”Halusin lopettaa lukiourani vielä yhdellä musikaalilla”

Kuvassa nuoria musikaalin lavalla.

Anita Li kertoo, millaista on näytellä lukion musikaalissa.

Jemina Anttila.

Kuvassa Anita Li (kolmas vasemmalta) yhdessä vastanäyttelijöidensä Peeta Mittilän, Julius Peron ja Elle Axenin kanssa.

Anita Li on 19-vuotias Sammon keskuslukion viestintälinjan opiskelija, joka näyttelee yhtä 12.11. ensi-iltansa saavan Verso-musikaalin päärooleista.

 ”Sanoisin että mun hahmo on aika pinnallinen, sellainen elovena-tyttö” Li kuvailee hahmoaan Junoa, joka päätyy vanhempiensa toimesta kurittomille nuorille tarkoitetulle leirille. ”Koen kuitenkin että mussa ja Junossa on jotain samaa. Ollaan molemmat johtajatyyppisiä ihmisiä, muuten ollaan tosi erilaisia” Li lisää.  

Halu tulla mukaan musikaaliin tuli Samkessa pari vuotta sitten järjestetystä musikaalista, jossa Li oli mukana. ”Sitä oli niin kiva tehdä ja viihdyin musikaalia tekiessä, joten halusin lopettaa lukiouran vielä yhdellä musikaalilla. Olen myös laulanut ja tehnyt musiikin parissa hommia pienestä pitäen, joten sillä on myös vaikutus” 

Vaikeaksi Li koki biisien kirjoittamisen. ”Vaikka olen musiikkia koko ikäni harrastanut, en ole ikinä ollut mikään biisin kirjoittaja, välillä tuntui että olin turha kun muut tekivät sointukiertoja ja itse yritin keksiä kertosäettä, oli sellaista henkisesti haastavaa hommaa.” 

Tunnelma päivä ennen ensi-iltaa on kiireinen ja odottava. ”Jännittää paljon, enemmän kuin luulisi. Mutta oon innoissani, hienoa nähdä miten tää kaikki jännitys purkautuu huomenna.” Li kertoo hetkeä ennen ensi-iltaa.

Jemina Anttila

Kuka?

19-vuotias Sammon keskuslukion neljännen vuoden opiskelija Anita Li

Mitä?

Näyttelee yhtä päärooleista Samken Verso-musikaalissa.

Milloin?

Verson näytöksen ovat 12.-17.11.2021