The Crown -sarja lumoaa keksittyjen tarinoiden ja historian avulla

The Crown on Netflix-alkuperäissarja, jonka on käsikirjoittanut ja luonut Peter Morgan. Sarja perustuu ja kertoo kuningatar Elisabeth II:sta. Ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Netflix tilausvideopalvelussa 4. marraskuuta vuonna 2016. Sarja palkittiin parhaan draamasarjan, sekä parhaan naispääosan, Golden Globella vuoden 2017 Golden Globe gaalassa.

Sarja kertoo kuningatar Elisabeth II:sen elämästä ja tapahtumista. Sarja on saanut paljon kritiikkiä brittiläiseltä historiantutkijalta, koska sarja vääristelee tapahtumia ja antaa niistä väärän kuvan. Sarjan kaikki tapahtumat eivät ole kuitenkaan faktaa, onhan kyseessä sarja. Sarja on myös herättänyt paljon mielenkiintoa Britannian kuninkaallista perhettä kohtaan.

Ensimmäistä sekä toista tuotantokautta tähdittää Claire Foy. Hän esittää sarjan päähenkilöä eli itse nuorta Elisabeth II:sta. Toista sarjan päähenkilöistä näyttelee Matt Smith, joka esittää sarjassa nuorta prinssi Philipiä.

The Crown julkaisi kolmannen tuotantokauden 17. marraskuuta vuonna 2019. Tuotantokausi sisältää vain kymmenen jaksoa ja näyttelijätkin ovat vaihtuneet kolmanteen tuotantokauteen mennessä. Kolmatta tuotantokautta tähdittää Kuningatar Elisabeth II:sen roolissa näyttelijä Olivia Colman ja Prinssi Philipia näyttelee Tobias Menzies. Sarjasta pitäisi ilmestyä  neljäs tuotantokausi vuonna 2020.

Mielestäni sarja on loistava. Olenkin katsonut kaikki tähän mennessä julkaistut tuotantokaudet useampaan kertaan Netflix-palvelusta. Sarja on hyvin koukuttava jo pelkästään siksi, että se kertoo nuoresta kuningattaresta, mutta myös siksi, että sarja kertoo maailman pisimpään hallinneen monarkin elämästä ja lapsuudesta. Sarja on myös hienosti ja luovasti toteutettu. Jaksoihin on sisällytetty aivan ihka oikeaakin videokuvaa. Esimerkiksi Kuningatar Elisabeth II:sen kruunajaisiin on liitetty materiaalia vuodelta 1953.

Sarjassa itse kuningatar kuvataan hieman hiljaisena ja ujona. Hänen on vaikea löytää omaa paikkaansa hänen isänsä Yrjö IV:n kuoleman jälkeen. Sarja antaa kuitenkin hyvin kuvaa tuon ajan tavoista sekä tapahtumista.

Kirjoittanut Annika Luoto