Tervehdykset ja esittäytyminen

Hei = Hola
Huomenta = Buenos días
Hyvää päivää = Buenos días
Hyvää iltapäivää = Buenas tardes
Hyvää iltaa = Buenas tardes
Hyvää yötä = Buenas noches
Näkemiin = Adiós
Minun nimeni on… = Me llamo…
Mikä sinun nimesi on? = ¿cómo te llamas?
Kiitos = Gracias
Anteeksi = Perdón
Ole hyvä = Aquí tienes

Lataa tervehdykset ja esittäytyminen -sanasto espanjaksi (pdf)

Virittäytyminen

Esimerkiksi jokin lauluista alla olevasta laululistasta. Alustuksena aiheelle voi myös kertoa, että espanjankielisten maiden kulttuuriin kuuluu olennaisena osana tervehtiminen kahdella poskisuudelmalla, vaikkakin suukot on tarkoitus antaa ihan vain ilmaan koskettamatta suukotettavaa. Poskisuukkojen antamista voi myös harjoitella luokassa.

Toiminnalliset vinkit

Kierrellään luokassa yhdessä laulaen espanjaksi johonkin tuttuun sävelmään esimerkiksi tervehdysfraaseja: ”Buenos días, buenos días, buenos días mi amigo”. (Lauletaan tätä fraasia toistaen, sävelmänä vaikkapa: Minä poljen, sinä ohjaat). Kun säkeistö loppuu, käännytään aina lähinnä olevan puoleen ja voidaan esimerkiksi sanoa kätellen espanjankielinen tervehdys tai kysyä nimeä. Leikkiä voi myöhemmin varioida esimerkiksi niin, että oppilailla on mukana nimilaput ja aina kysymisen yhteydessä he vaihtavat nimilappuja. Seuraava kierros mennäänkin aina ”uudella, vaihdetulla nimellä”.

Tervehdyspiiri

Seisotaan piirissä tai oman pulpetin takana. Ensin katsotaan omia varpaita katse suunnattuna alas. Opettajan ohjeen mukaan katse nostetaan ja sen oppilaan kanssa, jonka kanssa katse kohtaa, vaihdetaan paikkaa ja ”keskimatkassa” esimerkiksi heilutetaan kättä ja tervehditään/hyvästellään/harjoitellaan ”ole hyvä – kiitos” espanjaksi.

Väripaikka

Nimen kysymistä voi harjoitella myös siten, että luokkaan laitetaan erivärisiä papereita lattialle – yhtä väriä useampaan paikkaan. Oppilaat kulkevat rauhallisesti luokassa. Opettaja sanoo värin ja oppilaat jakautuvat sen värin luo. Väripaikat voi laskea niin, että yksi jää aina ilman paikkaa ja sopia siten, että esim. yhdessä paikassa on vaikkapa neljä oppilasta maksimimäärä ryhmän koon mukaan. Väripaperille kokoontuneilla oppilailla on yhdessä tutustumiskeskustelu: tervehtiminen ja nimen kysyminen/vastaaminen. Ilman paikkaa jäänyt saa kertoa/näyttää seuraavan värin ja liittyä taas itsekin leikkiin uudella kierroksella. Tätä voisi leikkiä myös ulkona.

Peli-ideat

Perinteistä lautapelipohjaa, jossa esimerkiksi numerot 1–10 ja joitakin väriruutuja matkan varrella, voisi hyödyntää niin, että oppilas parin kanssa etenee vuoron perään laudalla yhden ruudun sanoen aina tervehdyksen espanjaksi. Kun jompikumpi tulee väriruutuun, tehdään jokin parin yhdessä sopima liike yhdessä niin monta kertaa kuin ruudun numero näyttää. Esimerkiksi kuusi x-hyppyä. Voisi toimia tutustumisleikkinä uuteen pariin. Oppilaat voisivat rakentaa itsekin pelilaudan lattialle A4-papereista.

Leikit

Blind man’s bluff
Catch
Corner
Hatchi Patchi
Key
Kyykkyleikki sanastolla
Käsinuken/sorminuken käyttö
Robotti/Zombie
Tervehtimispiiri 1
Tervehtimispiiri 2

Ideoita kuvakorttien käyttöön

Kuvakortteja voisi käyttää esimerkiksi siten, että kortteja sijoitellaan eri puolille luokkaa. Luokassa kierrellään pareittain musiikin tahdissa. Kun musiikki loppuu, pari suuntaa jonkin vapaana olevan kuvakortin luo (tunnetila, vuorokaudenaika tms.). Tehtävänä voi olla esimerkiksi tervehtiä sillä tunnetilalla, jota kuva osoittaa tai tervehtiä kuvan mukaiseen vuorokaudenaikaan sopivalla tavalla (hyvää huomenta, päivää, hyvää iltaa, hyvää yötä).

Muita vinkkejä

Nimikulttuuri espanjankielisissä maissa on aivan erilainen kuin Suomessa (etunimi, kaksi sukunimeä, lempinimien runsaus). Eli tähän aiheeseen voisi liittää pienesti tutustumista erikielisiin nimiin yms. Lapsille voisi ottaa käyttöön espanjaan liittyviä omia lempinimiä tai voisi laatia vaikkapa näytelmät, nukketeatteria tms., joissa esittäydytään käyttäen uusia nimiä. Hauska idea voisi olla tuoda luokkaan mitä tahansa esineitä, joista oppilas voi valita ja tehdä näytelmän: esimerkiksi ‘kuinka haarukka tapasi lusikan tai kenkä tutustui sukkaan’.

Linkki- ja musiikkivinkit

Buenos días-tervehdyslaulu Jaakko-kullan sävelellä:
Buenos días, buenos días (kädenheilutus tai nyökytys)
¿Cómo estás? ¿cómo estás? (kaverin kättely)
Muy bien gracias, muy bien gracias (itsensä osoittaminen)
Adiós, adiós (vilkutus)
”Buenos días” voidaan korvata myös tervehdyksellä ”buenas tardes”, jos lauletaan iltapäivällä.

Buenos días, Greetings / Daily routines  (rockalingua.com)