Presidentin kyyditys on kelpo elokuva, joka olisi pystynyt parempaan 

Samuli Valkaman ohjaama Presidentin kyyditys vie katsojan 1930-luvun kahtiajakautuneeseen Suomeen keskelle yhtä maan historian törkeimmistä poliittisista väkivallanteoista, kun äärioikeistolaiset muiluttivat entisen presidentin J. K. Ståhlbergin. 
 
Kuvat: Stanislav Honzik / TACK Films      Teksti: Elias Eironen 

Ensi-ilta: 4.9.2026 
Ohjaus: Samuli Valkama 
Käsikirjoitus: Samuli Valkama, John Lundsten 
Kesto: 87 min 
Ikäraja: 12 
Lajityyppi: Komedia, Draama 
Kieli: suomi 
Tuotantomaa: Tšekki, Viro, Suomi, Alankomaat 

Vuonna 1930 tapahtunut entisen presidentin K. J. Ståhlbergin muilutus kuuluu yhteen Suomen poliittisen historian levottomimpaan aikaan, jolloin äärioikeistolaiset väkivaltaisesti kyyditsivät toisinajattelijoita. 
Tapahtumat K. J. Ståhlbergin muilutuksen ympärillä olivat kuitenkin hyvin merkilliset. Samuli Valkaman Presidentin kyyditys päättääkin tarttua juuri tähän poikkeukselliseen tapahtumasarjaan yhdistämällä historiallisen draaman ja komedian.  
Elokuvassa tapahtumaketju käynnistyy, kun joukko humalaisia upseereita päättää lähettää käskyn entisen presidentin K. J. Ståhlbergin muiluttamisesta. Kun Ståhlbergin vaimo Ester Ståhlberg kieltäytyy jättämästä miestään yksin, päätyvät molemmat vastentahtoisesti samalle matkalle kohti Joensuuta.  
Komediaa ja draamaa yhdistelevä elokuva seuraa kaaokseen ajautuvaa muilutusretkeä halki Suomen samalla, kun everstiluutnantti Eero Kuussaari yrittää epätoivoisesti selvittää, kuinka syvälle hän on päätynyt osaksi hanketta, jonka käynnistymistä hän tuskin enää itse muistaa.  
Ohjaaja Samuli Valkaman aiempaan tuotantoon kuuluvat Hulluna Saraan (2012), Ei kiitos (2014) ja Saattokeikka (2017). Koska Valkaman aiemmat elokuvat eivät olleet minulle tuttuja, lähestyin Presidentin kyyditystä ilman erityisiä ennakko-odotuksia.  
 
 
Komedia on genrenä suomalaisille historiallisille elokuville harvinainen, mutta ei ennenkuulumaton valinta. Voisi luulla, että tositapahtumiin pohjautuva tarina, joka sisältää jo valmiiksi farssin aineksia ja jota maustavat tunarointi sekä ryypiskely, tarjoaisi täydellisen pohjan onnistuneelle draaman ja komedian yhdistelmälle.  
Oikea tarina jää kuitenkin valitettavasti lopulta paljon mielenkiintoisemmaksi, kuin itse elokuva. 
Tekijöillä on selvästi tuntemusta tarinan taustalla olevista historiallisista tapahtumista. Taiteellisia vapauksia on kertomuksessa luonnollisesti otettu, mutta lopputulos on odotuksiani uskollisempi oikeille tapahtumille.  
Tarinan loppuhuipennuksen dramatisointi saattaa närkästyttää historian tuntijoita, mutta tavallista katsojaa se tuskin häiritsee. 

Ståhlbergin kyyditys tapahtuu Eero Kuussaaren humalaisen puhelun seurauksena Kuva: Stanislav Honzik / TACK Films 

Tarinan lähtökohta suorastaan huutaa terävää poliittista satiiria, mutta elokuva tyytyy lopulta vain hyvin pintapuoliseen irvailuun.  
Äärioikeistolaisten toiminta näyttäytyvät lähinnä vain spedeilynä, eikä heidän toimintaansa tai aatemaailmaansa juuri tarkastella syvemmin.   
Tämän seurauksena yhteiskunnallinen kommentointi jää valitettavan pinnalliseksi, ja myös huumori tuntuu lopulta harmillisen kädenlämpöiseltä. 
Käsikirjoitus vaihtelee milloin kirjakielen, modernin puhekielen ja teatraalisten monologien välillä. Kielityyleillä leikittely voi parhaimmillaan olla herkullista, mutta tässä lopputulos jää latteaksi.  
Lisäksi elokuvan vitsit ovat valtaosin vain hymähdyksen arvoisia ja ajoittain huonosti rytmitettyjä. 
 
 
Myös tarinan hahmot jäävät hyvin kaksiuloteisiksi. Aku Sipolan karikatyyrisesti ylinäyttelemä kenraalimajuri Kurt Wallenius jää yksinuottiseksi, eikä hänen lähipiirinsä saa juuri yksilöllisiä piirteitä.  
Selkeänä kohokohtana toimii Jussi Vatasen näyttelemä Eero Kuussaari, jonka tuskailua ja kunnianhimoa on hauska seurata. 
Elokuvan viihdyttävin osuus on itse muilutusmatka. Nuorten oikeistoaktiivien kyyditysporukan kohellus ja riitely luovat huvittavaa komediaa, jolle Pertti Sveholmin ja Riitta Havukaisen näyttelemien K. J. ja Ester Ståhlbergin tyyni ja paikoin hämmentynyt suhtautuminen tarjoaa toimivaa kontrastia.  
Kohtaukset viihdyttävät, mutta komedia olisi kestänyt vielä hurjempaakin revittelyä. 
 
Muilutusmatkaa johtaa Elias Salosen esittämä Jukka Janné.  
Kuva: Stanislav Honzik / TACK Films 

Parhaaksi osaksi elokuvassa jää laadukas ja huolellisesti toteutettu kuvasuunnittelu. Se tasapainottelee onnistuneesti tarkasti sommiteltujen kuvien ja vauhdikkaan, nopeita leikkauksia hyödyntävän toiminnan välillä. 
Elokuva on kuvattu Tšekissä rahallisen tuen vuoksi, mikä valitettavasti näkyy lopputuloksessa. Rakennusten julkisivut, kaupungit, pellot ja metsät eivät vastaa sitä maisemaa, jota suomalainen katsoja odottaisi.  
Aurinkoinen keskieurooppalainen ympäristö ei sekään tunnu uskottavalle marraskuiselle Suomelle, johon elokuvan tapahtumat sijoittuvat. 
Siinä missä elokuva häviää kuvauspaikkojen valinnassa, se kuitenkin voittaa puvustuksessa ja lavastuksessa. 
Historialliset sotilasuniformut ja hahmojen muu vaatetus näyttävät uskottavilta ja aikakauteen sopivilta.  
Myös lavastus onnistuu rakentamaan vakuuttavan kuvan 1930-luvun ympäristöä, vaikka kohtaukset keskittyvätkin pääasiassa vain upseerien toimistoihin ja kyydittäjien Chevroletiin. 
 
 
Vaikka Presidentin kyyditys onnistuu ajoittain viihdyttämään ja sen tekninen toteutus on monin paikoin vakuuttavaa, jää kokonaisuus lopulta hieman puolimatkaan.  
Historiallisesti erikoinen ja lähtökohdiltaan mielenkiintoinen tarina olisi tarjonnut aineksia huomattavasti terävämpään satiiriin ja rohkeampaan komediaan.  
Nyt elokuva tyytyy kuvaamaan tapahtumia turvallisen etäisyyden päästä, minkä vuoksi se ei onnistu hyödyntämään aiheen täyttä potentiaalia.  
Lopputuloksena on kelvollinen mutta nopeasti unohtuva historiallinen komedia, jonka kiinnostavin piirre on edelleen sen inspiraationa ollut todellinen tarina.