Soveltava liikunta
Soveltavalla liikunnalla tarkoitetaan sellaisten henkilöiden liikuntaa, joiden on sairauden tai vamman tai muun toimintakyvyn heikentymisen vuoksi hankala osallistua liikuntaan ja se vaatii siten erityisosaamista. Käytännössä onnistunut liikunnanopetus ja -ohjaus on aina sovellettua, sillä kaikki oppilaat ovat yksilöitä ja siten erilaisia liikkujia. Soveltavassa liikunnassa otetaan huomioon kaikkien osallistujien erityistarpeet ja muokataan tunti kaikille sopivaksi.
Yhä useammin ryhmissä on useampi erityistuen tarvitseva liikkuja. Yleisesti tuen tarvetta aiheuttavat erilaiset vaikeudet tunteiden hallinnassa, tarkkaavaisuuden häiriöt, sosiaalisten taitojen puute sekä kielelliset vaikeudet. Myös monet motoriikan alueen ongelmat ovat lisääntyneet vähäisen liikunnan ja aktiivisuuden vuoksi. Soveltavaa liikunnanopetusta tarvitsevat aina lapset ja nuoret, joilla on erilaisia vammoja, pitkäaikaissairauksia sekä heikentynyt toimintakyky.
Tältä sivulta löydät vinkkejä soveltavan liikunnan järjestämiseen sekä löydät tiedot Tampereen perusopetuksen liikkumisen apuvälineistä. Apuvälineet on ensisijaisesti liikuntarajoitteisten oppilaita varten, mutta jos ne vapaana ovat, voi niitä mainiosti käyttää liikuntapäivissä ja liikuntatunneilla kaikkien oppilaiden ymmärryksen lisäämiseen.
Uintitunnit liikuntarajoitteisten oppilaiden kanssa
Uinninopetus 1.-6. -luokille järjestetään liikuntapalvelujen kautta. Uintiaika on 60 minuuttia. Uintikertoja on 2 vuoroa luokkaa kohden. Opetus tapahtuu lastenaltaassa, kuntoaltaassa (25m) ja hyppyaltaassa.
Vuorot varataan lukujärjestykseen, joka on lähetetty koulun yhteyshenkilölle. Toiveena on, että koulut mahdollisuuksiensa mukaan pyrkivät järjestämään valvonnan sekä tyttöjen että poikien puolelle. Mikäli koulu ei pysty järjestämään valvontaa molemmille puolille erikseen, ilmoittaa opettaja asiasta saapuessaan uimahallin kassalle. Uimahallin henkilökunta valvoo ryhmää, jota opettaja ei voi itse valvoa.
Oppilaalle, joka tarvitsee liikunnassa erityistä tukea liikuntarajoitteen vuoksi ja jonka oma henkilökohtainen avustaja ei voi seurata esim. pukuhuoneeseen, voi pyytää lisäavustajaa. Uimahallin työntekijöiden on hyvä tietää liikuntarajoitteisista oppilaista etukäteen jotta tarvittavat välineet ja avustajat pystytään varmistamaan. Ota näissä tapauksissa 2 viikkoa ennen uintivuoroa yhteyttä johtavaan liikunnanohjaajaan Tommi Liimattaan.
Johtava liikunnanohjaaja
Tommi Liimatta
puhelin 040 801 6587
[email protected]
Liikkumisen apuvälineet
Apuvälineiden varaaminen ja kuljetus koululle Liikkumisen apuvälineet on tarkoitettu helpottamaan…
Liikkumisen apuvälineitä voi varata täältä.Soveltavan liikunnan materiaalipankki
Hyödyllisiä materiaaleja opetukseen
Monipuolisesti erilaisia soveltavan liikunnan materiaaleja.Aktiivinen koulu
Tältä sivulta löydät ajankohtaisia koulua koskevia harrastamisen ja liikunnan asioita…
Sivulta löytyy tietoa ja ideoita aktiiviseen kouluun sekä työympäristöön. Koulujen pihakartat löytyvät myös täältä!