Tunnetilat

iloinen = glad
surullinen = ledsen
vihainen = arg
pelokas =rädd
yllättynyt = förvånad

Lataa tunnetilat-sanasto ruotsiksi (pdf)

Virittäytyminen

Tunnekortit. Opettaja asettelee tunnekuvia seinille, oppilas koskettaa sitä tunnekuvaa, miltä tänään tuntuu. Tunnelaulu tai kasvojumppa sopii myös tunnin alkuun. Voidaan myös miettiä, missä eri tunteet tuntuvat. Näytellään tunteita. Tässä kohtaa on hyvä keskustella myös tunteiden hallinnasta, mitä voi tehdä, jos on surullinen tai vihainen että olo helpottaa.

Toiminnalliset vinkit

Tunne-tervehdyskävely 

Corner 

Hatchi Patchi

Tunnekävely. Kävellään ympäri luokkaa, opettaja sanoo jonkin tunteen ja oppilaat kävelevät sen tunteen mukaisesti eli vihaisesti, iloisesti jne. Tähän voi yhdistää tervehdykset.

Tunnevideot. Oppilas tekee yksin tai pienen ryhmän kanssa lyhyen videon, jossa esittää tunnetta ja sanoo ääneen tunteen kohdekielellä.  Video laitetaan äänettömälle ja toinen oppilas tulee katsomaan videon ja yrittää päätellä näyttelemisen perusteella, mikä tunne on kyseessä ja sanoo sen ruotsiksi. Lopuksi äänet laitetaan päälle ja tarkastetaan, tunnistiko oppilas tunteen oikein.

Tunnevideo. Oppilas tekee yksin tai pienen ryhmän kanssa lyhyen videon, jossa esittää tunnetta ja sanoo ääneen tunteen kohdekielellä. Video laitetaan äänettömälle ja toinen oppilas tulee katsomaan videon ja yrittää päätellä näyttelemisen perusteella, mikä tunne on kyseessä ja sanoo sen ruotsiksi. Lopuksi äänet laitetaan päälle ja tarkastetaan, tunnistiko oppilas tunteen oikein.