Viestintälinja jatkuu painotuksena ensi vuonna

Opetus- ja kulttuuriministeriö päätti tänä syksynä, ettei viestinnän valtakunnallinen erityistehtävä toimi jatkossa missään Suomen lukioista.

Syksystä 2018 lähtien Sammon keskuslukion viestintälinja jatkuu siis kaupungin omana painotuksena. Viestintälinja säilyy erillisenä hakukohteena, jonne on yhä käytössä lausuntolomake ja ennakkotehtävä, joiden pisteytys säilyy ennallaan.

Jatkossa viestintälinjan pakollisten kurssien määrää lasketaan kahdestatoista kahdeksaan. Enemmänkin kursseja saa yhä käydä, kunhan niille löytää tilaa lukujärjestyksestä. Nyt jo linjalla opiskelevien opintoihin uudistus ei tuo muutoksia. Viestintälinjan kurssien sisällöt säilyvät lähes ennallaan ja opintoja on tarjolla muun muassa journalismista, valokuvauksesta, videotyöstä ja ilmaisutaidosta.

Painotuksena jatkuvalle viestintälinjalle haetaan kevään yhteishaussa 36 opiskelijaa.