Viikonpäivät
maanantai = Montag
tiistai = Dienstag
keskiviikko = Mittwoch
torstai = Donnerstag
perjantai = Freitag
lauantai = Samstag
sunnuntai = Sonntag
Lataa viikonpäivät-sanasto saksaksi (pdf)
Virittäytyminen
Tunnin voi aloittaa kyselemällä viikonpäivää, jolloin oppitunti on. Osaavatko kaikki viikonpäivät suomeksi? YouTubesta löytyy paljon lauluja viikonpäivistä eri kielillä.
Toiminnalliset vinkit
Oppilaat seisovat ja opettaja alkaa luetella saksankielisiä sanoja. Kun opettaja sanoo jonkun viikonpäivistä, oppilaat menevät kyykkyyn ja nousevat taas ylös, jos seuraava sana ei ole viikonpäivä.
Ota joku viikonpäivälauluista ja päätä minkä viikonpäivien kohdalla oppilaat tekevät jonkin liikkeen. Esimerkiksi aina kun laulussa sanotaan tiistai, oppilaat nostavat kädet ylös, aina kun sanotaan torstai, pitää kädet suoristaa kämmenet eteenpäin ja sunnuntain kohdalla kämmenet laitetaan vyötärölle. Kuunnelkaa monta kertaa ja katsokaa, kuka pysyy mukana! Voitte myös vaikeuttaa leikkiä sen edetessä, hankaloittaa liikkeitä ja lisätä liikkeitä useampiin viikonpäiviin. Samalla tulee laulu kuunneltua moneen kertaan ja se painuu oppilaiden mieleen.
Askartele unelmaviikkosi. Piirtäkää lukujärjestys (tai opettaja kopioi valmiin pohjan) ja oppilas kopioi viikonpäivät sen yläreunaan mallista. Leikatkaa lehdistä kuvia erilaisista harrastuksista ja asioista mitä unelmaviikolla minäkin viikonpäivänä tekisi. Oppilaat esittelevät työnsä kaverille ja kertovat viikonpäivät saksaksi. Jos olette jo käsitelleet harrastukset ja yleisimmät verbit, voi tekemisiäkin sanoa saksaksi.
Leikit
Oppilas taputtaa käsiään 1–7 kertaa ja muiden pitää keskittyä, laskea taputukset ja sanoa mihin viikonpäivään jäätiin. Esim. kolme taputusta on keskiviikko.
Jos olet käyttänyt tiettyjen sanojen yhdistämistä kuhunkin viikonpäivään, voit tehdä kullekin oppilasparille kortit, joissa on kirjoitettuna viikonpäivät ja niihin yhdistetyt sanat kuvia. Tehtävänä on järjestää viikonpäivät oikeaan järjestykseen korteissa olevia kuvia apuna käyttäen.
Oletusarvona kun on että oppilas ei osaa vielä lukea korttiin kirjoitettua viikonpäivää. Kun oikea järjestys on saavutettu, voitte vielä leikkiä niin että parit harjoittelevat toistamaan viikonpäivät eri tunnetiloissa ja eri olentojen äänellä, esim. vihaisella äänellä, kuiskaten, nauraen, robottiäänellä, piipittäen jne. Viikonpäivät painuvat kuin huomaamatta mieleen, ja oppilailla on hauskaa.
Sponge Bob
Peli-ideat
Pelilauta, jossa viikonpäivät suomeksi muutamassa ruudussa, myös tyhjiä ruutuja ja muuta sanastoa voi ripotella väleihin, oppilaat heittävät noppaa ja jos osaavat sanoa pyydetyn viikonpäivän oikein, saavat heittää uudestaan.
Muita vinkkejä aiheen käsittelyyn
Kuvien tai esineiden avulla voi kuhunkin päivän nimeen yhdistää jonkin saman kuuloisen substantiivin auttamaan muistamista samalla systeemillä kuin suomen kielessäkin opettelevat mato-maanantai, tikkari-tiistai, keksi-keskiviikko. Näihin voi keksiä kuhunkin kehyskertomuksen, jotta ne jäävät lapsille mieleen. Maanantaina näin taivaalla täysikuun, tiistain vietin äidin kanssa jne.
Toinen vaihtoehto on linkittää viikonpäivät niiden numeroon. Voit käyttää siis yhtä aikaa numerokortteja ja viikonpäiväkortteja ja järjestää ne vierekkäin taululle. Tämä auttaa siihenkin, että oppilaat muistavat monesko viikonpäivä mikäkin on.
Valitsit kuinka tahansa, voit leikkiä seuraavasti: Levitä viikonpäivä- ja numerokortit tai viikonpäivä- ja kuvakortit ympäri luokkaa tai ulkona pihaan. Opettaja sanoo viikonpäivän ja oppilaiden on löydettävä oikean lapun luo nopeasti. Hitain, tai väärälle lapulle menneet, siirtyvät apuopettajiksi tarkkailemaan muita.