Freelancerin ura antaa vapauden valita työajat

Oskar Bräysy, 22, rakastaa kirjoittamista ja työskenteleekin freelancer-kirjoittajana. Bräysy keskittyy erilaisiin kasinoalan teksteihin alan yhteistyökumppaneille.

-Työn isoimpina plussina ovat mahdollisuudet määrittää omat työajat ja työtehtävät jaksamisen ja motivaation mukaan. Omat työajat eivät ole sidottuja esimerkiksi työvuoroon.

Bräysyn mukaan parasta työssä on käyttää omaa luovuuttaan annetun työtehtävän hoitamiseksi.

-Pidän itseäni luovana tyyppinä ja sen vuoksi asiakas ei saa minulta massatekstiä. Työni antaa minulle mahdollisuuden ilmaista itseäni tavalla, jota toinen osapuoli ei voi ennalta ohjata koulumaisiin raameihin. Työni tuo myös vapautta sekä mielihyvää, kun näen valmiin projektin.

Haastavimmaksi puoleksi työssä Bräysy kertoo vastuun.

-Oman työn laadun pitää olla hyvää, jotta asiakas saisi siitä maksimaalisen hyödyn irti.

Työn huonoksi puoleksi Bräysy sanoo rahallisen epävarmuuden.

-Työ ei ehkä omalla kohdallani ole ollut kovin vakaata, eikä jokaiselle viikolle välttämättä ole riittänyt tekemistä.

Bräysy kertoo kirjoittamisen olevan tapa unohtaa muut asiat. Välillä hän kirjoittaa vapaa-ajallaan sen ihmeempiä miettimättä. Tulevaisuudessa Bräysy aikoo kuitenkin jatkaa freelancerina työskentelemistä, mikäli töitä riittää.

-Napsin keikkoja sieltä täältä oman jaksamisen mukaan. Todennäköisesti jatkan kasinoalan toimijoiden kanssa yhteistyötä, sillä ala on minulle tuttu ja tunnen entuudestaan ihmisiä.

Tiia Turunen