Yhteiskuntaopin opettaja Henna Ketonen kyllästyi valmiisiin neuleisiin ja ryhtyi itse suunnittelijaksi

Saavun pitkän tiesuoran jälkeen kaupunkiin nimeltä Mänttä-Vilppula. Matka pakkasen runtelemasta Tampereen hälinästä koitui tuskallisen pitkäksi paahtavassa lämmössä auton sisällä, kun ilmastointia huusi 26 astetta suoraan naamalleni. Eteeni avautui kaunis näkymä tasaista maastoa, jossa korkeuserot ovat lähes mitättömiä. Lumi peittää allensa kaiken kauniin kesäaikaan kukoistavan kasvuston, mutta talven ihmemaa saa esille kaupungin parhaimmat puolet. Pakkasta on kymmenen astetta, ja sormeni jäätyy heti autosta ulos astuessa. Täällä Keski-Suomen ankarien kelien hellässä syleilyssä asuu Suomen pipokuningattareksikin tituleerattu Henna Ketonen. 

Illalla istahdamme pöytään aikomuksenamme tehdä haastattelu neulesuunnittelusta. Hennan mieltä painaa kuitenkin lankapulma, jonka hänen parhain ystävänsä Kristiina Lamminpää on antanut huolehdittavaksi. Ketonen saa pulman ratkaistua pikaisesti ammattitaitonsa ansiosta, ja pääsemme aloittamaan. 

Oikealta ammatiltaan historian ja yhteiskuntaopin lehtori innostui neulonnasta jo seitsemänvuotiaana, jolloin ikäistään kuvastaen ensimmäiseksi työksi valikoitui vauvan lapanen neljällä sukkapuikolla. Aloittaessaan neulontaharrastusta nykymaailmasta poiketen, ei tietoisuudessa ollut neulelehtiä, saati nettiä, josta Ketonen olisi voinut ohjeita katsoa. Ensimmäiset kirjoneuleet oli suunniteltava itse, ja ruutupaperia kului värien järjestelmällisessä sekametelisopassa. Valmiiden ohjeiden maailman avautuessa intohimoinen neuloja halusi pian jo jotain uutta. Valmiit ohjeet alkoivat käydä tylsiksi. Ketonen myöntää, että helpompaa olisi ollut neuloa vain muiden ohjeista, mutta tietynlaisen neuleen tarve ajoi epätoivoisen ihmisen vahingossa neulesuunnittelun pariin. 

Neulesuunnittelu alkaa mallitilkun tekemisestä, josta neuloja saa selville lähes kaikki valmiiseen neuleeseen tarvittavat mitat. Neulesuunnittelijan paras ystävä työssä on Excel, jolla suunnittelija pystyy laskemaan neuleeseen tarvittavat silmukat sekä tarvittaessa tekemään kirjoneuleeseen-eli neuleeseen, jossa leikitellään väreillä-tarvittavat laskennat. Ketonen itse kuitenkin suunnittelee neuleita vielä ilman Exceliä apurinaan.  

“Neulesuunnittelijat laskeskelevat matematiikkaa.” 

Ajattomuus on lähtökohta jokaisessa neuleessa, jota Ketonen omilla puikoillaan neuloo. Myös monipuolisuus on yksi niistä asioista, jota Ketonen painottaa pipoissaan. Hänen ohjeillaan jokaisella on mahdollisuus tehdä pipon lopputuloksesta juuri sellainen kuin neuloja itse haluaa. I’m so mohair –beanien ohje julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2020, josta lähtien sadat ja jopa tuhannet neulojat ovat saaneet toteuttaa Henna Ketosen ohjeella täydellisen pipon omaan päähänsä sopivaksi. Suunnittelija itse arvelee ohjeen menestyksen johtuvan siitä, että pipo on ajaton ja universaalisti jokaisen päähän sopiva. Joskin Ketonen ajattelee, että on hämmentävää ja hienoa, että edelleen vuonna 2025 pipoa neulotaan hänen ohjeellaan.  

Ketosen oma suosikki suunnittelemistaan neuleista on neulojien piireissä pyhäksi kirjaksi nimitetyssä Laine Magazinessa julkaistava Hiesu-pipo, jota suunnitellessa on syntynyt muitakin versioita samasta ohjeesta. Itse toimittajakin sai kunnian toimia Ketosen pipomallina kyseisen myssyn kuvauksissa. Eihän pipoa voinut kuin kehua. 

Ketonen paljastaa hihitellen omien pipojensa suunnittelun lähtevän siitä, että hän aloittaa vain neulomaan konkreettisesti mielessä olevaa ideaansa ja samalla tuhertaa epämääräisiä merkintöjä lähimpänä olevaan paperiin. Jos suunnitelma ei toimi, sen voi aina purkaa. Perfektionistiksi itsensä mieltävä Ketonen haluaa aina saavuttaa ideaansa mukailevan täydellisen muodon valmiiseen työhönsä, joka vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja monia kokeiluja. Kuinka hauskaa onkaan tehdä ensin pipo alhaalta ylös ja sen jälkeen ylhäältä alas? Ketonen intohimoisesti haluaa kokeilla erilaisia variaatioita samasta mallista, joka tekee harrastuksesta mielenkiintoisen. 

“Kun aloitan tekemään yhtä neuletta, mietin samalla ainakin seitsemää muuta. Mä vain olen niin innoissani siitä.” 

Isken Ketoselle vaikean kysymyksen “Millaisena neulojana pidät itseäsi?” En saa kysymykseen vastausta, kunnes Ketosen ystävä Kristiina Lamminpää vastaa puolesta “kaoottisena”. Pian keittiön täyttää iloinen nauru. Ketonen ei rajoita itseään neulojana mihinkään tiettyyn väriin tai tekniikkaan, vaan pikemminkin haluaa kokeilla kaikkea. Vaikkakin ulos näyttäisi, että Ketonen neuloo vain pipoja, kuuluu repertuaariin paljon muutakin. Kuitenkin pipot ovat jo niin tuttuja, että ylhäältä alaspäin neulottaviin malleihin Ketonen ei käytä enää edes silmukkamerkkejä, joilla lasketaan lisäyksien ja kavennuksen paikkoja pipon yläpäässä. 

Ketosen ensimmäinen ohje neulontaharrastusta aloittavalle on se, että itsekritiikin voi unohtaa tyystin. Kaiken oppii vain harjoittelemalla ja hyväksi neulojaksi tulee vain neulomalla. Youtubesta löytyvät neulevideot opettavat alkuun, mutta rohkeasti kysymällä saa sekä apua että ystäviä. Neulonta ei ole Ketosen mielestä yksinäinen harrastus vaan sen parista löytää helposti ystäviä.  

“Jos neulonta ottaa aivoon, päästää vain höyryt ulos ja jatkaa.”