuudet olivat kaukana tulevaisuudessa. Toki nykyään on paljon enemmän vapauksia kuin ennen.  

Kaikkien velvollisuuksien ja suuren epäröinnin keskellä, tulevaisuutta odottaa innolla. Sitä odottaa kaikkia niitä seikkailuja, joihin ikinä tuleekaan päätymään. On suuri halu tutustua uusiin ihmisiin ympäri Suomea ja maailmaa. Vaikka tulevaisuus näyttääkin aika-ajoin hyvin sumuiselta, sumu hälvenee, jos ei nyt päivä päivältä, niin ainakin viikko viikolta.  

Viivi Paloposki