Yhdysvaltojen ja Suomen erot turistin silmin
Floridassa 25 astetta plussan puolella, Suomessa 50 astetta vähemmän. Ensimmäinen syy matkakohteen valinnalle keskitalvella, mutta samalla ensimmäinen eroavaisuus koti- ja lomakohteen välillä. Seuraavaksi kerron näistä eroavaisuuksista lisää.
Aivan ensimmäiseksi lentokentälle saapuessamme huomasimme, että Yhdysvalloissa ei ole vahvaa kävelykulttuuria. Hotellillemme piti olla vain 400 metrin matka, mutta minkäännäköisiä kävelyteitä, edes ali- tai ylikulkusiltoja, ei ollut näköpiirissä. Bussilla tämä etäisyys venyikin kuuden kilometrin mittaiseksi. Pohdimmekin, että Yhdysvalloissa ihmisille ei taida tulla juurikaan hyötyliikuntaa, sillä siirtymät kuljetaan moottoroidun ajoneuvon kyydissä. Meitä huvitti, että hotellimme ulko-ovien eteen oli rakennettu sisennys, jotta taksi pääsi lähemmäs matkustajiansa, eikä näiden näin tarvinnut ottaa ylimääräisiä askelia.
Päivien kuluessa alkoi tuntua yhä enemmän siltä, että moni asia hoidetaan puolestamme. Eräänä iltapäivänä olimme kaupassa ostamassa aineksia tulevaa päivällistä varten. Emme kuitenkaan löytäneet makaronipusseja tai jauhelihaa, vaan ainoastaan valmisaterioita. Hotellihuoneessakaan ei ollut uunia. Päättelimme, että paikallisten ruoanvalmistus tarkoittaa pakasteaterioiden lämmittämistä mikrossa. Kaupassa ei myöskään tarvinnut vaivautua pakkaamaan ostoksiaan, kun myyjä kääri ne moneen, ohueen muovipussiin.
Ällistelimme tuota valtavaa kulutuksen määrää. Muovikassit olivat heikkoa tekoa, kertakäyttöisiä. Jopa hotellin aamupalalla syötiin kertakäyttöastioista, mikä oli ennenkuulumatonta. Tähän syynä todennäköisesti oli kuitenkin se, että Florida sijaitsee maantieteellisesti suolaisen veden äärellä, eikä makeaa vettä astioiden pesuun ole niin runsaasti. Sanattomiksi jäimme viimeistään ostoskeskuksessa, jossa kaikki tuntuivat vetelevän matkalaukuissa järjettömiä ostosvuoriaan. Matkalaukkuja myös myytiin siellä samaisessa paikassa, melko kaukana lentokentästä. Luultavimmin nekin siis heitettiin pois yhden kauppareissun jälkeen.
Reissun aikana ei ollut hankala huomata, kuinka suuri osa amerikkalaisuutta on oma auto – vapauden symboliksihan sitä kutsutaan. Siellä polttoaineista ei veroteta niin roimasti kuin Suomessa, joten ei ole merkitystä, paljonko menopeli kuluttaa. Näin ollen yleisin näkemämme auto oli korkeapohjainen, Suomessa pysäköintiruutuun liian suuri lava-auto. Leuat loksauttavaa oli havaita, kuinka joidenkin perheiden matkailuautona toimi kokonainen linja-auto, jonka perässä vedettiin vielä “kauppakassia” eli Jeeppiä tai lava-autoa. Mielessä pyörikin, kuinka Suomen talvi oikeasti vaatisi vaikkapa noita korkeapohjaisia lava-autoja, kun taas Floridassa ne ovat vain hienoja.
Suurempaa oli muutenkin kaikki lahjakasseista juhliin ja rannoista rakennuksiin. Kävimme muun muassa juhlistamassa uutta vuotta eräässä “perheiden” tapahtumassa, jossa vieraili enemmän ihmisiä kuin linnan juhlissa. Kaupassa oli hämmästyttävää huomata kymmenien metrien pituiset rivit kenkiä ja vaatteita tai joululahjoille tarkoitetut lahjakassit, joihin olisi sopinut kolme Suomessa myytävää vastaavaa. Ympärillämme kohosi myös moneen otteeseen pilvenpiirtäjiä, joiden kerrosten laskemiseen olisi vierähtänyt tovi.
Ison kaupungin tapaan ääntä ja melua oli kaikkialla. Se ei kuitenkaan rajoittunut pelkästään liikenteeseen, vaan esimerkiksi koripallopelissä kaiuttimista laitettiin ylimääräistä pauketta taustalle soimaan. Lisäksi samaisessa pelissä yleisöä pyydettiin mollaamaan vastajoukkueen pelaajia heidän suorittaessaan vapaaheittoja, joten pelissä ei hiljaisuudesta ollut tietoakaan.
Pikaruokaketjujen, kuten Burger Kingin ruoat olivat puolestaan edullisia, mahdollisesti halvempia kuin Suomessa. Hampurilaispaikkoja löytyikin joka nurkalta; jopa aamupalalla pystyi kokoamaan itselleen burgerin! Terveystuotteista kuten marjoista, mutta toisaalta myös makeisista sai pulittaa enemmän.
Koska Yhdysvalloissa oikeuteen haastaminen on Suomea yleisempää, turvaohjeisiin oli listattu erityisen tarkasti säännöt, ehkä itsestäänselvyyksiltäkin kuulostavat asiat. Toisaalta pääsimme kohtaamaan toisenkin ääripään luonnonsuojelualueella. Siellä nimittäin elää alligaattoreita aivan luonnollisessa elinympäristössään, eikä aitoja ihmisten ja matelijoiden välille ollut rakennettu. Ohjeeksi annettiin vain pitää viiden metrin väli eläimeen, jotta ehtisi vaaran iskiessä juosta karkuun. Taivastelimme, kuinka näin voidaan toimia Yhdysvalloissa, jos Suomessakaan yhtä lähelle villieläintä ei päästetä luonnonpuistossa.
Floridasta jäi kuva hauskalla tavalla aikakausien sekamelskana. Enimmäkseen luukutettiin 80-luvun musiikkia, nimenomaan luukutettiin, sillä kuulokkeita ei 80-luvun tyyliin mainittavasti käytetty. Käteisellä maksaminen oli mahdollista useimmissa kaupoissa ja putiikeissa, kuten Suomessa vielä ainakin 15 vuotta sitten. Toisaalta taas uusinta teknologiaa oli mahdollista havaita: huomasimme esimerkiksi automerkki Teslan uusimman mallin, jota Suomeen ei edes tuoda.
Vaikka olimmekin USA:ssa, kuulimme suurimmaksi osaksi espanjaa. Koska Florida on USA:n eteläisin osavaltio, sinne on saapunut Meksikosta ja Etelä-Amerikan puolelta väkeä. Englannilla kommunikointi onnistui kuitenkin melko mutkattomasti.
Pääsimme todistamaan monia politiikkaan liittyviä ilmiöitä. Koska Florida on selkeästi Donald Trumpin kannatusaluetta, näimme esimerkiksi veneen kyljessä tekstin: “Donald Trump makes America great again”. Kansallisaate tuotiin muutenkin selkeämmin esiin niin, että Yhdysvaltojen liput liehuivat päivittäin, ja todella monella oli oma lipputanko kotipihassaan. Lisäksi useiden autojen takalaseihin oli liimattu USA:n lippu -tarra.
Kerran piipahtaessamme eräässä kaupassa hämmästelimme sitä, miksi ihmiset olivat kokoontuneet sinne katsomaan tv:tä. Heille oli myös tilattu tarjoilija, joka kaateli samppanjaa. Syynä oli se, että Yhdysvallat oli kaapannut Venezuelan presidentti Nicolas Maduron. Kaupassa oli siis Venezuelasta Yhdysvaltoihin muuttaneita ihmisiä, jotka uskovat Venezuelan vapautuvan tämän diktaattorin hallinnasta ja olivat tulleet juhlimaan tapahtunutta.
Keskustelukulttuurissa Suomen ja Yhdysvaltojen välillä on merkittävä ero. Siinä missä perinteisesti yksinään bussia odottava suomalainen ei puhua pukahda, Yhdysvalloissa pizzeriassa ventovieras mies huikkasi meille, miten meillä menee. Samaa tapahtui myös kaupan kassalla. Toki todellisella vastauksellamme ei ollutkaan tiedustelijalle merkitystä, “small talk” vain kuuluu kulttuuriin. Toisaalta taas myyjä saattoi toljottaa asiakasta tämän saapuessa liikkeeseen, eikä kaupassa kukaan tullut kysymään, etsimmekö jotakin.
Matka oli kaikkine käänteineen hyvin mieleenpainuva kokemus, jota ei ihan heti unohda. Vaikka kulttuurierot olivat valtavia, lämpimästä ilmasta nauttiminen yhdisti erilaisia ihmisiä. Suosittelenkin Yhdysvaltoja matkakohteeksi, jos tahtoo kokea “toisen” maailman rapakon takana.
