Hip Hop kultapojan kehitys jatkuu

Joey Bada$$ on Yhdysvalloista kotoisin oleva rap-artisti. Hänen tyyliään on usein verrattu 90-luvulla julkaistuun rap-musiikkiin ja tämä erotti hänet modernimman ja nopea tempoisemman musiikin joukosta. Uusimmalla albumilla All-Amerikkan Bada$$, hän on edistänyt tyyliään huomattavasti.

Joey Badass oikealta nimeltään Jo-Vaughn Virginie Scott päätti viedä musiikkiinsa enemmän poliittisempaan suuntaan. Kappaleiden aiheet vaihtelevat Yhdysvaltojen poliittisen tilanteen kerronnan, introspektiivisuuden ja vähemmistöjen kohottamisen välillä. Kappaleen ”TEMPTATION” alussa kuullaan ote Zianna Oliphantin puheesta, jonka hän piti North Carolinan Charlottessa poliisin ammuttua Keith Lamont Scottin. Toisaalta kappaleella ”ROCKABYE BABY” Badass kertaa omaa paikkaansa yhteiskunnassa Schoolboy Q:n kanssa. Molemmat muistelevat, millaista oli asua huumeiden ja väkivallan täyttämissä naapurustoissa ja miten he itse osallistuivat kumpikin omalla tavallaan laittomaan elämään.

Haastatteluissa Badass on sanonut albumien isoksi eroksi uusimman musikaalisuuden. Edellisillä julkaisuilla kappaleet syntyivät Badassin kuultua biitin ja kirjoitti säkeensä sen mukaan. Uudella albumilla kaikki tehtiin alusta saakka Badassin ja muutaman tuottajan kanssa, kuten Kirk Knight. Musiikki sopii aiheisiin erityisen hyvin ja kappaleet on selkeämmin järjestetty kuin debyyttilevyllä B4.DA.$$. Debyyttilevyllä oli hyviä kappaleita kuten ”Paper Trail$”, mutta tämäkin kappale tuntui siltä, ettei se etene mihinkään tai sillä ei oikein ole suuntaa. Tarkoituksena oli vain näyttää lyriikoita hyviin biitteihin lisättynä.

All-Amerikkaan Bada$$ on parannus hyvästä debyyttialbumista. Vierailijat kuten Styles P ja J. Cole sopivat omien kappaleidensa kerrontaan eivätkä silti luovu omasta tyylistään. Vanha 90-luvun tyyli on vielä huomattavissa, mutta albumin soundi on edistynyt modernimmaksi, jotta nuoremmat voivat samaistua helpommin.

Aleksi Hiivala

Artikkelikuva: Wikipedia commons