Leikit

Actiontrack

Atom

Pelin kulku ja tavoite: Opettaja sanoo kohdekielellä numeron ja oppilaat muodostavat niin monen oppilaan ryhmiä. Jatkoa: mainitaan kehonosa kohdekielellä ja oppilaat lähtevät liikkumaan. Ope huutaa numeron ja oppilaat yhdistävät niin monta ko. kehonosaa.

Bang!

Tavoite ja kulku: jaetaan oppilaat 2 joukkueeksi. Opettaja sanoo sanoja suomeksi esim. perhesanastoa. Joukkueen ensimmäinen pyrkii sanomaan sanan nopeammin kohdekielellä sekä BANG! (tai jokin muu vastaava, luokka voi yhdessä sopia sanan) kuin kilpailija. Voittaja palaa oman joukkueen perään ja häviäjä siirtyy voittajan joukkueeseen myös. Ihan pienten kanssa opettaja sanoa sanoja kohdekielellä ja oppilaan tulee sanoa se suomeksi.

Bingo

Blind man’s bluff

Oppilaat seisovat piirissä. Yksi on keskellä silmät sidottuna. Hän pyörähtää ja osoittaa jotain oppilasta ja kysyy esim. ”kuka sinä olet” tai ”mikä on sinun nimesi”. Se, jota osoitetaan, koittaa muuntaa äänensä ja teeskentelee olevansa joku muu. Jos hän jää kiinni huijauksesta, hänestä tulee keskelle blind man. Jos ei jää kiinni, keskellä oleva jatkaa.

Buzz

Lasketaan kohdekielellä järjestyksessä. Tietyn numeron kohdalla, esim. 3:lla jaollisen kohdalla ei sanotakaan numeroa vaan buzz/bang/boom.

Catch

Oppilaat tiiviissä piirissä. Kaksi asiaa kiertää piirissä ja yrittää ottaa kiinni toisen joukkueen esinettä. Ojennettaessa oman joukkueen jäsenelle (joka toinen), sanotaan sana. Kiertävä esine voi olla esim. käsinukke tai hernepussi, sanottava sana tai fraasi voi olla esim tervehdys, väri, numero tms.

Come here, please

Oppilaat piirissä, yhden oikealla puolella tyhjä tila. Kutsutaan viereen oppilas sanomalla hänen nimensä. Kutsuttu vastaa yes? Kutsuja pyytää ”come here, please”. Kutsuttu kysyy how? jolloin kutsuja nimeää eläimen, jona kutsuttu tulee. Kutsuttu voi myös kysyä how many? jolloin kutsuja sanoo askelten lukumäärän. Koko piiri laskee ääneen askeleet, kun kutsuttu liikkuu kutsujan viereen. Seuraava kutsuja on se, jolla on oikealla puolellaan tyhjä paikka.

Corner

Luokan joka nurkkaan yksi kuvakortti. Esim. numeroita, eläimiä tms. Yksi lapsi keskelle leikkimään, silmät suljettuna. Oppilaat kävelevät luokassa, kunnes keskellä oleva huutaa ”corner” ja laskee esim. kymmeneen, jolloin kaikki hipsivät johonkin nurkkaan. Ope huutaa ”we are ready” jolloin keskellä oleva huutaa jonkun nurkissa olevista sanoista ja avaa silmät. Ne, jotka ovat siinä nurkassa tulevat keskelle laskemaan ja heistä yhdestä tulee uusi pelaaja keskelle. Vain ”cornerin” huutaja pitää silmät kiinni, muut voivat laskea silmät auki.

Eläinjuna

Oppilaat muodostavat jonon ja opettaja sanoo ensimmäiselle oppilaalle eläimen nimityksen kohdekielellä. Oppilas esittää eläintä ja sanoo samalla esimerkiksi “I’m a horse”. Muut tekevät samoin ja kulkevat luokassa jonona mutkitellen.
Sopivassa kohdassa opettaja sanoo jollekin oppilaista toisen eläimen ja jonon seuraavat ryhtyvät esittämään uutta eläintä. Oppilaille voi antaa lopuksi eläimen, jota esittäen menevät paikoilleen.

Eläin+nimi tai minkä tahansa teeman kuvakortti (lukutaitoisille)

Tarvikkeet: eläinten kuvia ja erillisillä lapuilla niiden nimet.
Kulku ja tavoite: Peli alkaa nimien ollessa sekaisin. Otetaan vuorollaan nimi ja sijoitetaan oikean eläimen yhteyteen.

Eläinten ääntelyä

Eläinten harjoittelua. Opettaja kysyy: What does a monkey say? Ja oppilaat ääntelevät. Sitten harjoitellaan fraasi ”Are you a…?” ja esitetään kukin vuorollaan pantomiimina eläintä ja muut/ pari arvaa.

Tähän liitetään esim. Animal sounds different languages, James Chapman (boredpanda.com) ja katsotaan sieltä ensin mitä eläimet sanovat eri kielillä.

Hatchi Patchi

Yksi oppilas on tutkija, joka etsii Hatchi Patchia. Hän odottaa luokan ulkopuolella. Oppilaat sulkevat silmänsä ja opettaja koskettaa olkapäälle Hatchi Patchia. Muut oppilaat istuvat tuoleilla tai piirissä merkityillä paikoilla ja vastaavat tutkijan
kysymykseen, esim. Mikä sinun nimesi on? Jos oppilas ei ole Hatchi Patchi, hän vastaa oman nimensä. Jos hän on HP, hän vastaa minun nimeni on HP. Kun Hatchi Patchi löytyy, vaihtavat kaikki istumapaikkaa (myös etsijä). Se, joka jää
ilman paikkaa on seuraava etsijä tai opettaja päättää.

Hedelmäsalaatti

Tarvikkeet: sanastokortteja, esim. numerot, värit jne piirissä lattialla.
Tavoite ja kulku: Yksi keskellä, hän sanoo kohdekielellä jonkin sanan, joka on ringissä ja silloin sen värin edessä olevat vaihtavat paikkaa. Jos sanotaan Rainbow, kaikki vaihtavat paikkaa. Keskellä oleva pyrkii pääsemään rinkiin.
Sovellus: läpsynä, keskellä olevalla sanomalehtirulla ja hän sanoo kohdekielisen sanan, esim. värin, jolloin kaikkien tämän värin luona olevien pitää mennä kyykkyyn, ennen kuin keskellä oleva ehtii läpsäistä jota kuta heistä olkapäälle.

Hot ball

Voidaan tehdä koko luokan kesken tai pienemmissä ryhmissä. ”kuuma” pallo kiertää ja sen saa siirtää eteenpäin vain sanomalla kohdekielellä aihepiirin sanan. Esim. eläimiä, verbejä, ruokia.

Huojuva torni

Tarvikkeet: Huojuva torni -peli, jossa palikoiden päässä eri värejä ja numeroita.
Kulku: Otetaan kukin vuorollaan palikka kerrallaan ja sanotaan sen päässä oleva numero ja/tai väri ja asetetaan ylimmäiseksi.
Tavoite: mahdollisimman korkea torni sekä numero- ja värisanojen kertaus.
Juoksevaa numerointia voidaan myös käyttää isommilla oppilailla esim. sanaston sanojen kertaamiseen.

Ilmapallo

Eri värisiä ilmapalloja, samaa väriä useampi. Pyritän pitämään pallot ilmassa niitä lyömällä/ potkaisemalla. Aina kosketuksesta sanotaan pallon väri kohdekielellä. Kahta kertaa peräkkäin ei kosketa saman väriseen palloon.

I spy with my little eye

Oppilaat työskentelevät esim. pareissa tai ryhmissä. Yksi aloittaa sanomalla: ”I spy with my little eye… ja antaa mahdollisesti vihjeen esim. something green. Toinen/muut yrittävät arvata: ”Is it a ball? Is it a chair?” ja arvuuttelija vastaa yes/ no. Oikein arvannut saa olla seuraava arvuuttelija.

Juoksusanelu/running dictation

Luokan ulkopuolella, taululla tms. on esim. sanoja, kuvakortteja, lauseita tms. Ryhmästä yksi käy katsomassa ja kertoo muille, jotka kirjoittavat sen, värittävät, tekevät/ muutoin toimivat ohjeen mukaan. Jokainen ryhmäläinen käy vuorollaan
katsomassa ja ohjeistaa muita.

Järjestysleikki

Kuvakortteja annetusta aihepiiristä. Oppilas järjestää kuvakortit opettajan sanomaan järjestykseen. Lopuksi tarkastus. Voidaan tehdä pareittain.

Jäätelötikut

Kirjoitetaan jäätelötikuille toiselle puolelle ruotsiksi ja toiselle puolelle suomeksi (esim. 2. lk ->).

Kaboom!

Tarvikkeet: Purkki, jossa jätskitikkuja/kertakäyttölusikoita/paperiliuskoja, joissa numeroita ja värejä, eläimiä, verbejä, mitä tahansa sanastoa. Myös vähintään 1 kaboom-tikku/purkki. (Tikussa lukee Kaboom!).
Tavoite: kukin ottaa vuorollaan yhden tikun ja sanoo kohdekielellä siinä olevan numeron ja/tai värin. Mikäli vastaus oikein eli muut hyväksyvät, saa sanoja pitää tikun itsellään. Jos ei osaa sanoa, tikku tulee palauttaa purkkiin. Edetään vuorotellen ja pyritään saamaan mahdollisimman monta tikkua. Jos saa Kaboom! -tikun, menettää kaikki tikkunsa.

Kaksintaistelu numeroilla

Parin kanssa vastatusten. Molemmat vievät yhden käden selän taakse, jossa valitsevat sormilla jonkin luvun. Yhdessä sanotaan paikoillanne, valmiit, hep ja vedetään kädet esiin. Kumpi laskee nopeammin yhteen molempien sormien lukumäärän ja sanoo numeron kohdekielellä, voittaa kierroksen. Voidaan lisätä haastetta ottamalla mukaan molemmat kädet.

Kapteeni käskee

Kapteeni käskee vaiheittain: Opettaja sanoo ja tekee, oppilas toistaa sanan. Opettaja sanoo ja tekee, oppilas sanoo ja tekee. Hitaasti, nopeasti. Opettaja sanoo, oppilaat tekevät. Oppilaat sanovat, opettaja tekee. Kapteeni käskee-leikki.

Kehonosakävely

Pelinjohtaja sanoo kohdekielellä kehonosan, joka edellä lähdetään kulkemaan musiikin soidessa. Musiikin tauottua pelinjohtaja sanoo numeron, niin monta aiemmin mainittua kehonosaa pyritään yhdistämään.

Kehonosapatsaat

Oppilaat ryhmissä. Opettaja sanoo kohdekielellä, kuinka monta ja mitä kehonosaa saa kullakin patsaalla koskettaa lattiaa ja oppilaat tekevät tästä patsaan. Esim. 4 kättä, 3 polvea, 2 jalkaa.

Key

Opettaja kysyy oppilaalta jonkin kysymyksen luokan ovella tunnin alussa, esim. kuulumisia, lempiväriä, vaatteen väriä. Oppilas saa avaimen = pääsee luokkaan, kun osaa vastata kohdekielellä. Opettaja auttaa.

Kimin leikki

Voidaan leikkiä esineillä, kuvakorteilla tai sanoilla. Näytetään joitain esineitä/kuvakortteja oppilailla. Peitetään/ piilotetaan sanat ja ope ottaa yhden pois, oppilaat yrittävät arvata, mikä sanoista puuttuu.

Klipsukortit (lukutaitoisille)

Tarvikkeet: klipsukortteja sekä pyykkipoikia.
Tavoite: osata yhdistää kuva ja sana laittamalla pyykkipoika oikeaan kohtaan. Kun koko kortti valmis, sen voi tarkastaa kääntämällä ympäri. Jos palloja ei näy, on vastattu oikein. Sanaston kertaus. Klipsukortteja löytyy valmiina netistä esim.
hakusanalla klammerkarte. Niitä on myös helppo valmistaa itse.

Koodinpurku

Numerot väritetään tietyn ohjeen mukaan, esim. three= yellow. Toisessa ohjeessa numerot ja niiden kirjoitusasut three=3. Ohjeet eri päissä käytävää/ eri puolilla luokkaa tms.

Kosketa väriä

Kulku ja tavoite: Opettaja sanoo värisanan kohdekielellä, oppilaat lähtevät kiertämään luokkaa ja koskettavat mainitun värisiä asioita ja toistavat aina sen värin. Tavoitteena kerrata värisanastoa.

Kuka minä olen? (eläinleikki)

Opettaja tai oppilas ottaa sokkona yhden eläinkortin ja asettaa sen niin, että muut näkevät mutta ei hän itse. Sitten hän arvuuttelee kohdekielellä esim. “Am I a cat”? Muut vastaavat kohdekielellä myöntävästi tai kieltävästi. Kun oppilas on
arvuuttelemassa, opettaja auttaa tarvittaessa sanastollisesti.

Kuumaa/kylmää

Luokka ohjaa yhtä oppilasta (sanoilla kuumaa ja kylmää) etsimään luokkaan piilotettua pehmolelua.

Kuvasuunnistus

Opettaja on ottanut luokasta tai pihalta kuvia, oppilaiden pitää käydä ottamassa kuva samasta kohtaa ja esitellä kuvat kohdekielellä opettajalle.

Kynä/kamera-suunnistus (lukutaitoisille)

Oppilailla on paperilla bingoruudukko, esim 5×5. Joka ruudussa lukee jonkin asian/paikan nimi kohdekielellä. Oppilaat käyvät kuvaamassa selfien ko. asian/paikan näkyessä myös kuvasta ja pyrkivät saamaan bingosuoran / koko ruudun
täyteen. Valmista bingosuoraa/ täyttä ruutua esitellään muille osallistujille.

Kyykkyleikki sanastolla

Oppilaat seisovat. Opettaja luettelee opetettavalla kielellä sekaisin esim. koulutarvikkeita ja tervehdyksiä. Kun opettaja sanoo tervehdyksen, oppilaiden pitää käydä kyykyssä. Väärillä sanoilla kyykkääminen voi tarkoittaa apuopettajaksi siirtymistä eli tarkkailemaan opettajan kanssa, kuka kyykkää oikean sanan kohdalla. Kyykkyleikkiä voi soveltaa mihin tahansa opeteltavaan sanastoon.

Kärpäslätkä/ hit the word

Tarvikkeet: 2-3 kärpäslätkää/ sanomalehtirullaa ja sanakortit tai taulu/fläppi.
Tavoite ja kulku: Jaetaan osallistujat 2-3 joukkueeseen ja etummaisille kärpäslätkät.
Ope sanoo kohdekielellä sanan ja oppilaat yrittävät saada lätkänsä ensimmäisenä ko. sanan päälle. Voittaja saa jatkaa, mutta siirtyy oman joukkueensa jonon perään ja hävinnyt menee myös voittajan joukkueeseen. Voidaan myös pelata pienissä ryhmissä, jolloin ryhmää kohden tarvitaan yhdet sanastokortit. Jaetaan ryhmän keskelle kortit, opettaja sanoo kohdekielellä sanan, joka ensimmäisenä ehtii laittaa kätensä ko. kortin päälle, saa sen pitää.

Käsinuken/sorminuken käyttö

Harjoitellaan viestintätilanteita. Se, jolla on käsinukke, kysyy ja se, jolla ei ole, vastaa. Esim. kuulumisten kyselyyn tehokas keino. Ensin harjoitellaan kysymys ja vastaus, sitten toteutus. Kun käsinukellinen on kysynyt esim. 5 oppilaalta,
vaihdetaan käsinukkeja. Harjoitellaan taas kysymys ja vastaus ja sitten toteutus. Voidaan tehdä myös käsinukkedialogeja, joita voidaan esittää muille. Tällöin molemmilla oppilailla on käsinuket, he harjoittelevat dialogin ja esittävät sen, esim. nukketeatterina.

Laiva on lastattu

Lasketaan

Istutaan tai seistään silmät kiinni. Koitetaan saada laskettua esim. kymmeneen kohdekielellä niin, että joku aloittaa ja joku jatkaa. Aina aloitetaan ykkösestä ja jos kaksi tai useampi sanoo samaan aikaan luvun, aloitetaan alusta. Jokainen saa sanoa yhdellä kierroksella vain kerran luvun.

Lukuja rytmisoittimilla

Jokainen oppilas valitsee/saa rytmisoittimen. Leikin aloittava opettaja tai oppilas napauttaa/soittaa soitintaan ja laskee samalla ääneen. Joku ryhmästä soittaa seuraavan luvun verran ja laskee samalla ääneen. Jos useampi oppilas tekee näin, kaikki alkaa alusta. Voidaan aloittaa myös muusta luvusta kuin 1:stä.

Matematiikkaa

Yksinkertaisia plus- ja miinuslaskuja kohdekielellä.

Muistipeli

Myrkkysieni/-kortti

Tarvikkeet: väri-, numero- tai muita sanastolappuja lattialla/pöydällä.
Tavoite ja kulku: yksi oppilas luokan ulkopuolelle, muut päättävät sillä aikaa, mikä kortti on myrkyllinen. Ulkona ollut tulee luokkaan ja alkaa kerätä kortteja ryhmän sanoessa aina yhdessä ko. kortin sanan, kunnes oppilas koskee myrkkykorttiin, jolloin muut huutavat kohdekielellä: ”myrkkysieni/myrkyllinen”! Lasketaan, montako korttia oppilas sai kerättyä.

Numerot keholla

Kohdekielellä sanotaan numero, se tehdään keholla.

Numeroita sormilla

Parin kanssa seisotaan vastatusten. Ensimmäinen vaihe. Toinen parista laittaa käden selän taakse ja ottaa sen takaisin eteen niin, että sormista pystyy laskemaan. Toinen yrittää mahdollisimman nopeasti sanoa sormien lukumäärän kohdekielellä.

Password

Oppilas pääsee luokasta kuiskaamalla opelle jonkun oppimansa sanan.

Pantomiimi

Patsaat

Tutustutaan nähtävyyksiin. Mietitään, miten kunkin nähtävyyden voisi muodostaa keholla. Opettaja saattaa huutaa kesken tunnin nähtävyyden nimen ja oppilaan tulee mahdollisimman nopeasti muodostaa keholla se nähtävyys. Voidaan myös tehdä patsashippaa. Kiinni otettaessa oppilas jähmettyy hänelle sanottuun nähtävyyden muotoon. Kiinniotetun voi vapauttaa taputtamalla patsasta olkapäälle ja nimeämällä nähtävyyden.

Pelasta eläimet

Opettaja levittää lattialle eläinkortteja, samaa eläintä pitää olla useampi kappale. Opettaja sanoo esim. “Save the dogs!” ja oppilaat ottavat käteensä kaikki koirakortit. On näppärintä, että vain muutama oppilas kerralla on pelastustöissä. Jos ryhmä on pieni, tämä voi olla myös nopeuskisa. Tasapuolisuuden vuoksi opettaja voi myös sanoa esimerkiksi, että pelastusvuoron saavatkin nyt ne, jotka ovat saaneet vain kaksi eläinkorttia. Kun kaikki eläimet on pelastettu, nimityksiä voidaan vielä kerrata laittamalla kortit uudestaan lattialle eläin kerrallaan.

Piirrä ja arvaa

Piirrä selkään ja arvaa

Pommi/herätyskello

Piiri, keskellä yksi oppilas, joka on “pommi”. Hän miettii valmiiksi numeron, jonka kohdalla räjähtää/ kello soi. Lähdetään piirissä laskemaan lukuja kohdekielellä nollasta ylöspäin. Kun sanotaan pommin ajattelema numero, pommi räjähtää. Se, joka sai pommin laukemaan, pääsee keskelle.

Pyykkinaru

Jaetaan oppilaat kahteen ryhmään ja annetaan jokaiselle oppilaalle väri/numerokortti käteen ja koko ryhmälle pino vaatteiden kuvia/ oikeita vaatteita. Taululle piirretään iso pyykkinaru (tai otetaan molemmille ryhmille omat pyykkinarut ja pyykkipojat) ja laitetaan taulun alareunaan magneetteja. Opettaja sanoo värin/numeron ja vaatekappaleen kohdekielellä (esim purple/seven; A yellow t-shirt), sen väri/numerolapun saanut oppilas ottaa nimetyn värisen vaatekappaleen ja kiinnittää magneetilla pyykkinarulle. Kumpi ryhmä suoriutuu nopeammin, saa pisteen. Käydään läpi kaikki värit, joita jaettu oppilaille. Jos oppilaita ei ole parillista määrää, voi yksi olla tuomari. Kerrataan vielä lopuksi kaikki eri värit ja vaatekappaleet taululta.

Rikkinäinen puhelin

Opettaja kuiskaa jonkin lauseen tai sanan. Oppilaat kuiskaavat sitä aina seuraavalle ja viimeinen toistaa sanoo sen ääneen.

Robotti/Zombie

Tavoite ja kulku: harjoitellaan sanomaan kohdekielellä ”minun nimeni on…” Yksi on robotti, joka lähtee kulkemaan kohti jotain oppilasta. Oppilas voi pelastautua/ olla jäämättä kiinni vain sanomalla ”minun nimeni on…” ja jonkun toisen oppilaan nimen. Jos oppilas ei ehdi sanoa kenenkään nimeä, tulee hänestä robotti.

Robotin kehonosien kertaus

Oppilas on itse robotti. Ope antaa ”sähköiskun” (leikkikaukosäätimellä tai vain äänikomennolla) johonkin kehonosaan sanomalla kehonosan kohdekielellä. Oppilaat reagoivat kuin siihen kehonosaan sähköiskun saaneet ja heiluttavat sitä kehonosaa ja samalla toistavat robottiäänellä kehonosan nimeä eli niin kuin robotti menisi oikosulkuun. OFF-komennolla (napilla) saa liikkeen loppumaan. Lopuksi robotit pääsevät testaamaan toisiinsa, saavatko annettua sähköiskuja parille = lähteekö toinen robotti toistamaan kehonosan nimeä ja heiluttamaan sitä. Opettaja seuraa
tilanteen kehittymistä ja katkaisee, jos liian villiä menoa.

Sanakuningas

Oppilaat asettuvat riviin tilassa, jossa mahtuu liikkumaan. Opettaja sanoo esim. nimeä numero. Joka ensimmäisenä nimeää numeron kohdekielellä, saa ottaa askeleen eteenpäin. Aihepiirejä vaihdellaan.

Sanasuunnistus (lukutaitoisille)

Oppilaille annetaan lista kohdekielisiä sanoja esim. Harrastuksia, tekemisen sanoja, lähiympäristössä pihalla tai sisällä olevia asioita kuten kivi, pallo, keinu, puu jne. Oppilaat ottavat ensin selvää, mitä sanat ovat suomeksi ja sen jälkeen käyvät ottavat jokaisesta asiasta kuvan tai ottavat kuvan kun esittävät tekevänsä sitä esim potkia palloa. Kun kuvat on otettu tai aika loppuu, esittelevät kuvat opettajalle: tässä on pallo, pelaan jalkapalloa jne. Se joka määräajassa ehtii ottaa eniten kuvia, on voittaja.

Sanastoharjoitus piireissä

Oppilaat ovat kahdessa sisäkkäisessä piirissä, jotka liikkuvat eri suuntiin. Lauletaan laulua tai kuunnellaan musiikkia. Kun musiikki loppuu tai opettaja antaa merkin lopettaa laulaminen, opettaja tai “apuopettaja” sanoo jonkin kohdekielisen
ilmauksen, jota oppilaat alkavat näytellä kohdalle sattuvan parin kanssa. Sitten musiikki tai laulu jatkuu.

Snatch

Luokkaan piilotettu näkyville sanastokortteja. Musiikki soi ja oppilaat kävelevät. Kun musiikki taukoaa, opettaja sanoo kohdekielellä sanan. Se oppilas, joka nappaa ko. kortin itselleen nopeimmin, saa sen pitää.

Tervapata / duck, duck, goose

Oppilaat seisovat piirissä. Yksi kiertää oppilaiden selkien takana ja koskettaa jotakin sanoen tietyn sanan, esim. numeron. Kun hän päättää sanoa toisen sanan esim. värin, se oppilas, jonka kohdalla sanottiin eri aihepiirin sana, lähtee
juoksemaan vastakkaista puolta, samoin kiertäjä. Se, joka tulee viimeisenä paikalle,on uusi kiertäjä.

Tervehtimispiiri 1

Viesti kulkee hello (heilauta käsiä viestin kulkusuuntaan), pysähtyy no thank you (kädet ylös eteen kiellon merkiksi) ja vaihtaa paikkaa How are you? (osoita jotain piirissä seisovaa). Hello-viestin saanut voi jatkaa sitä samaan suuntaan tai kieltäytyä siitä sanomalla no thank you. How are you? -kysymyksen saanut vastaa kysymykseen ja laittaa hello-viestin haluamaansa suuntaan.

Tervehtimispiiri 2

Katse alas, kolmeen laskien katse ylös ja katsekontaktia hakemaan. Katsekontaktin tullessa kävellään kohti ja tervehditään kohdekielellä ja vaihdetaan paikkaa. Uudestaan katsekontakti.

Toiminnallinen arviointi

”Kosketa sitä, joka äänsi tänään parhaiten numeron neljä…” Tai peukkuarviointi.

Tunne-tervehdyskävely

Kävellään yhden tunteen ajan sekaisin ja tervehditään vastaantulijoita. Tunteet esim. ärtymys, neutraali, ilo.

Vaihtokauppa (kohteliaisuusfraaseja)

Tätä leikkiä voi leikkiä millä tahansa kuvakorttien teemoista. Oppilaille jaetaan kullekin kolme erilaista korttia. Kutakin korttia on ryhmässä kuitenkin kolme kappaletta liikkeellä. Oppilaiden tavoitteena on saada vaihdettua itselleen kolme
samanlaista korttia. He kulkevat luokassa ja tarjoavat korttia, josta haluavat päästä eroon sanoen kohdekielellä ”Ole hyvä”. Jos kortti ei ole toiselle sopiva, hän vastaa kohdekielellä kohteliaasti “Ei kiitos” tai jos kortti on sopiva, hän kiittää kohdekielellä ja antaa itseltään jonkun toisen kortin tilalle, sanoen tietysti myös “Ole hyvä”. Kun oppilaat ovat saaneet kolmen suoran, he menevät paikoilleen takaisin istumaan. Verbejä ja tunteita/ tavan määreitä Liikutaan luokassa. Sanotaan tai näytetään kuvakortilla verbi ja tavan määre. Tehdään verbiä siinä tunnetilassa. Esim. laula surullisesti.

Vettä kengässä

Oppilaat jaetaan kahteen ryhmään, puolet jää luokkaan ja loput lähtevät käytävään. Ope antaa jokaiselle luokassa olevalle sanan esim. Numeron. Myös käytävässä oleville annetaan samat numerot. Oppilaat tulevat käytävästä luokkaan etsimään pariaan. Oppilas menee toisen oppilaan luo ja sanoo kohdekielellä oman numeronsa. Jos numero ei ole sama, luokassa oleva sanoo kohdekielellä “vettä kengässä” ja kysyjä konkkaa käytävään ja sen jälkeen pääsee kysymään uudestaan. Jos luokassa olevalla oppilaalla on sama numero kuin kysyjällä, pääsee kysyjä istumaan parinsa viereen.

Värikuningas

Oppilaat asettuvat riviin ja kun opettaja sanoo värin, jota oppilaalla on vaatteissaan, saa astua yhden jalanmitan eteenpäin. Tämän leikin avulla on mukava paitsi kerrata värejä, niin harjoittaa oppilaiden kärsivällisyyttä ja ohjeiden tarkkaa noudattamista. Leikki loppuu, kun kaikki tutut värit on sanottu.

Väritanssi

Oppilaille jaetaan jokaiselle yksi värilappu ja he menevät yhdeksi ryhmäksi avoimeen tilaan. Kun opettaja sanoo värin, kyseisen värin haltija alkaa liikkua haluamaansa tyyliin ja ympärillä olevat oppilaat matkivat häntä. Ryhmässä on useampia samaa väriä, joten tanssejakin tulee monta erilaista.