Uudet lukutaidot

Digihankkeen jäähyväiset

31.5.2024 Hankkeemme käynnistyessä olimme tilanteessa, jossa kuusi toisilleen täysin tuntematonta astui uuden eteen sekä uuden työnkuvan, uusien työkavereiden että myös u…
Blogi

Päivä Olkahisen eskarissa

16.5.2024 Olkahisen eskarissa Metsämarjojen ryhmässä on tänä keväänä ollut robotiikka reippaassa käytössä. Kevään aikana maanantaisin he ovat pitäneet alkuopetuksen ja es…
Blogi

Jouluiset digivinkit 

21.11.2023 Joulukuu on jo ovella ja monissa ryhmissä varmasti mietitään jouluisia puuhia. Tässä blogissa esitellään ideoita, joilla saatte tuotua digitaalisuutta ja ohjelm…
Blogi

Mitä vuosi digiohjaajana on meille opettanut?

24.10.2023 Me digiohjaajat olemme työskennelleet nyt noin vuoden päivät Tampereen varhaiskasvatuksen henkilöstön digitaalisen osaamisen edistämiseksi. Opettavaisen ja antoisan vuoden kunniaksi olemme koonneet luettavaksenne joitakin meille tänä aikana kirkastuneita asioita digipedagogiikkaan liittyen.  
Blogi

Tarinat lentoon

10.10.2023 Kuvakirjoille, satukirjoille sekä äänikirjoille on kaikille omat merkitykselliset hetkensä. Lapset nauttivat tarinoiden kuuntelusta ja niiden keksimisestä sekä…
Blogi