Kasvisruokailutrendi näkyy myös kouluissa

Lähivuosina kasvisruokavalion suosio on lähtenyt nousuun. Yhä useampi päättää jättää eläinperäiset tuotteet tai osan niistä pois ruokavaliostaan. Päätöksen takana on usein monia syitä. Yksi yleisimmistä on halu suojella ilmastoa, mikä tuo kasvisruokakeskusteluun osaltaan myös poliittisen ulottuvuuden. Ruokavalion yleistymisen ja poliittisuuden vuoksi monet kaupungit ovat päättäneet tuoda kasvisruuan osaksi koulujen ja päiväkotien ruokailuja. Yksi näistä kaupungeista on Tampere. 

Tampereella sijaitsevan Sammon keskuslukion dieettikokki Timo Keikki kertoo, että kasvisruokaa tehdään tällä hetkellä jopa kuudesosa koko ruuan määrästä.

– Tarkasti kuudesosa, toista menee 120 litraa ja toista 20 litraa, hän lisää ja kertoo, että on myös uransa aikana huomannut kasvisruuan suosio olevan nousussa. Keikin mukaan erityisesti 2000-luvun jälkeen kasvisvaihtoehtoja on alettu tarjoamaan enemmän ja monipuolisemmin. 

Kasvisruokien valmistusprosessi ei Timo Keikin mukaan juuri eroa niin sanotun ‘normaalin’ ruuan valmistuksesta. Myöskään ruuan määrää ei ole hankala arvioida, joten ylimääräistä ruokaa ei juuri jää, vaikka osa ruuista onkin toisia jonkin verran suositumpia. 

Myös Sammon keskuslukion opiskelijan näkökulmasta kasvisruuan suosio on kasvanut muutama vuosi aikaisempaan verrattuna. Ennakkoluulot kasvisruokaa kohtaan ovat pienentyneet, vaikka niitä vielä on. Opiskelija on myös ilahtunut ruuan monipuolistumisesta. 

Tamperelaisen yläkoulun oppilas taas kertoo, että hän ei itse syö kasvisruokaa, koska omien sanojensa mukaan ei uskalla maistaa sitä. Hän on silti tyytyväinen, että ruokailussa on tarjolla valinnanvaraa. Hän käy koulua yhdessä Tampereen kouluista, jossa kasvisruoka on toisena vaihtoehtona päivittäin. Oppilas lisää, että koulussa on kasvisruokapäivä kerran viikossa, jolloin hän syö kasvisruokaa. Kasvisruokapäivien suosikeiksi nousee pinaattilätyt, porkkananapit ja soijabolognese. 

Oppilas arvioi, että kasvisruokaa menisi melko paljon, sillä kasvisruokalaatikot ovat usein tyhjät ja hän on huomannut, että moni ottaa mielellään kasvisruokaa.

– Opettajat ainakin syövät kasvisruokaa, hän kertoo.

Monet oppilaatkin syövät sitä, mutta he kuuluvat hänen lähipiiriinsä.   

Kasvisruokailu on nousukiidossa, ja yhä useammat valitsevat kasvisruoan muiden vaihtoehtojen joukosta. Onko kasvisruoka ohimenevä trendi, vai onko se tullut pysyäkseen?