10.11.2023
Pääsimme syksyn -23 aikana toteuttamaan Atalan viskareiden ja eskareiden kanssa kirjaprojektia Pages-sovelluksen avulla. Projektissa oli mukana myös esi- ja alk…
24.10.2023
Me digiohjaajat olemme työskennelleet nyt noin vuoden päivät Tampereen varhaiskasvatuksen henkilöstön digitaalisen osaamisen edistämiseksi. Opettavaisen ja antoisan vuoden kunniaksi olemme koonneet luettavaksenne joitakin meille tänä aikana kirkastuneita asioita digipedagogiikkaan liittyen.
10.10.2023
Kuvakirjoille, satukirjoille sekä äänikirjoille on kaikille omat merkitykselliset hetkensä. Lapset nauttivat tarinoiden kuuntelusta ja niiden keksimisestä sekä…
26.9.2023
EU:n koodausviikkoa vietetään 9.-13.10.2023. Viikon tavoitteena on innostaa ohjelmoinnin ja ohjelmoinnillisen ajattelun pariin. Ohjelmointia ja erityisesti ohje…
22.9.2023
Digiohjaajat ovat tehneet monissa ryhmissä erilaisia valokuvaamiseen liittyviä tehtäviä. Yksi suosituimmista tehtävistä on ollut ”Etsi ja valokuvaa -kuvau…
6.9.2023
Tampereen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen digisuunnitelman päivitys tuli ajankohtaiseksi, kun varhaiskasvatus sai Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän v…
31.8.2023
Juvan päiväkodissa vietettiin elokuussa perheiden toiminnallista iltaa, jonne oli kutsuttu päiväkodin tärkeitä yhteistyötahoja kertomaan perheille toiminnastaan…
21.6.2023
Lapset rakastavat olla liikkeessä ja missä se onnistuisi paremmin kuin ulkona. Ulkona oppiminen on monelle lapselle helppo tapa oppia, koska siellä saa liikkua,…
17.5.2023
Jussinkylän päiväkodissa järjestettiin toukokuussa yhdessä digiohjaajien kanssa ohjelmointipäivä, jossa tutustuttiin ohjelmointiin Bee-Bot-robottien avulla. Päi…