Politiikasta historiaan Samkessa jo kaksi vuotta

Laura Kananen on opettanut historiaa ja yhteiskuntaoppia Samkessa jo kaksi vuotta. Silti Kananen on yksi Samken uusimmista opettajista. Lähdetään tutustumaan monella tavalla kokeneeseen opettajaan, jolla on myös kiinnostavia urheiluintoja.
Mitä ainetta/aineita opetat?
-Opetan historiaa ja yhteiskuntaoppia.
Kuinka kauan olet opettanut Samkessa?
-Olen opettanut täällä nyt pari vuotta, aloitin keväällä vuonna 2023.
Oletko opettanut ennen muissa kouluissa?
-Joo, olen opettanut aika monessa eri koulussa. Ala-asteella ensin vuoden, jonka jälkeen yläkoulussa pitkään. Norssissa olen myös opettanut.
Millaista on ollut opettaa Samkessa?
-Tykkään tosi paljon opettaa täällä, aivan loistavaa, tosi kiva ilmapiiri ja ihania opiskelijoita.
Millainen on opiskelutaustasi?
-Valmistuin Tampereen Norssin lukiosta vuonna 2007. Pidin välivuoden, jolloin asuin ulkomailla ja työskentelin kotiopettajana. Menin sitten Jyväskylään opiskelemaan. Siellä opiskelin historiaa pääaineena, lisäksi valtio-oppia, kehitysmaatutkimusta, kansantaloustiedettä ja pedagogiikkaa. Asuin samalla Etelä-Koreassa hetken.
Mikä tekee sinusta erilaisen muista Samken opettajista?
-Olen ainoa opettaja, joka on asunut Etelä-Koreassa tai Bangladeshissa. Lisäksi tietääkseni olen ainoa, joka tekee tunneilla mielipidejanoja. Yritän myös tehdä paljon toiminnallista työtä.
Mitä teet yleensä vapaa-ajalla?
-Tykkään urheilla, hiihdän talvisin ja teen crossfit-tyyppistä urheilua. Lisäksi vietän aikaa lasten kanssa ulkoilemassa ja retkeilemässä. Politiikan seuraaminen myös suuri intohimo.
Kerro hauska fakta itsestäsi.
-Olen aikoinaan piirtänyt käymäni alakoulun logon.