Vierailuja, työpajoja, taidekasvatusta ja koronaa
Pilotti on kaksiosainen: 5 –vuotiaille lapsille suunnattu Kulttuurilaitos ja työpaja –malli, jossa Tampereen kaupungin jo toiminnassa olevaa Taidekaari -kulttuurikasvatusohjelmaa mukaillen lapsiryhmät pääsevät käymään kulttuurilaitosvierailulla ja saavat päiväkotiin teemaan liittyvän työpajan. 2021 kevään aikana noin 1000 viisivuotiasta on osallistunut tähän pilotin osaan.
Toinen pilotin osa on viidessä päiväkodissa toteutunut 3-4 –vuotiaiden Taiteilija päiväkodissa –malli, jossa päiväkodissa työskentelee 8 päivän ajan taiteen ammattilainen taidekasvattajana.
Koronatilanne ja siihen liittyneet tiuhaan muuttuneet rajoitukset aiheuttivat lisähaastetta pilottien toteutukseen. Mutta lopulta, hyvällä yhteistyöllä ja tarvittavilla muutoksilla ryhmäkokoihin ja toteutustapoihin, molemmat pilotit saatiin onnistuneesti maaliin.
Yhteistyö jatkuu
Pilotti päättyy ja loppuraportti valmistuu kesäkuun 2021 loppuun mennessä. Pilotoinnin tuloksia käytetään hyväksi jatkossa, kun Pienten lasten Taidekaarelle rakennetaan pysyvää mallia yhteistyössä eri toimijoiden kesken.
3-4 –vuotiaiden taiteilija päiväkodissa –malli
Taidekasvattajat ovat päässeet aloittamaan työskentelynsä viidessä päiväkodissa.
Päiväkodit ja taiteenlajit:
- Juvan päiväkoti – musiikki
- Multisillan päiväkoti – valokuvaus ja mediakasvatus
- Tohlopin päiväkoti – kuvataide
- Itätuulen päiväkoti – sanataide ja draamakasvatus
- Länsi-Tesoman päiväkoti – sirkus
5 –vuotiaiden kulttuurilaitos ja työpaja –malli
- Tampereen kaupunginkirjasto
– Sanataidetyöpaja - Tampere Filharmonia (minikonsertti päiväkodissa)
– Musiikkityöpaja - Lastenkulttuurikeskus Rulla
– Draamatyöpaja - Klovneriaryhmä KorentoArt (vierailu päiväkodissa)
– Sirkustyöpaja
Pilotoinnin kyselyiden tuloksista
Pienten lasten Taidekaaren pilotointiin liittyi myös laajat kyselyt vanhemmille, lapsille, taiteilijoille ja henkilökunnalle.
Vanhemmat olivat tyytyväisiä pilotin tarjoamiin kulttuurivierailuihin, työpajoihin ja taiteen ammattilaisen työskentelyyn päiväkodissa. He toivoivat tällaista toimintaa lisää ja pitivät tärkeänä tarjonnan monipuolisuutta ja lasten aktiivista toimijuutta. Toivottuina vierailukohteiden tai työpajojen taiteenlajeina nousivat esille erityisesti teatteri, musiikki, tanssi ja erilaiset kädentaidot. Vierailukohteina nousi esille myös museot ja erilaiset luonto- ja liikuntakohteet.
Taiteilijat pitivät työskentelyä päiväkodissa mielenkiintoisena ja hauskana varsinkin, kun monelle heistä työskentely tämän ikäisten kanssa oli verraten uutta ja vierasta.
Lapset suhtautuivat pilotin tarjoamiin elämyksiin innolla ja vastauksista käy ilmi myös, että esim. idea soittoharrastuksen aloittamisesta on alkanut itää monella konserteissa ja musiikkityöpajoissa olleella lapsella.
Henkilökunnassa taidekasvattajien malli on herättänyt tarpeen saada lisäkoulutusta taidekasvatuksen eri osa-alueisiin ja toisaalta myös lisännyt innokkuutta ja rohkeutta kokeilla itsekin erilaisia taidemuotoja lasten kanssa päiväkodin arjessa.
PIENTEN LASTEN TAIDEKAARI: Varhaiskasvatuksen kulttuurikasvatuspilotin tulokset
Kulttuurikasvatuksen tulevaisuus
Hankkeen tavoite lisätä mahdollisuuksia 3-5 –vuotiaiden kulttuuriselle ja taiteelliselle toimijuudelle toteutui. Tulevaisuuden tavoitteeksi jää mallien vakiinnuttaminen, koko varhaiskasvatuksen kattavan kulttuurikasvatusohjelman rakentaminen ja perheiden yhdenvertaisen taide- ja kulttuuriharrastamisen tukeminen.