Esittelyssä OPKH

Suurin osa koulumme opiskelijoista tietää kyllä, että OPKH jakaa karkkia ja järjestää teemapäiviä, mutta mitä muuta OPKH tekee? Selvittääksemme tämän, haastattelimme oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajaa Max Nikkaria.

Mitä kaikkea OPKH tekee?

Oppilaskunnan hallitus ajaa opiskelijoiden etua. Jäsenet osallistuvat esimerkiksi opettajien kokouksiin, joissa he tuovat esiin opiskelijoiden näkökulmaa. Lisäksi OPKH järjestää tapahtumia koululla, jotta opiskelijoiden yhteishenki kasvaisi ja he viihtyisivät koulussa paremmin.

Mikä rooli puheenjohtajalla on?

Hallituksen puheenjohtaja edustaa opiskelijoitamme sekä koulussa että sen ulkopuolella. Lisäksi hän valmistelee esityslistat yhdessä sihteerin kanssa ja kokouksissa ohjaa keskusteluja antamalla puheenvuoroja.

Kuinka opiskelijakunnan hallitukseen pääsee mukaan?

Mukaan pääsee eri tavoilla tilanteesta riippuen. Avoin haku on ollut käytössä useamman vuoden ajan ja toimintaan voi päästä mukaan kesken kauden. Hakutapa on kuitenkin muutoksen alla.

Jokainen, joka on kiinnostunut vaikuttamaan koulumme asioihin sekä tapahtumiin, voi olla mukana OPKH:n toiminnassa. Opiskelijakuntaan kuuluvat kaikki opiskelijat ja OPKH on hallitus, joka edustaa opiskelijakuntaa. Tervetuloa rohkeasti mukaan toimintaan!