Maalla asuminen, ihanaa vai kamalaa?

Kävin aikanaan keskustelua kavereideni kanssa meidän tulevaisuudensuunnitelmistamme. Yliopistojen ja ulkomaallemuuttojen lomassa aiheeksi tuli myös se, minne ajattelimme muuttaa, kun rahaa alkaa olemaan tarpeeksi. Oletin kuulevani Helsinkiä, Turkua, ehkä Kuopiotakin. Sen sijaan kuulin voivottelua siitä, että sydän kaipaa maaseudun hiljaisuuteen, mutta pelko koulutus- ja työmahdollisuuksien menettämisestä pitää heidät kaupungissa. Sekä tietysti maaseudulla on kamalaa asua, kun siellä ei ole mitään tekemistä. 

Millaista elämä hajaseutuisella maaseudulla sitten oli? 

Asuin puolet lapsuudestani maaseudulla. Enkä sillä tarkoita mitään kaupunkia kuten Akaata tai vaikka Rovaniemeä, vaan Urjalaa. Tyhjentyvää juuri ja juuri 5000 ihmisen kuntaa Pirkanmaan laitamilla. Sieltä oli 45 minuutin ajomatka Tampereelle. Miksi se sitten tyhjenee edelleen? No, lähin kaupunki oli Forssa. 

Urjalassa asuimme aivan perämetsässä, lähin naapuri oli heittämällä 5 kilometrin päässä. Keskusta oli vielä kauempana, ja siellä olisi isommat kaupat, pizzeriat, ja muut peruspalvelut, joita kaupungissa näkee. Kotiamme lähin kauppa oli pikkuinen Siwa, sekä sitä vastapäätä operoiva pikkuleipomo. Siinä lähellä oli myös kaikkea pientä niin kuin romuttamo, ja pienkampaaja, mutta muuten oli aivan tyhjää. 

Maalla ei selviä ilman autoa, ellei omaa superkuntoa tai rautaisia hermoja. Liikkuminen tapahtui alusta asti autolla, kun kaikki oli vain niin kaukana. Maalaisteillä ei ole varsinaisia katuja, joten pyöräillessä täytyy olla hereillä tulevista autoista ja tien kuopista, mutta todennäköisemmin sieltä tulee traktori. Ne liikkuvat hitaasti, ja usein vievät koko tien.  

Maalla oli lähes aina hiljaista maanviljelystä huolimatta. Pellot vievät paljon tilaa, sekä traktorit liikkuivat kaukana, ja niiden ääni jäi lähes musiikin kaltaiseksi taustameluksi. Ulkona pötköttely ja hengailu oli tavanomaista kesällä, tai jonnekin pikkulammelle uimaan meno, kuten vaikka Urjalan hyvin nimetylle Paskolammelle. Lenkkeilyä varten tämä on myös loistava paikka, varsinkin syrjäseudulla, kun lähellä on tuskin mitään taloja. Ahdistelijoitakaan ei tarvitse pelätä, sillä sellaisia ei tule koskaan vastaan keskustan ulkopuolella, jos sielläkään. 

Ulos on välillä pakko mennä, sillä lämmitys ei välttämättä pelaa. Talvellakin pattereista huolimatta kannattaa käydä hakkaamassa hiukan puita lisälämmöksi saunaa varten. Saunaan kannattaa tottua, sillä talvella sinne tekee mieli muuttaa. On vaikeaa herätä talvella jäätyneeseen kämppään, ja käydä laittamassa puita takkaan. Sisulla vain ylös! 

Maaseutu on teknologiakammoisille hyvä paikka, sillä televisio ja radio eivät aina toim. Äänet tulevat myöhässä, tai kuva ei lähde pyörimään. Tietysti nykyään tuskin kukaan katsoo mitään kaapelilla. Välillä tuntui, että tv olisi räjähtänyt siihen paikkaan, mutta sen voi korjata uudella satelliitilla tai vaihtamalla kanava-asetuksia, tai kuten isä korjaa kaikki tavarat, lyömällä sitä ja samalla huutamalla sille. Toimii yllättävän hyvin myös autojen ja hellan kanssa.  

Kun uutisissa luki, että edessä olisi kova myrsky, varauduimme usein sähkökatkoja varten. Se oli ihan syystä, pienestäkin myrskystä sähköt katkeavat tällaisessa paikassa. Usein katkot kestivät parista minuutista muutamaan tuntiin, mutta on myös mahdollista, etteivät sähköt palaa pariin päivään. Kesken yön ne saattavat hävitä, tai aamiainen jää sivu suun, koska joku puu päätti kaatua juuri sillä hetkellä. Kerran joskus alkuaikoina kovan myrskyn jälkeen meillä katkesi sekä sähkö että vesi. No, mitäs sitten? Palasimme kivikaudelle, nappaamalla isän hamstraamat vesikanisterit alhaalta, ja leipää nassuun. Kesällä oli onneksi kirkasta, muuten emme pieninä olisi uskaltaneet nukkua omissa huoneissamme pimeässä. Sitten kun suurin osa jääkaapin sisällöstä oli heitetty ulos, me teimme jotain vaikeaa, mutta pakollista. Lähdimme Forssaan. Söimme siellä pikaisesti, ja palasimme takaisin mahdollisimman nopeasti. Kun sähköt palasivat seuraavana päivänä, heitimme idean ulkohuussista ja sadeveden juonnista narikkaan ja juhlistimme tätä tapahtumaa pitkällä saunalla ja kotiruoalla. 

Riippuen alueesta, taloissa ei välttämättä ole hirveästi kehuskelemista. Meidän talomme oli tavanomainen maalaistalo. Vanha rapistunut kasa. Keskikerroksessa on kaikki oleellinen ja yksi makkari, loput makkareista olivat ylimmässä kerroksessa, sauna ja pesutilat maanalaisessa alakerroksessa. Vesi tuli kaivosta, joten sitä on parasta olla törsäämättä. Ja jos lämpimän veden käytti loppuun, siitä kyllä kuuli. Piha sentään oli laaja, ja saimme pienen metsikön aivan laidalle, ja sen lisäksi vajan ja autotallin. Oli se kuitenkin parempi kuin puolet muista luksustaloista, joissa kukaan ei enää asunut. Sellaiset, jotka olivat täynnä sammalta, ikkunat olivat hajonneet paikoittain, ja maali lähtenyt rapistumaan pois pinnoilta. 

Maaseudulla ihmiset usein tuntevat kaikki toisensa, ja tämä ei ollut poikkeus Urjalassa. Se tarkoittaa, että ihmiset jakavat samankaltaisen ajatusmaailman, ja uskonto on myös usein paljon enemmän esillä kuin kaupungeissa. Joten jos on mitään negatiivisia mielipiteitä mistään uskontokunnasta, ehkä kannattaa pysyä siellä kaupungissa. Mutta tietysti jos haluaa aloittaa draamaa, sitten muuttaminen voisi olla hyvä vaihtoehto. Draama ja juoruilu pitävät maalaiset elossa, joten se olisi kaikkien eduksi. Ne vähät kerrat kun olin keskustassa, kuuntelin toisella korvalla kun vanhukset juoruilivat nuorista, ja aikuiset kävivät kiivaita keskusteluita liittyen johonkuhun toiseen. 

Nimessäkin lukee maaseutu, emmekö me sitten tehneet niitä maaseutujuttuja? Tehtiin, tehtiin, mutta ei meillä ollut isoa peltoa, ja erinäisiä latoja karjalle. Meillä oli tosi pieni perunafarmi, josta saatiin vuosittain vain ämpärillinen perunoita, ja ainoaksi eläimeksi jäi pennusta asti kasvatettu koira. Hommia ei siis ollut paljoa, pelto kasteltiin ehkä kerran kaksi, ja koirasta tuli äkkiä tottelevainen. Isä ei ollut viljelijätyyppiä, vaan hän mieluummin kaateli takapihamme metsää, ja olisi halunnut ostaa sitä lisää, mutta mahdollisuudet menivät aina ohi. Pienenä siis tuli puidenkanto tuli tutuksi, kuten myös puidenhakkuu saunapuiksi tai klapeiksi. Usein myös katsoin vierestä, kun isä rakensi samoista puista meille leikkimökin lisäksi arkipäivän tavaroita kuten pyykkinarun, halvemmaksi kävi. Kaatamista en itse saanut kokeilla, mutta jotain sinne päin. Isä antoi meidän vähän väliä ampua puita kiväärillään tai jousipyssyllä, ja jos saimme hakattua parista puusta klapit, saatoimme sytyttää makkaranpaistotulet takkaan. Nämä olivat näitä asioita, joita kaupunkilaiset eivät valitettavasti ole kokeneet. 

Ei se maaseutu siis niin kauheaa ollutkaan, se vain vaatii ihmiseltä sisukkuutta ja joustavuutta, koska aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Loppujen lopuksi vastaus siihen kysymykseen, kannattaako maalle muuttaa, riippuu siitä, millaisen elämän haluaa itselleen. Jos haluaa elää rauhassa erakkona, vaikka kirjailijana tai maalaajana, maaseutu voi sopia hyvinkin. Mutta jos haluaa itselleen yöelämää, ravintolaruokaa päivän jokaiselle tunnille, ja ihmisiä ympärilleen, jotka eivät tiedä sinusta kaikkea, kaupunki on parempi vaihtoehto.