Viikonpäivät
maanantai = Lunes
tiistai = Martes
keskiviikko = Miércoles
torstai = Jueves
perjantai = Viernes
lauantai = Sábado
sunnuntai = Domingo
Lataa viikonpäivät-sanasto espanjaksi
Virittäytyminen
Tunnin voi aloittaa kyselemällä viikonpäivää, jolloin oppitunti on. Osaavatko kaikki viikonpäivät suomeksi? YouTubesta löytyy paljon lauluja viikonpäivistä eri kielillä.
Toiminnalliset vinkit
Oppilaat seisovat ja opettaja alkaa luetella espanjankielisiä sanoja. Kun opettaja sanoo jonkun viikonpäivistä, oppilaat menevät kyykkyyn ja nousevat taas ylös, jos seuraava sana ei ole viikonpäivä.
Ota joku viikonpäivälauluista ja päätä minkä viikonpäivien kohdalla oppilaat tekevät jonkin liikkeen. Esimerkiksi aina kun laulussa sanotaan tiistai, oppilaat nostavat kädet ylös, aina kun sanotaan torstai, pitää kädet suoristaa kämmenet eteenpäin ja sunnuntain kohdalla kämmenet laitetaan vyötärölle. Kuunnelkaa monta kertaa ja katsokaa, kuka pysyy mukana! Voitte myös vaikeuttaa leikkiä sen edetessä, hankaloittaa liikkeitä ja lisätä liikkeitä useampiin viikonpäiviin. Samalla tulee laulu kuunneltua moneen kertaan ja se painuu oppilaiden mieleen.
Askartele unelmaviikkosi. Piirrä lukujärjestys (tai opettaja kopioi valmiin pohjan) ja oppilas kopioi viikonpäivät sen yläreunaan mallista. Leikkaa lehdistä kuvia erilaisista harrastuksista ja asioista mitä unelmaviikollasi minäkin viikonpäivänä tekisit. Esittele työsi kaverille ja kerro viikonpäivät espanjaksi. Jos olette jo käsitelleet harrastukset ja yleisimmät verbit, voi tekemisiäkin sanoa jo espanjaksi.
Peli-ideat
Pelilauta, jossa viikonpäivät suomeksi muutamassa ruudussa, myös tyhjiä ruutuja ja muuta sanastoa voi ripotella väleihin, oppilaat heittävät noppaa ja jos osaavat sanoa pyydetyn viikonpäivän oikein, saavat heittää uudestaan.
Leikit
Oppilas taputtaa käsiään 1–7 kertaa ja muiden pitää keskittyä, laskea taputukset ja sanoa mihin viikonpäivään jäätiin. Esim. Kolme taputusta on keskiviikko.
Bang
Catch
Hedelmäsalaatti
Hot ball
Kärpäslätkä
Myrkkysieni
Rikkinäinen puhelin
Sponge Bob
Vettä kengässä
Jos olet käyttänyt tiettyjen sanojen yhdistämistä kuhunkin viikonpäivään (katso kohta ”Ideoita kuvakorttien käyttöön”), voit tehdä kullekin oppilasparille kortit, joissa on kirjoitettuna viikonpäivät ja niihin yhdistetyt sanat kuvina. Tehtävänä on järjestää viikonpäivät oikeaan järjestykseen korteissa olevia kuvia apuna käyttäen. Oletusarvona kun on että oppilas ei osaa vielä lukea korttiin kirjoitettua viikonpäivää. Kun oikea järjestys on saavutettu, voitte vielä leikkiä niin että parit harjoittelevat toistamaan viikonpäivät eri tunnetiloissa ja eri olentojen äänellä, esim. vihaisella äänellä, kuiskaten, nauraen, robottiäänellä, tai piipittäen. Viikonpäivät painuvat kuin huomaamatta mieleen, ja oppilailla on hauskaa.
Ideoita kuvakorttien käyttöön
Kuvien tai esineiden avulla voi kuhunkin päivän nimeen yhdistää jonkin saman kuuloisen substantiivin auttamaan muistamista samalla systeemillä kuin suomen kielessäkin opettelevat mato-maanantai, tikkari-tiistai, keksi-keskiviikko. Esim. espanjassa voisi olla lunes – luna, martes – mamá, miércoles – mico (=apina), jueves – jugar, viernes – video, sábado – saltar, domingo – dormir. Näihin voi keksiä kuhunkin kehyskertomuksen, jotta ne jäävät lapsille mieleen. Maanantaina näin taivaalla täysikuun, tiistain vietin äidin kanssa, jne.
Toinen vaihtoehto on linkittää viikonpäivät niiden numeroon. Voit käyttää siis yhtä aikaa numerokortteja ja viikonpäiväkortteja ja järjestää ne vierekkäin taululle. Tämä auttaa siihenkin, että oppilaat muistavat monesko viikonpäivä mikäkin on.
Valitsit sitten kuinka tahansa, voit leikkiä seuraavasti: levitä viikonpäivä- ja numerokortit tai viikonpäivä- ja kuvakortit ympäri luokkaa tai ulkona pihaan. Opettaja sanoo viikonpäivän ja oppilaiden on löydettävä oikean lapun luo nopeasti. Hitain, tai väärälle lapulle menneet, siirtyvät apuopettajiksi tarkkailemaan muita.