Eläimet

kissa = cat
koira = dog
kani = rabit
kala = fish
marsu = guinea pig
lintu = bird
hiiri = mouse
hämähäkki = spider
käärme = snake
rotta = rat
lisko = lizard
hevonen = horse

Lataa eläimet-sanasto englanniksi (pdf)

Virittäytyminen

Eläinlaulun avulla ks. vinkit alla. Tunnin voi myös aloittaa eläinlaulu-leikillä tai katsomalla lyhyen videon kohdekielellä lemmikeistä.

Opettaja kysyy, mitä eläimiä lapsilla on, mitä eläimiä lapset haluaisivat tai onko lapset “koira- vai kissaihmisiä”.

Opettaja antaa oppilaiden arvata, mitä eläintä ope näyttelee, oikein arvannut oppilas pääsee näyttelemään seuraavaa eläintä.

Toiminnalliset vinkit

Kaksi oppilasta tekee sillan seisomalla vastakkain ja nostamalla kädet ylös. Siltapilarit valitsevat itselleen eläimen. Kuunnellaan esimerkiksi London Bridge-laulu, jonka aikana muut oppilaat kulkevat vuorollaan sillan ali. Kun musiikki loppuu, silta sulkeutuu oppilasparin laskiessa kädet alas.

Sillan sisälle joutuneelta kysytään esim. kissa vai koira (tai mitkä eläimet siltapilarit ovatkaan valinneet) ja kiinni jäänyt oppilas menee sen siltapilarin selän taakse, jonka eläinsanan on kysyttäessä valinnut. Lopuksi vedetään “köyttä”, ensimmäiset jonossa ottavat käsistä kiinni ja jonot alkavat vetää omaa jonoansa omaan suuntaan. Se ryhmä, joka saa vedettyä ensin toisen joukkueen keskilinjan yli voittaa.

Vinkki eläinkorttien käyttöön:
Pantomiimi: esitetään ilman ääntä eläintä. Muut arvaavat, mikä eläin on kyseessä.

Jaetaan kortit, jokaista eläintä on 2, äännellään niin kuin eläin, ja etsitään pari, lopuksi kerrotaan ryhmälle, mikä eläin oli kohdekielellä.

Mielipidejana-leikki: Opettaja sanoo eläimen kohdekielellä ja kysyy, kuka haluaa esim. liskon kotiin lemmikiksi. Se joka haluaa, nostaa molemmat kädet korkealle; jos ei halua, menee kyykkyyn.

Kyseleminen: Kysele, mitä eläimiä oppilailla on / mitä eläimiä haluaisi lemmikikseen / onko koira- vai kissaihminen.

Eläinkorteilla: Jaetaan kortit, joissa jokaista eläintä on kaksi. Äännellään niin kuin eläin kortissa ja etsitään pari. Lopuksi kerrotaan ryhmälle, mikä eläin oli englanniksi.

Pantomiimi: esitä ilman ääntä eläintä. Muut arvaavat, mikä eläin on kyseessä.

Kyykkyleikki: sanotaan eläimiä ja kun sovittu eläinsana tulee, pitää mennä kyykkyyn.

Musiikkileikki: kuunnellaan musiikkia ja musiikin pysähdyttyä pitää esittää jähmettyneenä eläintä, joka sanotaan.

Leikit

Come here, please-leikki
Hot ball-leikki
Atom-leikki
Eläinjuna-leikki
Kuka minä olen -leikki
Pelasta eläimet-leikki

Katso kaikki Leikit-sivulta.