Kulttuuri

Kaikista tällä sivuilla luetelluista nähtävyyksistä ja juhlapäivistä löytyy paljon kuvia Googlesta ja videoita ja virtuaaliesittelyjä YouTubesta. Käytä vain sellaisia aineistoja, joiden jakamiseen on lupa. Kannattaa kokeilla hakusanoja eri kielillä, englanniksi ja espanjaksi hakiessa löytyy tietoa parhaiten. Tämän sivun lähteenä on käytetty pitkälti Wikipediaa, mikäli muuta ei mainita.

Nähtävyyksiä espanjankielisessä maailmassa

Sagrada Familia -kirkko – Barcelona, Espanja

Sagrada Famílian rakentaminen aloitettiin vuonna 1882. Alkuperäinen pääarkkitehti irtisanoutui hankkeesta seuraavana vuonna, ja paikan sai katalonialainen Antoni Gaudí, joka uudisti suunnitelmat tyystin. Yhä keskeneräistä Sagrada Famíliaa pidetään Gaudín merkittävimpänä työnä. Hän omisti elämänsä viimeiset vuosikymmenet täysin kirkon suunnittelulle.

Kirkko on Unescon maailmanperintökohde ja Barcelonan vierailluin nähtävyys. Sen toivotaan valmistuvan vuonna 2026, jolloin Gaudín kuolemasta tulee kuluneeksi sata vuotta.

Kuninkaanlinna – Madrid, Espanja

Pääkaupunki Madridin kuninkaanlinna (Palacio Real de Madrid) on Espanjan kuninkaan virallinen virka-asunto. Kuningas Felipe VI perheineen ei kuitenkaan asu palatsissa, vaan on valinnut kodikseen pienemmän, Madridin laitamilla sijaitsevan La Zarzuelan palatsin. Kuninkaallinen palatsi toimiikin lähinnä valtiollisten juhlatilaisuuksien pitopaikkana.

Alhambran palatsi – Granada, Espanja

Alhambra on maurilaisaikainen palatsi Granadassa, Espanjassa. Palatsin tärkeimmät osat rakennettiin 1300-luvun loppupuolella. Se on sisäpuolelta hyvin koristeellinen, ja sen koristelua pidetäänkin yhtenä islamilaisen arkkitehtuurin suurimmista saavutuksista.

Machu Picchu – Peru

Machu Picchu sijaitsee Perussa Andien vuorista noin kahden tunnin matkan päässä Cuzcon kaupungista. Inkojen muinainen kaupunki löydettiin vasta 1911, sillä se sijaitsee vaikeakulkuisessa vuoristossa. Nykyään Machu Picchu on Perun suosituin turistikohde.

Vuoriston haastaviin olosuhteisiin, kuivuuteen ja kylmyyteen, on sopeutunut monia vain Andeilla tavattavia kasvi- ja eläinlajeja. Guanako pystyy pitkän kaulan ja vahvojen jalkojensa ansiosta havaitsemaan ja pakenemaan paikallisia petoeläimiä, kuten jaguaareja ja puumia. Andeilla yleiset kotieläimet, laama ja alpakka, ovat jalostettuja muotoja guanakosta. Paikalliset intiaaniheimot ovatkin hyödyntäneet ja jalostaneet guanakoja noin 5 000 vuotta. Laamoja ja alpakoita käytetään erityisesti taakkojen kantamiseen ja niiden lantaa hyödynnetään polttoaineena ruoanvalmistuksen yhteydessä.

Vuoren nimellä googlaamalla löytyy upeita kuvia, joissa näkyy myös kuuluisa vuoren ”kasvojen” sivuprofiili.

Pääsiäissaari – Chile

Pääsiäissaari (Isla de Pascua) on Chilelle kuuluva saari eteläisellä Tyynellämerellä. Saarta voidaan kutsua myös nimellä Pääsiäissaaret, sillä pääsaaren lisäksi siihen kuuluvat kaksi pientä asumatonta naapurisaarta.

Pääsiäissaari on Chilen tärkeimpiä turistikohteita sen kauniin luonnon ja pitkän historian vuoksi. Muinaisesta sivilisaatiosta ovat jääneet jäljelle jättimäiset moai-patsaat. Niitä suojellaan ja ne ovat kuuluneet Unescon maailmanperintöluetteloon vuodesta 1995 lähtien.

Hakusanalla ”moai” googlaamalla löytyy upeita kuvia patsaista. Talouspaperirullien hylsyistä voisi askarrella luokkaan omat moai-patsaat riviin.

Aconcagua-vuori – Argentiina

Aconcagua on Amerikan mantereen ja eteläisen pallonpuoliskon korkein vuori (6 962 m). Sitä korkeampia vuoria on ainoastaan Aasiassa. Aconcagua sijaitsee Andien vuoristossa Argentiinassa aivan Chilen rajan tuntumassa. Sen ympärillä on monia muita yli 5 000 metrin korkuisia vuoria.

Jos aikaa, energiaa ja materiaaleja riittää, luokkaan voi askarrella Andien vuoriston pienoiskoossa ja sinne Aconcagua-vuori, Iguazun vesiputoukset ja Titicaca-järvi sekä Andeilla eläviä eläimiä.

Iguazun vesiputoukset – Argentiina

Iguazun vesiputoukset (Cataratas del Iguazú) sijaitsevat Argentiinan ja Brasilian rajalla ja muodostavat maailman suurimman vesiputouksen.

Titicaca-järvi – Bolivia ja Peru

Titicaca (Lago Titicaca) on Etelä-Amerikan suurin järvi. Se sijaitsee lähes neljä kilometriä merenpinnan yläpuolella Andien vuoristossa Perun ja Bolivian rajalla.

Järvessä on 41 saarta, joista monilla on asutusta.Titicacan ja koko Perun suosituimpia nähtävyyksiä ovat Los Uros – kelluvista kaisloista tehdyt keinotekoiset saaret. Saarilla asuu edelleen noin 300 henkeä. Kaislasaaret lahoavat pohjastaan, mutta niiden pintaan lisätään uusia kerroksia kaislaa.

Amazonin sademetsä – Brasilia sekä sen useat espanjankieliset naapurimaat

Amazonin sademetsä on Etelä-Amerikassa sijaitseva, maailman suurin sademetsä. Sillä on pinta-alaa noin 5,5 miljoonaa km2, joka on enemmän kuin koko EU:n pinta-ala (4,5 miljoonaa km2). Sademetsä kattaa yli puolet Brasilian pinta-alasta ja ulottuu myös Brasilian luoteisiin naapurimaihin Boliviaan, Peruun, Kolumbiaan, Venezuelaan ja Ecuadoriin.

Amazonissa lämpötila on läpi vuoden noin 24–29 °C. Vuotuinen sademäärä on keskimäärin noin 2 200 mm – siis 4–6 kertaa Suomen vastaavaa suurempi.

Myös Amazonin sademetsän eläimistöä voi tutkia tutumpien eläimien opettelun yhteydessä.

Härkätaistelu

Härkätaistelu on kiistanalainen kulttuuripiirre espanjankielisessä maailmassa. Jotkut sen kannattajista pitävät sitä pelkästään urheiluna ja kansallisena ylpeyden aiheena, vastustajat taas julmana eläinrääkkäyksenä, joka pitäisi lopettaa kokonaan.

Härkätaistelua on harjoitettu tuhansia vuosia. Vanhimmat seinämaalaukset härkätaistelusta löytyvät 2000-luvulta eKr. Nykymuotoinen härkätaistelu, jossa härkätaistelijat taistelevat maassa seisoen, aloitettiin vuonna 1726.

Härkätaisteluissa käytetyt härät ovat erityistä aggressiivista härkälajia ja niitä kasvatetaan pelkästään härkätaisteluita varten.

Las Ventasin härkätaisteluareena Madridissa on Espanjan suurin, mutta maailman suurin härkätaisteluareena löytyy Meksikosta Mexico Citystä.

Härkätaistelut ovat laittomia joissakin osissa Espanjaa. Kanarian saaret kielsi härkätaistelut ensimmäisenä vuonna 1991 ja Katalonia vuonna 2012. Vuonna 2016 järjestetyn äänestyksen mukaan suurin osa espanjalaisista ei ole kiinnostunut härkätaisteluista ja niiden suosio on vähenemässä erityisesti nuorempien sukupolvien keskuudessa.

Lähde: Jessica Jones: ”10 Things You Didn’t Know About Spanish Bullfighting”

Hakusanoilla ”härkätaistelu” ja ”bullfighting” löytyy Googlesta paljon kuvia ja hakusanalla ”Las Ventas” löytyy jopa virtuaalikierros Madridin areenalla.

Flamenco-tanssi

Flamenco on Andalusiassa kehittynyt espanjalainen musiikki- ja tanssilaji. Flamencon ylläpitäjinä ja kehittäjinä Andalusian romanit ovat jättäneet taiteenlajiin pysyvät merkit, mutta sen historialliset juuret ulottuvat maurien ja juutalaisten musiikkiperinteisiin.

Jos oppilaat innostuvat tanssimisesta, Youtubesta löytyy myös hyviä flamenco-tanssivideoita, joiden avulla voi opetella flamencon alkeita.

Juhlapäiviä ja tapahtumia

Elokuu

La Tomatina

La Tomatina on festivaali, jota juhlitaan elokuun viimeisenä keskiviikkona pienessä Buñolin kylässä Valenciassa, Espanjassa. Juhlaa on vietetty vuodesta 1945 ja siinä tarkoituksena on heitellä muita osallistujia tomaateilla leikkimielisessä tomaattisodassa.

Googlesta löytyy paljon kuvamateriaalia juhlan nimellä eri vuosilta, ja Youtubesta myös videoita.

Luokassa voi järjestää oman Tomatina-festivaalin esimerkiksi siten, että jokainen oppilas kirjoittaa lempiasiansa espanjaksi punaiselle paperilapulle ja ruttaa sen sitten palloksi. Paperipalloja heitellään ympäri luokkaa, jolloin ne sekoittuvat, ja lopuksi jokainen poimii yhden, avaa sen ja yrittää arvata kenen lempiasia lapussa lukee.

Syyskuu

Euroopan kielten päivä (26.9.)

Euroopan kielten päivänä voisi tutustua laajemminkin Euroopan eri kieliin karttojen avulla ja askarrella vaikka eri maiden lippuja luokan seinälle mallien avulla.

Lokakuu

Espanjan kansallispäivä – Fiesta nacional de España (12.10.)

Espanjan kansallispäivänä nimi vakiintui vasta vuonna 1987. Juhlapäivänä halutaan muistella Espanjan historiaa, monarkian asemaa ja kasvavaa demokratiaa muun muassa sotilasparaatein ja -soittokunnin. Samana päivänä juhlitaan myös Kolumbuksen saapumista Amerikkaan. Amerikassa päivän nimi onkin joko Día de Colón tai Día de la Raza.

Päivän kaikilla nimillä löytyy kuvamateriaalia Googlesta. Oppitunnilla voi kertoa Espanjan kuningasperheestä, siirtomaa-ajasta ja Kolumbuksesta.

Tarragonan ihmistornit – Concurso de Castells (torres humanas) de Tarragona

Joka toinen vuosi järjestettävä kilpailu, joka kerää 7000 ihmisen yleisön Tarragonaan, Espanjaan. YouTuben videot ihmistornin rakentumisesta saavat pidättämään hengitystä.

Marraskuu

Día de Muertos – Kuolleiden muistopäivä (1.-2.11.)

Kuolleiden päivä (Día de Muertos tai Día de los Difuntos) on vainajien muistojuhla, jota vietetään vuosittain 1.–2. marraskuuta. Sitä juhlitaan samaan aikaan kuin katolisia kuolleiden muistojuhlia, pyhimysten päivää ja uskovien vainajien muistopäivää, joita Suomessa vastaa pyhäinpäivä.

Juhla on erityisen merkittävä Meksikossa, jossa se on yleinen vapaapäivä. Synkästä juhlinnan aiheesta huolimatta se on iloinen, jopa riehakas juhla. Kuolleiden päivää vietetään myös Yhdysvalloissa, jossa on suuri meksikolaisvähemmistö, Filippiineillä sekä joissakin Latinalaisen Amerikan maissa.

Myös Kuolleiden päivästä löytyy paljon värityskuvia ja askarteluohjeita ovikranssista naamarin kautta kaulakoruun googlettamalla. Hakusanoina voi käyttää esim. ”día de muertos colorear” ja ”día de muertos manualidad” “manualidades para día de muertos”.

Día de padres

Isää voisi tänä vuonna ilahduttaa espanjankielisellä isänpäiväkortilla.

Joulukuu

Perustuslain säätämisen muistopäivä – Día de la Constitución (6.12.)

Vuonna 1978, Francon diktatuurin loputtua, Espanjassa järjestettiin kansaäänestys nykyisen perustuslain säätämisestä ja enemmistö espanjalaisista hyväksyi sen ja se astui voimaan 6.12.

Hakusanalla ”manualidades para dia de la constitucion” löytyy kiva espanjankielinen moniste,s jossa on kuvin ja lyhyin selityksin selitetty perustuslain merkitys kansalaisille. Kohdat sopivat myös itsenäisyydestä puhumiseen (tasa-arvoisuus, mielipiteenvapaus, oikeus harjoittaa uskontoa, matkustaa, työskennellä ja käydä koulua ja kauppaa, ym.), kun sama päivä sattuu olemaan myös Suomessa juhlapäivä.

Las Posadas (16.–24.12.)

Las Posadas on yhdeksänpäiväinen harras, alkuperältään meksikolainen juhla, jota juhlitaan pääasiassa Etelä- ja Väli-Amerikassa, mutta myös Yhdysvalloissa espanjankielisen väestön keskuudessa 16.-24.12. Juhlan tarkoituksena on kunnioittaa ja muistella Marian ja Joosefin matkaa Nasaretista Betlehemiin, kun he etsivät Marialle turvallista paikkaa synnyttää. Juhlan aikana järjestetään joka ilta kaupungin läpi kulkeva kulkue, jota johtaa pieni enkeliksi pukeutunut lapsi. Kulkueessa on enimmäkseen lapsia hopeaisissa ja kultaisissa viitoissa. Lapset kantavat kynttilöitä sekä kuvia, joissa Maria ja Joosef ratsastavat aasilla. Aikuiset ja musikantit seuraavat lasten kulkuetta, joka etenee ovelta ovelle pyytäen majapaikkaa Marialle ja Joosefille. Perinteen mukaisesti kulkueelta evätään majapaikka, mutta monet tarjoavat virvokkeita kulkijoille. Jokaisella ovella luetaan raamatuntekstejä ja lauletaan joululauluja.

Joka ilta kulkueen päätteeksi pidetään messu, jossa jumalanpalveluksen lopuksi lapset saavat avata piñatan, joka on täynnä karkkeja, leluja ja joskus jopa rahaa. Piñatat on yleensä tehty tähden muotoisiksi, sillä Raamatun mukaan tähti johdatti Itämaan tietäjät vastasyntyneen Jeesus-lapsen luokse.

Hakusanalla ”las posadas” löytyy Youtubesta useita videoita juhlinnasta. Koululla voi järjestää oman Posadas-kulkueen, jos lapset innostuvat pukeutumaan ja laulamaan joululauluja muille luokille ovelta ovelle kiertäen.

Navidad 24.–26.12. – Joulu

Jouluun liittyy myös useita perinteitä, jotka eroavat espanjalaisessa ja suomalaisessa kulttuurissa. Myös näistä löytyy Youtubesta ja googlettamalla esim. ”Navidad en España” tai ”tradiciones de Navidad” kivoja videoita, joita opettaja voi lapsille suomentaa. Ylen sivuilla on myös suomenkielinen esittely espanjalaisesta joulusta.

Tammikuu

Día de Reyes – Loppiainen (6.1.)

Loppiainen on espanjankielisessä kulttuurissa tärkeä juhla. Espanjalaislapset saavat lahjansa vasta loppiaisena ja ne tuovat Itämaan tietäjät (los Reyes Magos de Oriente). Juhlintaan liittyy myös omat tarjoilunsa (mm. Roscón-leivonnainen perinteineen) ja kulkueensa (Cabalgata de los Reyes Magos).

Luokassa voi askarrella oppilaille värikkäät Itämaan tietäjien kruunut pahvista tai kaikille omat Itämaan tietäjät vessapaperirullien hylsyistä. Upeita mallikuvia löytyy googlaamalla ”manualidades para dia de reyes”.

Helmikuu

Ystävänpäivä – Día de San Valentín (14.2.)

Hakusanoilla “feliz día de san Valentín colorear” ja “feliz san Valentín colorear” löytyy Googlesta värityskuvia, joita voi värittää ja leikata ystäväpäiväkortiksi. Askarteluvinkkejä löytyy hakemalla vaikkapa ”manualidades para dia de san valentin”

Maaliskuu

Tulifestivaali – Las Fallas de Valencia (15.–19.3.)

Fallas-festivaalin virallinen keskipiste on puuseppien suojeluspyhimys San José. Nykyään juhla on eniten ulkomaalaisia vierailijoita keräävä espanjalainen juhla, jonka tarkoitus on juhlia pimeän talven loppumista polttamalla isoja, erilaisiksi tunnetuiksi julkkishahmoiksi muotoiltuja pahvi-, puu-, polyuretaani-, kipsi- ja paperimassarakennelmia nimeltään ”ninot”. Hahmojen valmistamiseen käytetään huomattavia määriä aikaa ja rahaa.

Huhtikuu

Pääsiäinen – Semana Santa

Pääsiäinen on katolisessa kirkossa merkittävä juhla ja tässä yhteydessä oppilaille voikin puhua katolisuudesta ylipäätään. Pääsiäiseen liittyviä perinteitä esitellään useissa YouTuben opetusvideoissa joita lapsille voi suomentaa (esim. hakusanoilla ”Semana Santa en España”), mutta näyttävimpiä ovat usein kulkueet ja suomalaisesta näkökulmasta kummallisesti pukeutuneet nazarenot. Paljon kuvia löytyy esimerkiksi hakusanoilla ”nazarenos semana santa” tai pelkkä ”semana santa”.

Netti tulvii askarteluideoita pääsiäiseksi hakusanoilla ”manualidades para semana santa”.

Sevillan markkinat – Feria de Abril de Sevilla

Viikon kestävä markkinat alkavat yleensä kaksi viikkoa pääsiäisen jälkeen. Tapahtumapäivät alkavat näyttävillä kulkueilla, alueella tarjotaan maistuvia tapaksia, perinteisten tanssien näytöksiä ja lapsille on huvipuisto.

Toukokuu

Äitienpäivä – Día de madres

Äitiäkin voisi tänä vuonna ilahduttaa espanjankielisellä äitienpäiväkortilla.

Perinteisiä ruokia

  • Churros
  • Paella
  • Tapas
  • Burritos
  • Tamales.