Sosiaaliset suhteet poikkeustilanteessa
Koronaviruksen rantauduttua Eurooppaan ja Suomeen, siirryttiin sosiaaliseen kanssakäymisen suhteen ennennäkemättömiin rajoituksiin. Vanhukset eristettiin, perheet sulkeutuivat koteihinsa, koulut ja ravintolat suljettiin.
Länsimaalaiselle, rajattomana kulkevalle ihmiselle tällainen yhteiskunnan sulkeminen tuntuu ahdistavalta ja tilanne epäuskoiselta. Kuitenkin sosiaalisten suhteiden tarve ja kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa on aina ollut hyvin yksilöllistä – toisille eristäytyminen ei ole normiarkea haastavampaa ja toisille sosiaalisuuden puute ajaa mielenterveyden järkkymiseen.
Lapset ja nuoret aikuiset ovat omaksuneet sosiaalisen median käytön jo ennen korona-aaltoa, ja tilanteen vaatima sallittu yhteydenpito muihin tietotekniikan tai puhelimien sovelluksien kautta ei ole heille ongelmallista. Päin vastoin, koronan myötä ehkä useampi on tarttunut puhelimeen ja kysellyt kuulumisia toisiltaan, mikä muutoin olisi normiolosuhteissa saattanut jäädä tekemättä.
Ikäihmisille tilanne on haastavampi. Poikkeustilanteessa moni vanhus tai sairas jää yksin, vain ja ainoastaan hoitohenkilökunnan suoman kanssakäymisen varaan sosiaalisten suhteiden ollessa muutoinkin vähäisiä. Ajan saatossa ovat tutkimukset ja kokemus näyttäneet, että pelkkä yksinäisyys itsessään voi olla tappavaa. Kun mieli on apea, liikkuminen vähenee ja kunto laskee. Vanhukselle nykyaikaisen puhelimen käyttö on vaikeaa, ja se totuttu perheenjäsenten tekemä viikoittainen vierailu jää pitkäksi aikaa tekemättä riskien takia.
Yhtä kaikki, tutkittua on, että sosiaaliset suhteet ovat tie parempaan terveyteen iästä ja statuksesta riippumatta, ja suhteita pitää vaalia tilanteessa kuin tilanteessa. Korona on osoittanut lyhyessä ajassa sen, kuinka tärkeää ihmiselle on sosiaalisuus ja kanssakäyminen muiden kanssa. Toivomme pandemian laantumista ja loppumista, arjen tasoittumista entiseen, mutta myös sitä, että toisista välittäminen ja sosiaalinen yhteydenpito jatkuvat näillä uusilla opituilla metodeilla, mitä koronan myötä olemme joutuneet omaksumaan.
Teksti: Vilma Palomäki
Kuva: Pixbay, katso kuva
