4. Luukku
Kellutuskokeita (vesileikkejä/mittaamista/veteen liittyvää…) .
Siili heräsi siihen, että maailma heilui. Pahvilaatikko oli nostettu ilmaan ja maitotölkin sisällä nukkuva Siili sen mukana. Siili pomppoili askelluksen tahdissa tarraten kynsillään kiinni kartonkiin. Se kurkisti kauhuissaan ulos tölkistään ja näki edessään lähiön kadun, siististi parkkeeratut autot ja orapihlajapuskat, joiden oksilla sirkuttavat pikkulinnut lauloivat: ”Siili rukka, Siili raukka, roskiin joutuu pikku houkka. Pian on laatikko kierrätetty, sille tielle Siili jätetty.” Samassa askeleet kääntyivät pihatieltä kohti kadun päässä sijaitsevaa roskakatosta. Siili hätääntyi ja yritti kavuta ulos maitotölkistä, mutta sen jännityksestä pörhistyneet piikit estivät sitä liikkumasta kapean tölkin sisällä. Roskakatos lähestyi askel askeleelta. Se seisoi valkoisena tummanvihreää kuusikkoa vasten ja muistutti pientä, laudoista rakennettua, ikkunatonta taloa, jossa oli suurella lukolla varustettu ovi. Laatikko heilahteli tasaisesti kohti katosta ja Siili panikoi yrittäessään turhaan riuhtoa piikkejään irti kartonkiseinistä. Se puski ja rimpuili heiluttaen itseään puolelta toiselle. Maitopurkki keinahteli laatikon päällä, mutta piikit eivät irronneet. Laatikkoa kantanut ihminen oli nyt saavuttanut roskakatoksen. Askeleet pysähtyivät ja mies siirsi laatikon toiselle kyljelleen, kaivaen vapaalla kädellään avaimia taskustaan.
Silloin Siili kuuli äänen kuiskaavan alapuoleltaan: ”Tönäise vielä kerran Siili, pian!” Nyt tai ei koskaan: Siili kokosi kaikki voimansa ja riuhtaisi vielä kerran. Mies astui sisään katokseen, maitotölkki heilahti voimakkaasti ja kierähti samassa alas kallistuneesta laatikosta. Siili tunsi, kuinka jokin tarttui asfaltille pudonneeseen tölkkiin ja alkoi pyörittää sitä reippaasti roskakatoksen nurkan taakse. Ihminen kolisteli hetken roskakatoksen sisällä. Tämän
askelten loitottua maitopurkkia vasten painaneet piikit laskeutuivat lopulta levollisesti Siilin selkää vasten.
”Meinasi käydä hullusti, eikös?”, ääni naurahti. Siili kurkisti ulos pää yhä pyörällään. Sen katse kohtasi veikeästi hymyilevän rotan. ”Mä olen Roskis-Rotta”, rotta tokaisi ystävällisesti ja tarjosi tassuaan. Siili kätteli pelastajaansa hymyillen: ”Olen Siili. Kiitos avustasi! Linnut varoittivat minua päätymästä tuonne”. Siili pysähtyi. ”Mikä paikka tuo oikeastaan on?”, se kysyi kummastellen. Roskis-Rotta nauroi hyväntahtoisesti: ”Tule, näytän sinulle!” Rotta kipitti maitotölkin ohi ja katosi sisään katoksen takaseinän alalautojen väliin nakerretusta kolosta. Siili seurasi empien. Sisällä oli hämärää ja kuonoon iski hieman pistelevä haju. ”Tämä on roskakatos!” Roskis-Rotta julisti tyytyväisesti. ”Ihmiset lajittelevat roskat näihin lavoihin. Lajitelluista jätteistä voidaan sitten tehdä lisää raakamateriaaleja, joista voidaan valmistaa uusia asioita. Sinulla on näköjään muoviroska mukanasi, sen voisi sulattaa ja muovata joksikin muuksi”, rotta osoitti pullonkorkkia. Siili peruutti askeleen taemmas. ”Mutta en minä halua, että tästä tehdään mitään muuta, se on hieno tällaisena”, Siili sanoi hiljaa päänsä painaen. Roskis-Rotta katsoi Siiliä lempeästi. ”Sehän on hyvä”, Rotta hymyili. ”Kierotaloudessa kierrätys onkin vasta viimeinen vaihtoehto. Sitä ennen tavaroista tulee pitää hyvää huolta, niitä tulee korjata ja käyttää uudenlaisiin tarkoituksiin. Mitähän me voisimme tehdä pullonkorkillasi?” Siilin katse kirkastui. Se käänsi selässään nököttävän korkin rottaa kohti, joka nykäisi sen irti ja pyöritteli sitä sitten hetken tassujensa välissä. ”Tästähän saisi mainion hatun”, Rotta ilveili hupsusti asettaen korkin päähänsä. Siili nauroi ja taputti käsiään. ”Tai vaikka pikkuisen auton renkaan!”, se hihkui vierittäen korkin sitten asfalttilattian poikki. Korkki törmäsi roskalavaan ja kierähti kumoon. ”Nyt keksin! Katsohan!”, Rotta napsautti sormiaan ja säntäsi korkin luo Siili perässään. ”Tämähän on mitä parahin kulho!”. Roskis-Rotta kipitti ulos seinän raosta ja palasi pian käpälissään tammenterho, jonka se asetti juhlallisesti pullonkorkkiin. ”Ooh!” Siili ihasteli punaista korkki-kulhoaan: ”Se on ihana, minähän voisin laittaa korkkiin talteen kaikki kotipesäni aarteet!”. Siili ajatteli kotimetsäänsä ja hämärää pesäänsä ja sille tuli yhtäkkiä kauhea koti-ikävä. ”Etelärinteen takana odottava koti tuntuu olevan niin kaukana…”, se huokaisi hiljaa.
Rotta katseli surkeaa ystäväänsä ja napsautti sitten jälleen sormiaan. ”Hei, minulla on ajatus!”
Roskis-Rotan pesä sijaitsi roskakatoksen lattian ja maan välissä. Biojäteastian alla oli asfaltissa kapea halkeama, joka oli nakerrettu reunoista muodostamaan rotanmentävä aukko. Siili ahtautui rotan perässä sisään kapeaan koloon, joka johti asfaltin alla levittäytyvään tunneliverkostoon. Risteilevien tunnelien keskellä sijaitsi pesäkolo: pehmeä vanhasta sukasta tehty sänky, tulitikkurasioista koottu lipasto ja vessapaperihylsyistä taiteltu ruokapöytä saivat tilan muistuttamaan Siilin mielestä enemmän ihmisten viihtyisää kotia, kuin jätteitä tonkivan rotan pesää. Siili pysähtyi hetkeksi ihastelemaan luovasti hyödynnettyjä roskia. ”Minäkin haluan osata käyttää roskia yhtä taitavasti. Talvipesäni on aika ankea. Olisipa minullakin tällainen pesä…”, se pohti. Rotta jatkoi etenemistään tunnelissa johdattaen Siilin lopulta ulos roskakatoksen viereisen ojanpenkereen rinteeseen.
Siili hieroi silmiään auringonvalossa. ”Olen käyttänyt tätä lähinnä huviretkeilyssä, mutta uskon että tämä voisi olla myös ratkaisu kotiinpaluuseesi”, Roskis-Rotta mutisi kiskoessaan tyhjää foliovuokaa rinnettä pitkin. Joskus einesruokaa sisältäneen laatikon pohjalle oli sittemmin levitetty pehmeä pesuseini, josta törrötti siihen isketty pillimasto. Maston muovipussipurje liikkui kevättuulessa. Rotta tuuppasi auringossa kiiltävän veneen varovasti ojan pohjalla virtaavaan sulavesipuroon. ”Saat pitää veneen, löytämästäsi maitopurkista saan muutamalla tuunauksella vielä paremman paatin. Puro virtaa metsän läpi kohti etelärinnettä. Virta kuitenkin kuljettaa sinut valtaien ali kulkevan sadevesitunnelin läpi. Tunnelin jälkeen virtaus muuttuu jyrkemmäksi, muista rantautua sitä ennen, ettet osu teräviin kiviin.” Siili syleili rottaa ikionnellisena. ”Kiitos kaikesta, Roskis-Rotta!”, se rutisti ystäväänsä ja nousi sitten veneeseen. Virta tarttui purteen ja lähti kuljettamaan Siiliä kohti metsää. ”Ainiin”, Siili huusi Roskis-Rotan loitotessa: ”Pesäsi oli ihastuttava! Minäkin aion rakentaa yhtä hienon kevätpesän kotiin päästyäni!”
