Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen henkilöstö voi hyödyntää tekoälyä erilaisissa työtehtävissä. Se toimii oivana apurina esimerkiksi pedagogisen toiminnan ideoinnissa, ajatusten jäsentämisessä, viestinnän tukena sekä sparrailukaverina. Henkilöstön on tärkeää tuntea tekoälyn käyttöön liittyvät ohjeistukset ja periaatteet, jotta he voivat hyödyntää sitä työssään turvallisesti ja tarkoituksenmukaisesti.
Tekoälyyn voi tutustua myös yhdessä lasten kanssa. Tällöin käytössä korostuu leikillisyys, yhdessä oivaltaminen sekä turvallisen ja eettisen käytön opettaminen. Henkilöstö ohjaa lapsia pohtimaan tiedon luotettavuutta, tekoälyn tuottamien sisältöjen kriittistä arviointia sekä vastuullista toimintaa digitaalisessa ympäristössä.
Tampereen kaupungin varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen tekoälyohjeet ja -velvoitteet
Tämän ohjeistuksen alasivuille on koottu keskeistä tietoa tekoälyn hyödyntämisestä Tampereen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen henkilöstön työn tukena sekä linkkejä lisätiedon pariin. Ohjeistuksen on laatinut Tampereen kaupungin varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen tekoälytyöryhmä ja se on julkaistu elokuussa 2026 osana Digi-ihana vaka ja esiopetus -sivustoa.
Lisätietoja: Kehittämispäällikkö Pia Kuisma, etunimi.sukunimi@tampere.fi
Ohjeistuksen taustalla
Tampereen kaupungin varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen henkilöstön ohjeistus tekoälyn käytöstä pohjautuu Opetushallituksen julkaisemiin velvoitteisiin ja suosituksiin. Opetushallitus ja opetus- ja kulttuuriministeriö ovat julkaisseet Tekoäly varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa − lainsäädäntö ja suositukset -aineiston vuonna 2025. Kokonaisuus koostuu velvoitteista ja suosituksista sekä niitä taustoittavista taustamateriaaleista. Velvoitteet ja suositukset tukevat varhaiskasvatuksen ja koulutuksen järjestäjiä tekoälyn turvallisessa, vastuullisessa ja pedagogisesti perustellussa käytössä. Niiden tarkoituksena on varmistaa, että tekoälyjärjestelmät ovat lainmukaisia, turvallisia ja oppimista tukevia.
Opetushallitus on julkaissut keväällä 2026 aineiston käsittelyn tueksi koulutusvideoita ja esittelyaineiston.
Lähteet: Tekstin sisään linkitetyt sivustot.
Päivitetty: 8/2026