Viikonpäivät
maanantai = Måndag
tiistai = Tisdag
keskiviikko = Onsdag
torstai = Torsdag
perjantai = Fredag
lauantai = Lördag
sunnuntai = Söndag
Lataa viikonpäivät-sanasto ruotsiksi (pdf)
Virittäytyminen
Tunnin voi aloittaa kyselemällä viikonpäivää, jolloin oppitunti on. Osaavatko kaikki viikonpäivät suomeksi?
Toiminnalliset vinkit
Oppilaat seisovat ja opettaja alkaa luetella ruotsinkielisiä sanoja, kun opettaja sanoo jonkun viikonpäivistä, oppilaat menevät kyykkyyn ja nousevat taas ylös, jos seuraava sana ei ole viikonpäivä.
Viikonloppulaulut. Opettaja päättää, minkä viikonpäivien kohdalla oppilaat tekevät jonkin liikkeen. Esimerkiksi aina kun laulussa sanotaan tiistai, oppilaat nostavat kädet ylös, aina kun sanotaan torstai, pitää kädet suoristaa kämmenet eteenpäin ja sunnuntain kohdalla kämmenet laitetaan vyötärölle. Laulu kuunnellaan monta kertaa ja katsokaa, kuka pysyy mukana! Coidaan myös vaikeuttaa leikkiä sen edetessä, hankaloittaa liikkeitä ja lisätä liikkeitä useampiin viikonpäiviin.
Askarrellaan unelmaviikko. Piirretään lukujärjestys (tai opettaja kopioi valmiin pohjan) ja oppilas kopioi viikonpäivät sen yläreunaan mallista. Leikataan lehdistä kuvia erilaisista harrastuksista ja asioista, mitä unelmaviikolla voi tehdä eri viikonpäivinä. Esitellään työ kaverille ja kerrotaan viikonpäivät kohdekielellä. Jos harrastukset on jo käsitelty, voi tekemisiäkin sanoa jo ruotsiksi.
Ruutuhyppely pihalla. Jokaisen ruudun kohdalla sanotaan viikonpäivät järjestyksessä ruotsiksi.
Peli-ideat
Pelilauta, jossa viikonpäivät suomeksi muutamassa ruudussa, myös tyhjiä ruutuja ja muuta sanastoa voi ripotella väleihin, oppilaat heittävät noppaa ja jos osaavat sanoa pyydetyn viikonpäivän oikein, saavat heittää uudestaan.
Leikit
Oppilas taputtaa käsiään 1–7 kertaa ja muiden pitää keskittyä, laskea taputukset ja sanoa mihin viikonpäivään jäätiin. Esim. kolme taputusta on keskiviikko.
Hedelmäsalaatti
Myrkkysieni
Vettä kengässä
Rikkinäinen puhelin
Bang
Catch
Hatchi Patchi
Sponge Bob
Kärpäslätkä
Tunnesanat. Toistetaan viikonpäivät eri tunnetiloissa ja eri olentojen äänellä, esim. vihaisella äänellä, kuiskaten, nauraen, robottiäänellä, kissaäänellä, noitaäänellä piipittäen jne.
Ideoita kuvakorttien käyttöön
Kuvien tai esineiden avulla voi kuhunkin kuukauden nimeen yhdistää jonkin saman kuuloisen substantiivin, joka auttaa muistaa viikonpäivät mopo-måndag, tikkari-tisdag, omppu-onsdag, tuli-torsdag, fredi-fredag, lötrsy-lördag, söpö-söndag.
Viikonpäiviin voi keksiä kuhunkin kehyskertomuksen, jotta ne jäävät lapsille mieleen. Maanantaina näin taivaalla täysikuun, tiistain vietin äidin kanssa jne.
Toinen vaihtoehto on linkittää viikonpäivät niiden numeroon. Numerokortteja ja viikonpäiväkortteja voi käyttää yhtä aikaa ja järjestää ne vierekkäin taululle. Tämä auttaa siihenkin, että oppilaat muistavat monesko viikonpäivä mikäkin on.
Levitetään viikonpäivä- ja numerokortit tai viikonpäivä- ja kuvakortit ympäri luokkaa tai ulkona pihaan. Opettaja sanoo viikonpäivän ja oppilaiden on löydettävä oikean lapun luo nopeasti. Hitain tai väärälle lapulle menneet, siirtyvät apuopettajiksi tarkkailemaan muita.