Iki-ikivanhan metsän siimeksessä
Olipa kerran iki-ikivanha metsä. Iki-ikivanhassa metsässä asui monenmoisia iki-ikivanhan metsän eläimiä, kuten Iki-ikivanha kettumuori. Iki-ikivanhan kettumuorin Iki-ikivanhat lapsoset olivat kulkeneet iät ja ajat Iki-ikivanhan metsän polkuja, ja tarkkailleet Iki-ikivanhan metsän elämää.
Yhtenä päivänä Iki-ikivanhan kettumuorin nuorimmainen lapsonen, Iki-ikivanha Kettususi Suurmetso lähti arkiselle retkelleen Iki-ikivanhan metsän poluille. Iki-ikivanha metsä humisi ja roiskutti mennessään. Louskutteli leukojaan Kettususi Suurmetson askeltaessa kävyillä peiteltyä Iki-ikivanhaa sammalpohjaa, joka tuntui jalkojen alla kuin pilvillä käpsöttelisi. Iki-ikivanha metsä oli kauttaaltaan runsaan kasvillisuuden peitossa. Juuri niin kuin Iki-ikivanhan metsän kuuluukin olla. Täynnä elämää. Ravinteikas Iki-ikivanha maa oli hyvä kasvualusta niin nuorille uusille versoille kuin myös Iki-ikivanhoille männyille ja koivuille, jotka olivat nauttineet Iki-ikivanhan metsän hellästä syleilystä jo satojen vuosien ajan.
Kettususi Suurmetso tallusteli teillä tietämättömillä Iki-ikivanhan metsän suojassa. Paikassa, johon vain Iki-ikivanhan metsän asukkaat osasivat eksyä. Kettususi Suurmetso haisteli ilmaa. ”Ahh raikasta, luonnollista, vapaata. Tämä jokaisin pitäisi kokea” Kettususi Suurmetso huuteli nauttiessaan Iki-ikivanhan metsän tuoksuista. Äkkiä Kettususi Suurmetso kuuli kovaa jyrinää. Sellaista, jota hän ei ollut aika päiviin kuullut. Jyrinää, joka sai hänet värisemään kauttaaltaan. Jyrinää, jota Iki-ikivanhan metsän vanhimmatkin puut ja oksat kavahtivat. Kettususi Suurmetso pelkäsi. Pelkäsi vimmatusti, vaikkei tiennyt mitä pelko on. Ei Iki-ikivanhassa metsässä tapahtunut ikinä mitään pahaa. Iki-ikivanha metsä suojeli kaikkia sen asukkaita kaikelta pahuudelta. Kettususi Suurmetso tunsi kuitenkin jotain mitä peloksi voisi kutsua. Hän aavisti, että jotain pahaa oli tapahtumassa.
”Nonii poijaat! Eiköhän mennä kaatamaan mokoma mettä niin, että heilahtaa” Jarkko huusi työkavereilleen käynnistäessään puunhakkuukoneensa. Jarkko tiesi mitä hän oli tekemässä, ja mitkä seuraukset siitä koituisivat. Ei hänelle, mutta muille. Hän tiesi, että työllään hän vahingoittaisi metsän ekosysteemiä. Sen rauhallista omaa piilossa elävää kaksoiselämää. Työllään hän veisi kodin monilta viattomilta luontokappaleilta. Ihmisen kaltaisilta ajattelevilta otuksilta, jotka eivät tehneet mitään pahaa niille, jotka eivät tehneet sitä heille. Tuskin edes pahan riepotellessa niitä, ne viattomat luonnon armoilla eläneet otukset kapinaan ryhtyivät. Ihminen teki kuin tekikin pahaa niille, jotka eivät sitä heille halunneet. Vastoin omaa moraaliaan Jarkko lähti suuntaamaan kohti tiheää pensaikkoa, jonka sammalmättäät pursuivat uusista taimista. Kohti metsää, joka oli täynnä elämää. Elämää monilta vuosisadoilta jo ennen Jarkkoa. Jostain pensaan takaa Jarkko näki kurkistavan ketun. Sen valkoiset korvatupsut loistivat kirkkaasti vihertävässä ympäristössä, johon aurinko laski päivänsäteensä, kuin halaten. Metsä oli ketun koti. Äkkiä sen ilme muuttui. Sen uteliaat korvat kääntyivät allapäin, ja pian se äkkäsi hurjaan juoksuun syvemmälle metsään.
Jarkko tiesi sisimmässään ketun aavistavan, että jotain pahaa olisi tapahtumassa. Kettu rukka ei vain vielä tiennyt, että tämä Jarkon ohjaama hurja vempain nimeltään metsätyökone veisi siltä kodin. Kodin, jossa se oli asustanut koko elämänsä. Kodin, jonka se jakoi hyvässä yhteiselossa muiden eläinten kanssa. Kodin, jonka piti suojella sitä kaikelta. Hetken päästä kaikki se oli tuhottu.
Metsäteollisuus on ollut Suomen kantava voimavara. Ilman sitä Suomesta ei olisi tullut nykyisen kaltainen rikas ja hyvinvoiva valtio. Metsäteollisuuden ansiosta Suomi sai paikkansa raaka-aineiden tuottajana kansainvälisillä markkinoilla jo ennen teollistumista. Kuitenkin nykyään metsiä kaadetaan ihan turhaan ihan liian paljon. Metsäteollisuuden merkitys Suomen taloudessa on vähentynyt, ja kaikki se avustus mikä vanhoilliselle elinkeinolle annetaan, on vain jo kuolleeksi todetun toivotonta tekohengitystä. Puhutaan vain viidesosasta Suomen vientituloissa. Täten kulutus ei vastaa tuotantoa. Ylijäämä ja hävikki kasvavat koko ajan. Puita kaadetaan turhaan ja metsiä tuhotaan. Kaadetut puut makaavat monia kuukausia tai jopa vuosi mätänemässä aivan turhaan, kun elävänä ne olisivat voineet antaa kodin vanhojen metsien asukeille. Metsien kaataminen on siis suoraan verrannollinen biodiversiteetin häviämiseen. Talous ei parannu sillä, että tehdään turhia toimia metsäteollisuuden pelastamiseksi, sillä sitä ei voi enää tässä yhteiskunnassa pelastaa. Puutavaran merkitys raaka-aineena on vähentynyt liikaa.
Metsien osuus hiilinieluista on merkittävä. Suomi pystyy kompensoimaan omat päästönsä omien metsiensä avulla. Herääkin siis kysymys, onko Suomen jo valmiiksi velkaantunut valtio valmis maksamaan päästöveroja vientituotteistaan vain siksi, että se saa tuhota omaa luontoaan? On mietittävä järjellä, mihin valtio on valmis sijoittamaan. Hyvinvointivaltion ylläpitäminen maksaa, mutta oikeanlaisilla leikkauksilla ja veron nostoilla talous saadaan nousuun rokottamatta ilmastoa tai luonnon jo valmiiksi ylikuormittunutta kapasiteettia.
Suomen nykyinen hallitus ajaa sen kaltaista ilmastopolitiikkaa, joka vie Suomen tuhoon ennen pitkää. Sen teho tuhoaa itse itsensä. Ilmasto ei kestä enää kauaa sen jatkuvaa kuluttamista yli varojen. Suomi tarvitsee pysyviä ratkaisuja ja toimivia keinoja vähentää päästöjään. Ilmasto parkuu tehokkaiden hiilinielujen perään, ja Suomen systemaattinen metsien tuhoaminen ei edesauta ongelmaa millään tavalla. Se tulee johtamaan koko yhteiskunnan tuhoon.
