Musikaalin kulissit ovat paljon muutakin kuin vuorosanojen opettelua
– Haastattelussa musikaalin visuaalisesta puolesta vastanneet
Spottivalot seuraavat valkomekkoisen naisen kulkua lavan halki bändin soittaessa hiljaa taustalla. Näyttelijän kiivettyä portaat parvekkeelle valo muuttuu, mutta musiikki pitää edelleen jännitystä yllä. Selkeästi nyt on tapahtumassa jotain erilaista. Yleisö odottaa jotain, mitä eivät itsekään vielä tiedä.
Sammon keskuslukion syksyn 2023 musikaalissa Hälinää häissä kuvataan nimensä mukaisesti häitä, joissa sattuu ja tapahtuu. Ilmassa on rakkauden lisäksi myös dramaattisten käänteiden ja menneisyyden tuomaa kitkaa. Mutta miten luodaan se maailma, missä tämä kaikki tapahtuu?
Miltä näyttäisi musikaali ilman mitään näyttämön visuaalisia osia, eli skenografiaa?
Teatteriteknikko Jaani Leinonen on ollut jo monessa lukiomme musikaaliprojektissa mukana työskennellen ja ohjaten opiskelijoita skenografian puolella. Hänen kokemuksensa mukaan koulun musikaalin tekeminen ei eroa juurikaan ammattituotannosta.
– Meillä on siellä aina ihmisiä, joihin voi luottaa täysin, hän kehaisee. Ja vastuuta saa se, kuka haluaa.
Entä mitä on skenografia?
Skenografiasta tutumpi termi monelle on lavastus, mutta se kattaa lisäksi koko visuaalisen näyttämötyöskentelyn. Puvustus, tarpeisto, valot ja video, äänimaailma musiikin ulkopuolella, sekä meikit ja kampaukset ovat kaikki tärkeitä osia lopputuloksen kannalta. Niiden avulla kerrotaan asioita, joita olisi hankala mahduttaa vuorosanoihin.
Itse lavatyöskentelyyn kuuluu niin paljon asioita, että niitä kaikkia olisi kuitenkin mahdoton alkaa luettelemaan.
– Jos mainitsen esimerkiksi tankilla käynnin, joka ikisen piuhan siivoamisen ja rekan tai pakettiauton tyhjentämisen, niin ollaan vasta alussa, Jaani Leinonen kertoo.
Paljon musikaalin tarpeistosta hankitaan käytettynä. Niin koululla kuin Leinosella on ollut aina hyvinkin samanlainen linja kierrätyksen suhteen; ostetaan uutta vain, jos on aivan pakko. Muuten käytetään muiden näyttämöiden vanhojen materiaaleja sekä etsitään kirpputoreilta, ellei omasta takaa jo löydy sopivaa, Leinon kertoo kierrättämisestä. Ja itse tekemällä pääsee usein hyvin pitkälle.
– Yleisesti ottaen kaikki produktiot lähtevät ajatuksesta ”mitä me haluamme tehdä nähtäväksi?” – ja päätyvät ajatukseen, että ”ei saa**** mitä me taas tehtiin.”, Leinonen kokoaa koko prosessin sanoiksi.
Leinonen huomauttaa, kuinka loppujen lopuksi opiskelijat tekevät musikaalin. Hän katsoo päältä ja ihmettelee, miten hienojen ihmisten kanssa saa tehdä töitä.
Lukion toisen vuoden viestintälinjan opiskelija Enna Huurne oli nyt ensimmäistä kertaa tekemässä musikaalin kaltaista projektia. Hän työskenteli lavastuksessa ja esiintyi esimerkiksi musikaalin vihkikohtauksessa papin äänenä.
– Parasta musikaalissa oli muut ihmiset ja se, että pääsin itse tekemään ja vaikuttamaan lopputulokseen, Huurne kertoo.
Musikaalissa kaikki osa-alueet tukevat toisiaan. Eihän lavastus olisi näyttänyt miltään ilman valoja tai ääntä. Ilman lavastusta koko homma olisi vaan kummallisen näköinen. Tästä syystä tehdessä oppii paljon muutakin kuin oman osuutensa.
Kun on nähnyt koko prosessin, lopputulos vakuuttaa kahta kovemmin. Erityisesti kun tietää, kuinka paljon töitä musikaalin eteen jokainen on tehnyt.
Vaikeata oli kuitenkin se, kuinka kaikkea ei voinut päättää itse. Mielipiteitä oli yhtä paljon kuin tekijöitä. Lisäksi pari viimeistä viikkoa ennen ensi-iltaa oli todella kiireisiä, sillä vasta silloin päästiin rakentamaan itse lavaa. Ensimmäiset kuukaudet suunniteltiin, ja lopulta kun päästin kokeilemaan ideoita, kaikki ei toiminutkaan niin kuin oli suunniteltu. Välillä tuntui, että kaikki on aivan sekaisin.
– Sitten kun kaikki palaset yhdistettiin toisiinsa, oli huikeata nähdä, millaisen lopputuloksen me saimme. Koska kaiken oli tehneet loppujen lopuksi me oppilaat. Ja lopulta siitä tuli aika hyvä, Huurne lopulta toteaa.
