Digikoordinaattori esiopetuksen digipedagogisena tukena

Lapset harjoittelevat Indi-robotin käyttöä.

Varhaiskasvatuksen digihankkeen päättymisen jälkeen koordinaattorin työpanos siirtyy esiopetuksen henkilöstön digitaitojen tukemiseen.

Koordinaattori kiertää esiopetusyksiköissä vuoden 2025 ajan, tarkoituksenaan tavata ensisijaisesti heitä, joilla on tarve harjoitella työssä tarvittavia digitaitoja eli erilaisten digivälineiden sekä sovellusten käyttöä. Lisäksi tavoitteena on pohtia yhdessä henkilöstön kanssa, miten yksikön digivälineitä voisi hyödyntää osana esiopetuksen opetussuunnitelman mukaista toimintaa.

Henkilöstön on mahdollista pyytää opastusta matalalla kynnyksellä niin henkilökohtaisesti kuin ryhmätasolla, kaikkiin työssä tarvittaviin digitaitoihin liittyen. Lisäksi koordinaattori on pyydettäessä yksiköiden johtajien ja apulaisjohtajien käytettävissä ja jatkaa DIGI-vastaavien toiminnan koordinaattorina.

Esiopetusryhmien on mahdollista varata koordinaattorilta kuukaudeksi käyttöön digivälinelaatikko, jonka avulla pääsee tutustumaan mm. erilaisiin ohjelmointirobotteihin. Laitteiden käyttöön saa opastusta laatikon saadessaan. Kiertäviä laatikoita on yhteensä 5kpl, joissa on kaikissa sama sisältö. Tutustu digivälinelaatikoiden sisältöön.

Koordinaattorin voi kutsua vierailulle yksiköön/ryhmään/tiimiin paikan päälle tai tarvittaessa myös Teams-tapaaminen onnistuu. Koordinaattorin tavoittaa sähköpostilla, soittamalla tai Whatsappilla/tekstiviestillä.

Digikoordinaattori

Annika Väinä

annika.j.vaina@tampere.fi

Lisätietoja Digikoordinaattori-välilehdeltä.